Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Espoo - Keskustelut - Kirjastokeskustelut

Espoonlahden aluekirjasto- ja kulttuuritilahanke eteni valtuustoon

Espoonlahden aluekirjasto- ja kulttuuritilahanke eteni valtuustoon

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle Espoonlahden aluekirjaston, yhteispalvelupisteen ja kulttuurisalin hankesuunnitelman hyväksymistä. Kaupunginhallitus ei ottanut tässä yhteydessä kantaa Soukan ja Kivenlahden kirjastojen toiminnan siirtämiseen tulevaan Espoonlahden aluekirjastoon vaan kehottaa lautakuntia valmistelemaan ehdotuksen näiden kirjastojen toiminnan kehittämisestä kaupunginhallituksen vuonna 2005 päättämien kirjastoverkon ja -palveluiden kehittämislinjausten mukaisesti kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä. Espoonlahden aluekirjastohankkeen hankintatapa tuodaan myös myöhemmin päätettäväksi kaupunginhallitukseen.

Espoonlahden uudet kirjasto-, yhteispalvelu- ja kulttuuritilat on tarkoitus rakentaa kauppakeskus Lippulaivan laajennusosan 3. kerrokseen.

Lähde: Kaupungin tiedote 27.3.2007