From:
Mikko Luoto Mikko Luoto
2001-07-14
Romahtaako Rantarock?

Tämänvuotinen Rantarock jäänee suomalaiseen festivaalihistoriaan ”oudon” tunnelman vuoksi, kuten muun muassa Don Huonot-yhtye eräässä Radiomafian haastattelussa diplomaattisesti kertoi.

Juhannuslauantai-iltana kekkerit olivat keskeytyä poliisin toimesta, kun juhla-aluetta valvoi vain 5 järjestysmiestä. Toimeksiannon saaneen vaasalaisen taistelulajiseuran järjestysmiehet menivät tunniksi lakkoon koska eivät saaneet rahojaan. Sopimuksessa miehille luvatun aterian lipukkeiden jakojärjestelyt menivät myös puihin välinpitämättömän organisoinnin vuoksi. Ilman luvattua ruokaa ja palkkaa alkoi pikku hiljaa vituttaa, inhimillistä sinänsä.

Palkanmaksun olisi pitänyt tapahtua alun perin perjantaina. Näin ei siis käynyt, mutta rahat miehille luvattiin festivaalijärjestäjän välikätenä toimineelta Festival Safe & Securityltä lauantaihin klo 19.00 mennessä. Kuitenkin FS&S:n yhteysmies pakeni juhla-alueelta henkilöautolla ”takaoven kautta” jo ennen iltaviittä. Samoin teki myös ”Mr. Rantarock” itse, järjestelyissä emoyhtiönä toimivan EuroEcho Internationalin toimitusjohtaja Jari Ylinen. Kun taistelulajiseura uhkasi  FS&S:aa rikosilmoituksella juhlien jälkeisellä viikolla, lupasi firma maksaa rahat viikon aikana. Kukaan ei vielä ole maksanut mitään.

Maksamattomia palkkoja taistelulajiseuralle on yli 88 000 markkaa. Taistelulajiseura on jättänyt Vaasan poliisille rikosilmoituksen FS&S:aa vastaan sopimusrikkomuksesta, mahdollisesti myös petoksesta. Poliisi odottaa vielä jonkin aikaa lisää mahdollisia syytteitä ennen kuin se alkaa toden teolla tutkia, miten EuroEchon nykytilanteeseen on tultu.

Ylinen neuvotteli Vaasan sähkö Oy:n kanssa tänä keväänä viimevuotisten maksamattomien sähkölaskujen (n. 50 000 mk) kuittaamisesta näkyvällä ulkomainonnalla juhla-alueella tänä vuonna. Kun laskunsa säällisesti maksavilta vaasalaisilta piensähköasiakkailta alkoi kuulua mielipiteitä, että voitaisiin jokainen lätkäistä kämpän ulko-oveen Vaasan sähkön plakaatti tai pienempi tarra maksuksi sähköstä, sähköfirma luopui markkinointiyhteistyöstä. Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, aloite ”sähkömarkkinointiin” tuli EuroEcho Internationalilta, ei Vaasan sähkö Oy:ltä.  Kaikkien asiakkaiden on oltava samanarvoisia, tuumi sähköfirma lopulta, ja sähkölasku meni normaaliin perintään.

Myöskään pakollisia Teosto-korvauksia ei tämänvuotisista festivaaleista ole maksettu penniäkään. Korvausten summa nousee n. 300 000 markkaan.

EuroEcho Internationalia konkurssiin jo kesäkuun alussa hakeneen Lääninveroviraston saatavat ovat kiistanalaisia,  koska Ylinen on jättänyt valituksen ”verojen oikeellisuudesta”. Verosaatavia on noin 250 000 markkaa.

Rantarock on ”kuuluisa” myös mainonnastaan. Useana aikaisempana vuonna julisteissa on esiintynyt artisteja, joiden kanssa ei koskaan ole tehty minkäänlaista esiintymissopimusta. ”Oikeudet muutoksiin pidätetään” on toiminut Ylisen organisaatiolle pelastusrenkaana.

