Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Nöykkiö - Uutiset - Lounais-Espoon OKY

LASTEN URHEILUKISAT 2010 TULOKSET

LASTEN URHEILUKISAT 2010
¤ Helena Sistonen
Nöykkiönlaakson koulun kentällä pöllytettiin hiekkaa taas perinteisen urheilukilpailun merkeissä elokuisena perjantaina 27.8.
Juoksurata, pallonheittoalue ja pituushyppypaikka olivat täynnään iloisia lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan ja muutakin yleisöä.
Yhteisöllinen tapahtuma keräsi paikalle tällä kertaa 34 tyttöä ja 39 poikaa.
Perheitä oli mukana runsaasti ja kahviossakin kävi mukava kuhina. Oli hauskaa kerääntyä yhteen ja nauttia lasten ilosta ja liikkumisen riemusta.

Lounais-Espoon Omakotiyhdistyksen vuosittainen tapahtuma veti jälleen alueen perheitä viettämään hauskaa aikaa lasten liikkumisen parissa.
Pienimmät taaperot osasivat juuri ja juuri reippaasti kävellä omin jaloin ja varttuneimmat olivat jo teini-ikään ehtineitä kuudesluokkalaisia,
jotka tuntevat lajit ja osaavat tekniikkaa ihan toisella tavalla. Pääasia on kentällä aina se, että kaikilla on kivaa.
Tehdään yhdessä hauska hetki, vanhemmat ja lapset puuhaavat rinta rinnan ja kannustuksia jaellaan kaikille osanottajille!
Tänä vuonna kiitämme jälleen loistavaa kahviota kentän laidalla pitäneitä taitoluistelijoiden äitejä runsaasta ja herkullisesta tarjonnasta.
Yhteistyömme on jatkunut näissä merkeissä jo muutaman vuoden ja omakotiyhdistyksen porukka on kiitollisena ottanut tämän toiminnan rinnalleen.
Niinpä ilmoittautumisiin, kisan toimitsemiseen, järjestelyihin ja palkintojen jakoon jää yhdistyksen väelle enemmän resursseja.
Ilman paikalla olevien vapaaehtoisten vanhempien apua saattaisi kisojen sujuvuus myös ontua, joten suurkiitos myös kaikille mukaan tulleille.
Oma ohjelmanumeronsa oli Suvisaariston VPK:n suuri paloauto miehistöineen, kiitokset heille. Hienoa, että aikaa tällaiselle vierailulle järjestyi!
Kisat sujuivat mukavasti, Winqvistin Timo piti kokonaisuudesta huolen ja iloisia nassuja nähtiin suoritusten jälkeen taas paljon.
Pienimmät kisaajat saivat osallistumismitalin jokainen, isommat kävivät kisansa kolmiotteluna totuttuun tapaan ja kuusi parasta kustakin ikäryhmästä palkittiin mitalilla.
Osallistujaluettelo ja tulosluettelo ovat tietenkin tärkeitä juttuja, on kiva katsoa nimensä lehdestä ja vaikkapa verrata tuloksiaan edellisen vuoden tulosluetteloon.
Mini-osallistujat tänä vuonna olivat Rossi Halén ja Joonatan Rautiala, jotka urhoollisesti heittivät palloa ja juoksivat, vaikkei ikää ollut yhteensäkään kuin kaksi vuotta ja rapiat. Erikoismaininta siitä heille, ura on aloitettu!

2004 ja nuoremmat, eskari ja pienemmät (pojat 21 ja tytöt 9, yhteensä 30)
nimi                  pituus (cm)  pallo(m)     juoksu(s)
Aaro Summanen   135/143 6       16.7
Lucas Lamponen  208/143 4       14.0
Kaapo Tuominen  35/48           2       33.3
Riina Rantanen  93/97           4       17.0
Anna Alatalo            166/174 3       14.7
Kalle Alatalo           125/123 3       20.2    
Samu Juhala             174/184 7,5     15.7
Jaakko Mäkinen 138/186 5       13.7
Elias Latopelto 146/129 3       13.6
Luukas Latopelto        131/134 3       17.3
Linnea Latopelto        57/37           2       25.3
Artti Seppänen -               3       22.1
Artturi Pitkänen       167/155 5       13.5
Kasper Winqvist 190/200 14      14.7
Veera Winqvist  143/67  3       -
Ilmari Sarasmaa 136/123 2,5     10.4
Matias Soisalo  203/205 8       14.0
Tara Kaipiainen 183/169 6       15.4
Tatu Kaipiainen 136/137 3       16.7
Aada Ali                56/58           2       31.5
Joona Koski             122/106 5       15.7
Kristiina Nummela       112/104 4       15.8
Annika Karvonen 124/99          3       16.9
Tuuli Pippuri           132/140 3       15.7
Anton Triebel   101/137 7,5     -
Oliver Eskola           131/134 4       17.8
Viljami Kuittinen       134/161 3       14.8
Hannes Hokkanen 200/171 12      13.6
Roope Raja              105/106 7,5     14.8
Jaakko Latvalahti       190/149 8       13.6

