Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Raportti Budapestin seminaarista 2004

Olipa mukava lukea jo hieman vanha raportti, jonka oikeellisuuteen ei ole huomauttamista. Olet havainnut aivan oikeita asioita. Tänään tilanne varsinkin talouden osalta on kuitenkin paljon huonompi. Unkarilaisille oli tärkeää heti EU liitoksen jälkeen kertoa kansalle, että hyvin menee. Se oli kuitenkin bluffia. Nykyinen pääministeri kuitenkin päätti kertoa tosiasiat ja ryhtyä toimiin. Se oli vähän kuin Koiviston VM-kaudella. Tästäpä oppositio sai vettä myllyynsä ja nyt ollaan melko epävakaassa tilanteessa, mutta sosialistit ovat vallassa, eikä vallanvaihtoon ole halua, joten nähdään ehtiikö nykyinen hallitus saada tuloksia aikaan ennen seuraavia vaaleja. Jollei, voi Orbanilla olla voiton paikka. Hän on häikäilemätön poliittinen populisti, jonka "moraali" sallii kaikenlaiset keinot niinkuin viime syksynä näimme.
 
Terveisin
Jaakko Kuusela
Järvenpään Sos.dem. Kerho ja Suomi-Unkari seura
 
Seppo Westerlund kirjoittaa:
sunnuntai, 10. lokakuuta 2004

Tekniset Demarit ry
Seminaari Budapestissä 16.-19. syyskuuta 2004

Seminaarin tarkoitus ja yleiskuvaus

Tekniset Demarit ry järjestivät perinteisen yhteiskunnallisen seminaarinsa tänä vuonna Budapestissä. Seminaari muodostui seminaaritilaisuudesta ja kiertoajeluista.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Huovila avasi seminaarin ja täsmensi sen tarkoitusta. Hän painotti, että EU:n laajennuttua on syytä tutustua uuteen EU-maahan Unkariin ja nähdä sen oloja paikan päällä. Seminaarissa voidaan keskustella siitä, mitä laajeneminen vaikuttaa Suomeen ja sen työelämään. Yhdistyksemme seminaarivastaava Jukka Kivi tulkkasi asiantuntevasti englanninkieliset puheenvuorot.

Matkalla oli mukana 35 henkilöä matkanjohtajanaan Juhani Mäntylä.

Matka Unkariin tehtiin lentäen, Budapestissä käytössä oli linja-auto.  

Tämä matkakertomus koostuu suurelta osin kahden seminaariin saamamme asiantuntijan kertomasta. He olivat Suomen Budapestin suurlähetystön ulkoasiansihteeri Pia Stjernvall ja Unkarin Sosialistisen Puolueen kansainvälisten asioiden sihteeri Dr. Gyorgy Hegyi. Lisäksi tässä matkakertomuksessa on hajanaisia matkalla tehtyjä havaintoja.

Unkarin historiaa
Unkarin historia on täynnä sotia ja väkivaltaa, minkä katkaisivat harvat lyhytaikaiset rauhan ja vaurauden ajat. Vuonna 1000 kruunattiin Unkarin ensimmäinen kuningas. Tämän jälkeen vaihtelivat itsenäisyys ja miehitykset. Maan valtasivat mm. mongolit. Myös ottomaanit eli turkkilaiset hallitsivat Unkaria raskaalla kädellä 150 vuotta. Turkin valta päättyi 1600-luvun lopulla. 1800-luvun lopulla perustettiin Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia.

Unkari osallistui tai joutui mukaan sekä I että II maailmansotaan ja oli molemmissa häviäjä. Kaksoismonarkia hajosi ensimmäisessä maailmansodassa ja Unkari menetti 2/3-osaa pinta-alastaan sekä suuren määrän asukkaitaan. Tämän seurauksena unkarilaisia asuu runsaasti maan rajojen ulkopuolella (Kroatia, Romania), mikä kirvelee edelleen kansakuntaa. Nyt kuitenkin toivotaan jännityksen vähenevän, sillä Unkarissa odotetaan EU:n poistavan käytännössä rajat.

