Tietotori – Osallistu ja vaikuta | Keskustelualueet

Voimaannuttamisajattelun lähtökohtana on epäoikeudenmukainen yhteiskunta ja sen aiheuttamat seurausvaikutukset. Käsite tuli suosituksi 1980-luvun puolivälissä ihmisten hyvinvointia edistävien hankkeiden kautta, ja sen käyttö lisääntyi 1990-luvulla myös kasvatus- ja organisaatiotieteiden tutkijoiden keskuudessa. Nykyisin se on koko ajan nousemassa keskeiseksi ja tavoiteltavaksi asiaksi, uudella tavalla määritellyksi voimaksi sekä kansainvälisissä että kansallisissa hankkeissa. Tähän on ollut vaikuttamassa erityisesti työssä uupumisen ja jaksamisen ongelmat. Myös tarve oppivien organisaatioiden kehittämiseen, luovuuden ja riskinottokyvyn painottuminen sekä ongelmat hyvinvointiyhteiskuntien ylläpitämisessä ovat olleet vaikuttamassa siihen, että kehittämistä koskevissa keskustelussa on siirrytty tai ollaan siirtymässä voimapainotteisuuteen. Voimaa vailla olevan ihmisen tarpeentyydytys- ja reagointitavat ovat erilaisia kuin voimaantuneen ihmisen.

Termille “empowerment” ei suomen kielessä ole vakiintunut vastinetta, joskus on käytetty myös termejä voimistaminen, valtaistaminen tai täysivaltaistaminen eli valtuuttaa, tehdä kykeneväksi ja tehdä jollekulle mahdolliseksi. Ei riitä, että ihmisille luodaan sopivat puitteet elämästä suoriutumiseen liittyvien valintojen tekemiseen vaan hän tarvitsee myös tunteen siitä, että kykenee vaikuttamaan omaan elämäänsä. Kyseessä on paitsi ihmisten tietoisuuden ja resurssien vahvistamissta myös yhteisöjen valtaistamisesta ja sosiaalisesta muutoksesta.

Yleisellä tasolla voimaantumisorientaatiota voidaan kuvata ihmisen kulloisenkin elämäntilanteen, voimavarojen ja sopeutumisen vuorovaikutuksena. Ihminen-ympäristösuhdetta määrittää autonominen selviytyvyys, tiedollisuus, tarkoituksellisuus, taitavuus ja voimallisuus. Näitä tekijöitä tarkastellaan tässä teoksessa useilta eri tasoilta ja monista näkökökulmista.

Ihmiset ja organisaatiot elävät nykyisin sosio- ja psykopatologisessa minäkeskeisyyden ja kiireen syvässä unessa, jossa nähdään pahoja unia, mutta niistä pidetään kynsin hampain kiinni. Ihmiset sanovat: ”en minä ole eksyksissä, en vain tiedä, missä minä olen.” Tästä pahasta unesta ja tiedostamattomista uskomuksista on onneksi mahdollista herätä. Havahtuminen voi olla yhteiskunnallista, yhteisöllistä, mutta myös yksilön pysähtymistä miettimään omaa elämäänsä. Voimme olla täysin motivoitumattomia saamaan sellaista, mitä tarvitsemme ja erittäin motivoituneita saamaan sellaista, mitä emme tarvitse.

Me pyrimme pakenemaan tästä sosiaalisesta todellisuudesta, sen sijaan että pyrkisimme tuntemaan sitä, muuttamaan sitä ja elämään sen kanssa. Inhimillisillä instituutioilla on samat paheet kuin niiden laatijoilla, ja se tulee esiin yhteiskunnan organisaation patologiassa. Ihmisten olisi tunnistettava niin yhteiskunnan, kunnan kuin työorganisaatioidensa sairastuttavat piirteet. Ihmiset eivät kuitenkaan pysty tähän tunnistamiseen, koska eivät ole valveilla. Sosiopatologia on yhtä vaarallista kuin psykopatologiakin.