Rantarockin kävijämäärien arvioinnissa on myös tuntuvaa heittoa, kun verrataan poliisin ja järjestäjän lukuja. Järjestäjän mielestä kävijöitä oli tänä vuonna n. 45 000, kun taas poliisi arvioi porukan rokanneen vain n. 21 000:n hengen voimin. Jos kävijöitä olisi ollut niin paljon kuin järjestäjät väittävät, ei touhussa kaiken talousmatematiikan ja maalaisjärjen mukaan pitäisi ilmetä minkäänlaisia maksuhäiriöitä.

Rantarock turvautui tänä vuonna paikallisen taistelulajiseuran apuun järjestyksenpidossa, koska viime vuonna vastaavissa tehtävissä toimineen Vaasan sotilaspoliisikillan palkkasaatavat jäivät maksamatta yhden Ylisen tytäryhtiön ajauduttua selvitystilaan, eikä edes Ylisellä ollut pokkaa pyytää ko.yhdistystä uudelleen. Myös mm. Pidä saaristo siistinä ry:n vesivalvontamaksujen kanssa oli vaikeuksia joitakin vuosia sitten. PSS kuitenkin sai rahansa uhattuaan järjestäjää petossyytteellä.

Tänä vuonna Vaasan sotilaspoliisikilta oli mukana järjestämässä, myös juhannuksena, parinsadan metrin päässä Rantarockista pidettyä ”vastarantarockia”. Pääsymaksu oli 20 mk per päivä, ja esiintyjälistalta löytyi mm. Rantarockin keikkansa perunut Ceebrolistics-yhtye. Musiikkipuolen näihin maanläheisessä pienimuotoisuudessaan kieltämättä sympaattisiin varjobileisiin organisoi Vaasan elävän musiikin yhdistys. Ainakin järjestyksenpito toimi olennaisesti paremmin kuin Rantarockilla…

Liikemies Jari Ylinen on pyörittänyt Rantarockia eri yhtiöidensä kautta vuodesta toiseen. Ylinen on tehnyt Virtain ja sittemmin Vaasan kanssa sopimuksia yhden yhtiönsä nimissä, joka on sitten myynyt järjestysoikeudet eteenpäin Ylisen omistamalle tytäryhtiölle. Nämä tytäryhtiöt ovat usein ajautuneet konkurssiin tai selvitystilaan, ja nimenomaan paikalliset yhteistyökumppanit ovat kerta toisensa jälkeen jääneet nuolemaan näppejään.

Ylisen EuroEcho Internationalin viime vuoden tilinpäätöstiedot eivät ole olleet lehdistön saatavilla.

Ylinen on tehnyt Vaasan kaupungin kanssa sopimuksen Rantarockista vuoteen 2005, mutta sopimus toivon mukaan raukeaa, jos toinen osapuoli EuroEcho International menee konkurssiin. Toinen vaihtoehto on sopimusoikeuden siirtyminen jollekin Ylisen tytäryhtiöistä.

Kaupungin pitäisi päästä eroon koko paskasta ilman penninkään kipukorvauksia, ajattelen minä samoin kuin moni muu jo vuosia pitkämielisesti tapahtumaan suhtautunut. Ylinen on toki tervetullut tuomaan nuorisolle juhannusohjelmaa ja verukkeen pitää samoja kalsareita kolmen päivän kaljapöhnässä ulkomajoituksessa kohtuullista korvausta vastaan. Mutta täysin itse järjestämällään rahoituksella, kiitos.

Vaasan kokoisesta kaupungista ei myöskään loputtomiin riitä hyväuskoisia yhteistyökumppaneita. Otaksun Ylisen käyneen kuutena vuotena läpi jokseenkin kaikki mahdolliset urheiluseurat ja muut rahaa tarvitsevat mutta usein sitä ilman jääneet yhdistykset.

Valoa Vaasan kolhiintuneen imagon tunnelinpäähän luovat Hietasaarirock ja viime viikonloppuna järjestetty Rockperry, joka kehittyessään tulee varmasti täyttämään todellisen rockfestivaalin mitat. Tänä vuonna paikalla olivat mm. Yö, uudelleenkasattu Dingo, Pauli Hanhiniemi Perunateattereineen  sekä Kirka, jolta yhä irtoaa livetilanteessa enemmän kuin moni uskoisi.

Kaikesta huolimatta Vaasassa rokataan varmasti myös ensi kesänä, tavalla tai toisella, Rannalla tai vastarannalla.

+Mikko-