Toisessa maailmansodassa Saksan kanssa yhteistyössä olleesta Unkarista tuli vuonna 1948 kansantasavalta ja kommunismin romahdettua vuonna 1991 demokraattinen tasavalta.

Budapest ympäristöineen
Suoraan lentokentältä alkoi usean tunnin mittainen kaupunkikiertoajelu, jonka aikana saatiin tuntuma vierailukohteeseen ja tehtiin monia mielenkiintoisia havaintoja.

Budapest koottiin vuonna 1873 kolmesta vanhasta kaupungista: Buda, Obada ja Pest. Yhteenliittymä vauhditti kehitystä ja sata vuotta sitten Budapest olikin Euroopan nopeimmin kasvava kaupunki. Helsingin seutulaisia askarrutti kysymys, olisivatko myös Helsinki, Espoo ja Vantaa yhdistettynä alku todelliseksi suomalaiseksi suurkaupungiksi, joka selviäisi hyvin globalisaation maailmassa.   

Vaikka Budapestin kaupunkirakenne, yleiskaava on peräisin 1800-luvulta, se on moderni. Yleiskaava seuraa edelleen käytössä olevaa teoriaa, jonka mukaan suurkaupungin liikennejärjestelmään kuuluvat säteittäiset kadut ja kehäväylät. Yllättävää vain oli, että kehäteiden tarpeellisuus oli todettu jo autottomalla 1800-luvulla.  

Kunnallisvaaleja varten saatiin hyvä vihje vaaliteemaksi. Budapestissä nimittäin kaikki 65-vuotta täyttäneet EU-kansalaiset voivat matkustaa maksutta metrossa ja bussissa.

Toinen kiertoajelu suuntautui maaseudulle. Tutustuttiin Budapestin pohjoispuolella vanhoihin kaupunkeihin Szentendre (25 km Budapestistä) ja Visegrád (40 km). Nämä historialliset kohteet valaisivat Unkarin historiaa. Alueilla on tai ainakin oli vieraita etnisiä ryhmiä unkarilaisen valtaväestön sisällä, mutta jännitettä kansanryhmien välillä ei täällä onneksi enää ole. Jo Unkarista käsin katsottuna käy ilmeiseksi, että Balkanin sekava asutushistoria on luonut perustan Balkanin vaikeasti ratkaistaville ongelmille.  

Sisäpoliittinen kehitys
Unkarin vuonna 1991 syntyneen tasavallan poliittiset olot kehittyivät samaa kaavaa seuraten kuin muissakin demokratisoituneissa itäblokin maissa. Aluksi mikään sosialismiin ja sosiaalisuuteen viittaava ei saanut kannatusta. Vasemmistopuolueille ei herunut ääniä. Vähitellen olot ovat normalisoituneet. Puolueasetelmat ovat kehittyneet sellaisiksi, että maassa on kaksi suurta puoluetta.

Nyt maata hallitsevat sosialistit ja vapaat demokraatit ja oppositiossa ovat konservatiivit ja demokraattinen foorumi. Vuoden 2002 vaaleissa vasemmisto voitti runsaskätisillä vaalilupauksilla, mistä kuitenkin seurasi ylipääsemättömiä käytännön ongelmia. Mielipidetutkimukset kertoivat sosialistien kannatuksen romahtamisesta, mistä syystä pääministeri on vaihdettu. Uusi pääministeri on Ferenc Gyursány. Sosialistipuolueen johtaja mennee myös vaihtoon. Näin valmistaudutaan seuraaviin vaaleihin 2006.