Havahtumisen käsite onkin muodostunut keskeiseksi käsitteeksi kaikissa ihmisen niin kansallisissa kuin EU:kin piirissä toteutettavissa hyvinvointi- ja voimaantumishankkeissa. Mm. kaupunginjohtajat ja korkean tason poliitikot Euroopan kaupungeista kokoontuivat Ateenaan Kansainväliseen Terveiden Kaupunkien Konferenssiin, joka juhlisti Euroopan Terveet Kaupungit -liikkeen ensimmäistä kymmenvuotiskautta ja WHO:n Terveet Kaupungit -projektin kolmannen vaiheen (1998-2002) alkua. Kesäkuun 23. päivänä 1998 laadittiin Ateenan julistus, joka perustuu voimaantumisajatteluun.

Meillä puhutaan moniarvoisesta yhteiskunnasta, mutta näin samankaltaisuutta vaativaa, kilpailuhenkistä kulttuuria ei länsimaissa ole ennen nähty. Mielivaltainen perustelematon yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen kaikenlaisen kilpailun nimissä tapahtuva köyhdyttäminen on voimattomuuden tunteen keskeisimpiä lähteitä. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta voi pahoin.

Jos asia ei lähipiiriä tai uutisia seuraamalla ole paljastunut, niin lukemalla asia viimeistään selviää. Ihmiset masentuvat, ahdistuvat ja tulevat aggressiivisiksi, koska elämästä puuttuu aidosti yksilöllinen olemassaolon rauha ja vapaus. Tunnettuja voimattomuuden oireita niin kunta- kuin yksityisissäkin organisaatioissa ovat kaunaisuus, kateus, myöhästymiset, matala yrittämisinnokkuus, vetäytyminen ihmissuhteista, eristäytyminen. huonot ihmissuhteet; viha-mielisyys, epäluottamus ja väheksyntä, epävirallisen viestinnän ja kuppikuntaisuuden lisääntyminen.

Työuupumukselle on määritelty kuusi syytä, jotka ovat 1) liian suuri työmäärä, 2) työntekijän liian vähäinen kontrolli työhönsä, 3) liian vähäinen tunnustus ja korvaus tehdystä työstä, 4) työyhteisön hajoaminen kilpailuttamisen ja uudelleenorganisointien vuoksi, 5) oikeudenmukaisuuden puute johtuen luottamuksen, avoimuuden ja kunnioituksen puutteesta sekä 6) organisaation ja työntekijän arvostusten vastakkaisuus. Johdon kehittämis- ja saneeraustoimet yleensä pahentavat asiaa, koska sopeutumisen rajat on jo saavutettu.

Mikään ammattiala eikä organisaatio enää ole suojassa stressiltä ja uupumiselta voimavaroja köyhdyttävältä todellisuudelta. Työolobarometrin mukaan 65 % naisista ja 52 % miehistä on kokenut kiireen lisääntyneen työelämässä muutaman viimeisen vuoden aikana. Kiireen seuraukset näkyvät työyhteisön lisääntyneinä ristiriitoina, sosiaalisen kanssakäymisen vähenemisenä sekä sairauspoissaolojen ja työuupumuksen lisääntymisenä. Muita tämän päivän stressaavia ja työuupumukseen alistavia työtilanteita ovat muun muassa pelko työpaikan menettämisestä, kansainvälistymishaasteet, kehitys- ja oppimisvaatimukset, työmäärän lisääntyminen, niukat henkilöstövoimavarat, työpaikan sisäiset ristiriidat, työntekijöiden välinen kilpailu ja henkinen väkivalta.

Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan Suomessa on voimakas työväsymys tällä hetkellä hyvin yleistä, uupumisasteisesta vakavasta uupumuksesta kärsii yli 19 prosenttia työssäkäyvistä. Uudet ammattitaudit psyykkiset ja fyysiset ammattitaudit nousevat pintaan. Suomalaisen keskivertotyöpaikan 65 henkilön osastolla ennen 65. syntymäpäivää: – 6 henkilöä siirtyy Suomen eläkelainsäädännön mukaiselle vanhuuseläkkeelle 60-65-vuotiaana. – 10 henkilöä on sydänveritulpan, aivohal-vauksen tai muun verenkiertoelinsairauden vuoksi työkyvytön. – 15 henkilöä on tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi työkyvytön. – 12 henkilöä ei pysty töihin mielenterveysongelmien vuoksi. – 17 henkilöä on työkyvyttömiä muiden sairauksien vuoksi.

