Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Suur-Leppävaara - Uutiset

Kehä II:n jatkaminen elvytysrakennuskohteeksi


Kehä II:n jatkaminen elvytysrakennuskohteeksi

Kanta-Espoon sosialidemokraatit vaativat Vanhasen hallitusta ja pääkaupunkiseudun kuntia toimimaan yhdessä viivyttelemättä tässä kansantalouden taantumauhkatilanteessa ja rakennusalan laman uhatessa Kehä II:n jatkorakentamisen käynnistämiseksi.

Keskeneräiseksi jäänyt Kehä II on muodostunut merkittäväksi poikittaisväyläksi pääkaupunkiseudun liikenteessä. Väylän päättyminen Turuntiehen Espoon Viherlaaksossa on synnyttänyt vaikean liikennesumpun. Ruuhkautuminen on jokapäiväinen ongelma myös väylän Matinkylän puoleisessa päässä.
Kehä II:n jatkamisella Viherlaaksosta edelleen Hämeenlinnantielle saakka on jo kiire. Samoin Matinkylässä liityntä Länsiväylään tulee saada sujuvaksi. Nykyistä huomattavasti sujuvampaa liikenneyhteyttä tarvitaan väylän molempiin suuntiin erityisesti työmatkaliikenteen parantamiseksi.
Liikenne on pahoin ruuhkautunutta työmatkaliikenteen johdosta jo itse kehätiellä ja Turuntiellä johon ”tynkäkehä” päättyy.
Turuntieltä liikenne siirtyy pienemmille kaduille autoilijoiden käyttäessä näitä asuinalueiden läpi meneviä katuja ja teitä läpiajoreittinä hakeutuessaan jälleen valtaväylille. Liian suureksi kasvanut liikennetiheys asuinalueita läpäisevillä kaduilla aiheuttaa jo vakavaa vaaraa ja meluhaittaa ihmisille näillä asuinalueilla.
Kehä II:n valmistuminen täysimittaiseksi toimivaksi poikittaisliikenneväyläksi on välttämätöntä jo ennen kuin Suurpellon rakennussuunnitelmat Espoossa toteutuvat. Siksi sen jatkorakentamisen valitseminen nyt elvytysrakennuskohteeksi on tarpeellinen ja välttämätöntä.


Tiedon välitti
Paavo Kohtala