Unkarin talous
Unkarin talous voi aika hyvin, vaikka budjettivaje kasvaa. Tällainen kehitys liittyy asiantuntijan mukaan kansantalouden nopeaan kasvuun. EMU on seuraava tavoite. Vaikka Unkari on EU:n jäsen, tasa-arvo muiden EU-maiden kanssa on vielä muutaman siirtymäajan takana. Aikaa tarvitaan mm. seuraavilla alueilla: unkarilaisen työvoiman liikkuvuus EU-alueella, eläkkeiden järjestäminen sekä ympäristö- ja liikennekysymykset.

Ongelmalliseksi on koettu se, että Unkarin kansantaloudessa ei ole jatkuvuutta. Nuoren demokratian arvaamattomuus johtuu siitä, että vaaleissa kaikki pannaan aina uusiksi. Näin on tapahtunut jokaisen nelivuotisen vaalikauden jälkeen.

Suurteollisuus on ulkomaalaisten omistuksessa. Unkarin Venäjän kauppaan vaikuttavat yllättävän suuresti "suomalaiset" Nokia ja Elcotec.

Ammattiyhdistysliike
Ay-liikkeen asema Unkarissa on muuttunut radikaalisti viimeisen 15 vuoden aikana. Kommunistiajan yhden liiton tilalle on syntynyt kuusi työntekijöiden pääjärjestöä ja yhdeksän työnantajien pääjärjestöä. Ennen järjestelmänmuutosta 80 prosenttia työvoimasta kuului johonkin ammattiyhdistykseen, tänään enää 20 prosenttia. Lakot ovat harvinaisia.

Ammattiyhdistykset ovat myös menettäneet kommunismikauden kaksi päätehtäväänsä: ne eivät enää ole vastuussa työsuojelusta ja ne eivät enää järjestä tuettua lomailua työntekijöille. Ammattiyhdistysten lomahuvilat yksityistettiin 1990-luvun alussa ja moni Unkarin tänä päivänä rikkaimmista henkilöistä loi näissä omaisuussiirroissa pohjan varallisuudelleen.

Kolmikantayhteistyö toimi hyvin välittömästi järjestelmänmuutoksen jälkeen, mutta on sen jälkeen jaksoittain ollut jäissä. EU-jäsenyys tuo mukanaan suuren haasteen ammattiyhdistysliikkeelle. EU:ssa tarvitaan edunvalvojia, mutta kielitaitoista väkeä ei ole.  

Päätehtävänään Unkarin ammattiyhdistysliike pitää nyt eurooppalaisen palkka- ja sosiaaliturvatason saavuttamista.

Naisen asema työelämässä ei ole hyvä. Lain mukaan työssä käyvä nainen voi olla kotona kolme vuotta lasta kohden, minkä jälkeen hän voi palata työpaikalleen. Suuri mutta on siinä, että jo kuukauden kuluttua työhön palaamisesta hänet voidaan sanoa irti. Näin myös toimitaan ja naiset jäävät kotiin.

Työnantajat
Työantajien joukko Unkarissa on hyvin heterogeeninen. Unkarissa toimii tällä hetkellä yhdeksän työantajaliittoa.  Pirstaloituneisuus on perua järjestelmämuutoksen ajoilta. Yleisesti katsotaan, että järjestöjä on liikaa. Asia on kuitenkin hankala, sillä mikään liitto ei halua luopua saadusta vallasta ja vaikutusmahdollisuuksistaan. Yhteistyö työnantajaliittojen välillä sujuu kuitenkin suhteellisen saumattomasti.

Yksi työnantajaliittojen tavoitteista on Unkarin korkeiden työnantajamaksujen laskeminen. Työnantajan maksettavaksi lankeavat kustannukset nousevat jopa 50 prosenttiin työntekijän nettopalkasta. Tärkeimpiin tehtäviin on luettu myös maan talouskasvun edistäminen. Tavoite on saada Unkari takaisin vienti- ja investointivetoiseen kasvuun ja sen myötä eurokuntoon vuodeksi 2010.