Vuonna 1998 tehdyssä suomalaisessa mielialakartoituksessa masentuneita oli 14 % väestöstä. Maailman terveysjärjestön (WHO) ennustaa masennuksen lisääntyvän kaikissa maissa tämän vuosituhannen alkuvuosikymmeninä.

Masennuslääkkeiden kulutus viisinkertaistui Suomessa 1990-luvun aikana. Vuonna 2000 sai 268 000 suomalaista korvauksia masennuslääkkeistä ja valtion kustannukset siitä olivat lähes 63 miljoonaa euroa. On arvioitu, että vakavasta masennuksesta kärsii maassamme noin 5–6 % aikuisväestöstä, eli 200 000–240 000 henkilöä. Lisäksi masentuneesta mielentilasta on arvioitu kärsivän noin 15 % aikuisista (Tilastokeskus 1999). Masennus on naisilla yleisempää kuin miehillä. Esimerkiksi vuosina 1997–1999 sairaalahoitoa saaneista masennuspotilaista oli 57,5 % naisia (Viinamäki ym. 2003). Terveys 2000 –tutkimuksen mukaan taas naiset kärsivät vakavasta masennuksesta lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet (Pirkola, Lönnqvist ym. 2000).

Voimattomuuden pesäkkeet tunnetaan, mutta miksi niiden suhteen ollaan voimattomia. Kritiikitön, tiedostamaton logiikka pitää lujasti kiinni perusolettamuksistaan suostumatta asettamaan niitä kyseenalaisiksi pelon vuoksi, ei asian ajatuksellisen vaikeuden vuoksi. Nykymenon tiedostamattoman logiikan opetukset ovat:

4. On oltava kaikkialla kaiken aikaa, kiire ja pikamaisuus vie harkintatilan ja kuluttaa ihmisen voimat: "Haluan olla kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa nyt ja aina." "Haluan kaikkien (minun elämääni tavalla tai toisella liittyvien ihmisten) olevan tavoitettavissa nyt ja aina, kun minä haen ja tarvitsen kontaktia, missä tahansa olenkin."

7. Työelämän motivointikeinoja ovat tulosvastuuraportointi ja tulospalkkaus, erilaiset laatustandardit ( iso-laatustandardit) tai iloa-työstä projektit, joiden viesti on, että viihdyt tai itket ja viihdyt.

8. Stressi, uupumus ja masennus ovat yleistyneet kansantaudiksi: kaksi työntekijää kolmesta valittaa kiirettä, stressiä ja aliresurssointia. Kiireellä on maagista voimaa: toisaalta se tarjoutuu uskottavaksi selitykseksi ihmisten ongelmille, ja toisaalta se tuottaa työhön monia ristiriitaisia seurauksia.

10. Perinteiseen elämänpiirin jäsennystapaan kuului perhe, opiskelu, työ, asuminen, terveys ja osallistuminen yhteiskunnalliseen muutokseen. Nykyinen jäsennystapa suosii surffailua, shoppailua, hommailua, pelailua, matkailua ja seikkailua.

Vaikka vääjäämättömästi tunnistetaan ne suunnattomat haitat, jotka koituvat tietoisuuden torjunnasta, yhteiskunta pakonomaisesti toistaa samaa prosessia. On olemassa sekaannus sen välillä, mikä on tietoisuutta ongelmasta ja mitä on olla ongelman dominoima.

Länsimaisissa kulttuureissa on ominaista, että kateuden tunteesta ei keskustella, koska sitä pidetään kilpailuyhteiskunnan voimavarana ja motivaation herättäjänä. (Eija Heikkinen, 2003). Nykysuomen sanakirjan (1966) mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Kateuden synonyymeinä voidaan pitää pahansuopuutta, vihaa, tuskaa, ärtymystä, toisen oman haluamista ja himoa. Kateus on aina suhteessa johonkin.

Kateus merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.

Filosofi Immanuel Kantin mukaan kateuden ilmenismuodot tekevät siitä hirvittävän paheen, intohimon, joka kiusaa kadehtijaa ja tuhoaa toisen onnen. Kateus on synnynnäinen, tuhoon yllyttävä, elämänvastainen voima. Kateuden vastakäsitteinä voidaan pitää rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, sävyisyyttä ja itsensähillitsemistä. