Previous in Thread

Next in Thread

History
 
 Euroopan unionin organisoitava puolustuksensaPostmark
Home • Keskustelualueet • Kaikki keskustelut • Päivän puheenaihe • Euroopan unionin organisoitava puolustuksensa
 
From:Monday, February 7, 2022 11:29 PM +0200
Subject:Euroopan unionin organisoitava puolustuksensa 
To:
Cc:
Euroopan unionin organisoitava puolustuksensa

NATO on perustettu vuonna 1949 toisen maailmansodan jälkeen. Euroopan unionista ei silloin vielä ollut tietoakaan. Se on perustettu vasta kymmeniä vuosia myöhemmin. 

Euroopan unioni kattaa nykyään vahvasti Euroopan valtioiden kaikki muut toimialat paitsi puolustuksen. Mutta onhan puolustus nykyään sentään sen verran merkittävä toimiala, että unionin pitää sekin haluta ja osata organisoida. Euroopan puolustusyhteistyö Pohjois-Amerikan kanssa on hyvin käynnistynyt maakohtaisesti. Se on kuitenkin nyt osoittautunut liian erilliseksi, hajanaiseksi ja heikoksi tavaksi organisoida. Euroopan alueella esiintyy tällä hetkellä aivan liiaksi sotilaallisia jännitteitä ja riskejä.

Mielestäni Euroopan unionin täytyy ryhtyä organisoidaan ainoaa puuttuvaa toimialaansa, puolustusta. Siihen sopii oikein hyvin vahvistuksena myös puolustusliitto toisen maanosan Pohjois-Amerikan kanssa (NATO).

Jukka Kivi