Työnantajajärjestöt odottavat saavansa EU:lta lisää tukimahdollisuuksia, mutta samalla jäsenyys herättää huolta varsinkin elintarviketeollisuudessa. Myös vuoden 2006 parlamenttivaalit saattavat vaikeuttaa suotuisaa talouskehitystä ja jatkuvuutta työmarkkinapolitiikassa. Yllättävä tieto oli, että nyt ei saada EU-rahaa, mutta muutaman vuoden kuluttua sitä tulee niin paljon, ettei sitä saada käytettyä.

Energia
Energian suhteen Unkari ei ole enää täysin Venäjän öljyn ja maakaasun varassa. Venäjä koetaan edelleen kauppakumppaniksi, joka yhdistää kaupan ja politiikan. Kerrottiin seuraava juttu: Unkari voitti Neuvostoliiton jalkapallomaaottelussa. Leonis Brezhnev sähkötti Janos Kadarille: ”onnittelut stop öljy stop kaasu stop.” Nyt mietitään EU:ssa, miten Unkarin energiahuolto järjestetään.  

Unkari ja Suomi
Suomen ja Unkarin suhteissa on positiivista nostalgiaa, mikä johtuu kieltemme oletetusta sukulaisuudesta. Nykyunkarilaiset eivät liene kuitenkaan täysin vakuuttuneita tästä sukulaisuudesta. Diplomaattiset suhteet solmittiin jo vuonna 1920. Kansainvälisissä järjestöissä ja muissakin kansainvälisissä yhteyksissä Suomi ja Unkari toimivat nykyään usein yhdessä.
Suomella on Unkarin kanssa ystävyyskaupunkien kautta tiheä suhteiden verkko. Tämä luo erityissuhteille vahvan pohjan, mikä toivottavasti ylläpitää myönteistä tilannetta tulevaisuudessakin. Suomi on Unkarissa arvostettu maa.

Unkari ja EU sekä Turkki
Unkari kannattaa virallisesti Turkin EU-jäsenyyttä. Turkissa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Kurdeilla on jo omia medioita, ihmisoikeuksissa on tapahtunut edistystä ja vankilaolot parantuneet. Puoluetoverimme Hegyin väitti tuntevansa hyvin Turkin ja siihen perustuen kertoi, ettei kukaan hänen tapaamistaan vakavasti otettavista EU-poliitikoista julkisista puheistaan huolimatta kuitenkaan halua Turkkia EU:hun.

Unkari ja EU:n ulkopuoliset lähinaapurit
Unkarilla on hyvät suhteet lähinaapureihin. Unkari on avainasemassa EU:n suhteissa Ukrainaan ja Balkanin valtioihin ja autettaessa näitä saavuttamaan hallintoonsa vakautta.  

Unkari ja suurvallat
Suhteet suurvaltoihin ovat kehittyneet myönteisesti. Unkari on palauttanut luottamuksensa USA-suhteisiin, suhteet Venäjään ovat nousseet selvästi nollatasolta ja Kiinan kanssa käydään nykyään keskustelua korkeimmalla poliittisella tasolla.

Maailman ainoa supervalta Yhdysvallat on erittäin tärkeä "ystävä" Unkarille. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat korostetun tärkeät. Unkarilaisten lähtökohta ulkopolitiikassaan onkin: "Vaikka enemmän EU:ta, niin ei vähemmän USA:ta." Solana EU:n puhetorvena korostaa myös, että EU:n kumppani numero yksi on USA. Tätä kysymystä olisi syytä mietiskellä myös Suomen USA suhteiden kohdalla.

USA:n vaikutusvallasta kertoo myös se, että Unkarilla on joukkoja Irakissa. Ennen vuoden loppua hallitus tekee parlamentille ehdotuksen joukkojen määrästä ja sijoitusajasta. Unkarin ulkoministerin mukaan tilanne Irakissa on kehittymässä kaikesta huolimatta tyvenempään suuntaan.

Seppo Westerlund