2003-2002, I-II luokkalaiset (pojat 7)
nimi            pituus(cm)              pallo(m)        juoksu(s)
Riku Summanen   246/237         11,5/12,5/12,5  12.2/12.2
Hugo Puputti            252/252 17/19/21        11.5/11.5
Santeri Askola  188/126 5/6/5           14.2/14.9
Joona Mäkinen  197/184 8/10/8          12.3/12.4
Aapo Harju              115/115 7/7,5/5 15.1/15.1
Lucas Triebel   269/272         19/17,5/19,5    11.4/11.4
Jasper Laurila  264/235 8/21/16 11.3/11.3


2003-2002, I-II luokkalaiset (tytöt 12)
nimi            pituus(cm)      pallo(m)        juoksu(s)
Ronja Lehtinen  196/217 9/9/10          12.9
Pinja Lehtinen  229/209 10,5/10/10      12.5
Elina Pere              232             5/6/5           12.1
Adeliina Lampenius      -       3/3/3,5 15.3
Karoliina Pitkänen     240/208 8/11/10,5       13.0
Tuuli Lahti             -               -               14.8
Marianne Soisalo        190/256       11,5/12,5/12,5    10.9
Aliisa Eerola           220/248 7/7,5/10,5      12.6
Sofia Eskola            165/201 5/7,5/7 12.9
Elina Kärkkäinen      -               -               13.0
numero 57, neiti X      202/199 5/5/5           -
Sara Kepot              -               10,5/8/8        13.6
Tyttöjen joukossa on tuloksia kerännyt myös salaperäinen neiti X numerolla 57.
Yhdessäkään lapussa ei ollut neitosen nimeä, numero vain, suorituspaikoilla on jäänyt tämä tärkeä seikka huomioimatta.
Toivottavasti osallistuja tunnistaa itsensä tästä listasta kuitenkin näiden ainoiden nimettömien tulosten johdosta.  

2001-2000, III-IV luokkalaiset (pojat 4)
nimi                    pituus(cm)      pallo(m)        juoksu(s)
Joona Lehtinen  262/244/256     18/17/21,5      11.2/11.4
Eemeli Nenonen  253/270/263     9/22/19 10.4/10.8
Samuli Nenonen  212/269/291     22,5/18/19      11.3/11.5
Daniel Kepot            289/269/291     18/22/21        10.0/10.0
I Daniel Kepot, II Eemeli Nenonen, III Samuli Nenonen, IV Joona Lehtinen

2001-2000, III-IV luokkalaiset (tytöt 4)
nimi                    pituus(cm)      pallo(m)        juoksu(s)
Nea Lamponen    212/185/204     9/10,5/11,5     13.3/13.2
Elsa Friman             -               11/10,5/12      12.4
Susanna Lindström      206/186/176     8/9,5/7 12.1/12.7
Venla Hokkanen  156/246/203     7/7/7   12.8/13.2
I Venla Hokkanen, II Nea Lamponen, III Susanna Lindström.

1999-1998, V-VI luokkalaiset (pojat 4)
nimi                    pituus(cm)      pallo(m)        juoksu(s)
Juhani Sarasmaa 291/275/283     23/22,5/22      10.8
Juho Kärkkäinen       276/268/278     22,5/27/21      11.0
Aku Tehikoski   322/337/353     31/34/34,5      9.8
Jesse Similä           340/325/363     29/27/321       9.7
I Jesse Similä, II Aku Tehikoski, III Juhani Sarasmaa, IV Juho Kärkkäinen


1999-1998, V-VI luokkalaiset (tytöt 9)
nimi                            pituus(cm)      pallo(m)        juoksu(s)
Laura Stenvall          305/325/329     17,5/17,5/20,5  9.8
Emma Wuorenheimo        209/294/281     18/20,5/22              10.3
Pauliina Noronen                276/301/287     13/12/13                11.1
Petra Lahti                     277/254/245     13/14/12                11.7
Samina Nummi            342/345/303     23/17,5/23              10.1
Elisa Hokkanen          252/240/251     12/13/13                12.3
Mariia Saastamoinen     242/269/264     13/14/12                11.3
Roosa Kuusivaara                230/245/260     13/14/13                13.1
Annika Konkola          292/297/297     15,5/12,5/17            10.6
I Samina Nummi, II Laura Stenvall, III Emma Wuorenheimo, IV Annika Konkola, V Pauliina Noronen ja VI Mariia Saastamoinen olivat kolmiottelun kuuden kärki.

Vuonna 2010 osallistujia oli yhteensä siis 73. Ei aivan huippumäärä, mutta kentällä oli kivaa ja tunnelma oli loistava!
Tyttöjä oli 34 ja poikia 39, aika tasaista siis.
Ikäryhmissä suurimmat olivat pienimmät, joita oli yhteensä 30. Aiemmin runsaslukuisia 3-4-luokkalaisia oli nyt jostain syystä liikkeellä varsin niukasti, vain 4 tyttöä ja 4 poikaa.

Omakotiyhdistys on asukastoimintaa. Se tarjoaa alueen asukkaille yhteyden kaupungin päätöksentekijöihin,
ottaa kantaa alueen kehittymisen puolesta asukkaiden toivomaan suuntaan ja
huolehtii muun muassa tärkeästä kylätalkkaritoiminnasta jäsenistölleen.
Ole yhteydessä johtokunnan jäseniin ja tule mukaan toimintaan! Ideoita ja tekijöitä yhteisöllisen lähiympäristön keittymiseksi tarvitaan aina!