Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: "Laululiike" ja Viro

Laululiikkeestä Suomessa vielä jokunen sana. Yksi upeimpia kansanvallan ylistyksiä 1960-luvulla oli Arvo Salon kirjoittama "Lapualaisooppera". Se analysoi autoritaarisen ja osin sadistisenkin  Lapuan liikkeen toimintatapoja suurenmoisella tavalla. Olin minäkin katsomassa tuota laulunäytelmää ja sen vakavia, tietoisuutta uhkuvia nuoria näyttelijöitä. Olin ihastunut ja koin, että tästä eteenpäin oopperan suuret, kansanvaltaiset ajatukset vihdoin nousevat kunniaan - niinkuin nousivatkin. Syntyi hyvinvointivaltio, jossa riittää romuttamista ilmeisesti vieläö joksikin aikaa.
Kun nyt palautan mieleen oopperan silloisia tähtiä, niin valtaosa esittäjistä itse asiassa hylkäsi oopperan eettisen, sosiaalipsykologisen sanoman ja ajautui tähän taistolaishenkiseen laululiikkeeseen: "Meidän on noustava johtoon...". Laulujen sanat olivat paitsi marxismi-leninismin proletaarisen internationalismin ylistystä, samalla ärhäkkää yritystä kääntää kansanvaltainen uudistustyö hengeltään autoritaarikseksi yhteiskunnan muuttamiseksi proletaarisen internationalismin hengen mukaiseksi. Tämän laululiikkeen henki ei ollut kaukana lapuanliikkeen asenteista, vaikka vastausta haettiin eri suunnasta.
Mitähän Arvo Salo jälkeenpäin mietti näyttelijäkaartin poliittisista valinnoista? Ihmettelen vieläkin sitä, että kansanvallan sanoma ei saanut pohjimmiltaan tätäkään kautta opiskelevan nuorison tukea, vaan valinnat kääntyivät nopeaa vauhtia autoritaaristen - tekisi mieli sanoa perinteisten hegeliläisten - arvorakenteiden rajuksi kannattamiseksi.
Kyllä lauluja kansanvallasta laulettiin senkin jälkeen - itse kääntelin Dag Fin Rimestadin, norjalaisen keskitysleirikävijän ja Framfylkingenin ohjaajan ihmeellistä sanomaa suomeksi. Niiden ympärille syntyi myös laululiikettä, joka ei kuitenkaan suomalaiselle julkisuudelle kelvannut.