Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Jpeg-troijalaista levitetään nettisivuill

Viestintäviraston Cert-fi-ryhmä varoittaa jpeg-haavoittuvuutta hyödyntävästä troijalaisohjelmasta, jota on levitetty muun muassa erään aasialaisen www-sivuston välityksellä.

Cert-fi ryhmän mukaan on odotettavissa, että samantyyppisiä www-sivustoja ilmaantuu jatkossa lisää. Troijalaista levittänyt aasialaissivusto on suljettu.

Ryhmä suosittelee edelleen kaikkien jpeg-tiedostokäsittelylle haavoittuvien tietojärjestelmien päivittämistä korjaustiedostoilla mahdollisimman pikaisesti.

Virustotal.com-sivuston testaaman haitalliseksi muokatun jpeg-tiedoston tunnisti yhdeksän virustorjuntaohjelmaa 12:sta.

Muun muassa Sans-instituutin Internet Storm Center ennusti haavoittuvuuden tultua julki, että sitä hyödyntävä sähköpostimato lasketaan liikkeelle jo syyskuun aikana. Toistaiseksi haittalliset jpeg-tiedostot eivät ole sisältäneet kuitenkaan leviämismekanismia.

Microsoft varoitti jpeg-aukosta 14. syyskuuta. Yhtiön omien ohjelmistojen lisäksi päivitystä kaipaavat myös muiden valmistajien ohjelmistot, jotka käyttävät kuvien käsittelyyn haavoittuvaa gdi+-komponenttia.



T:Christian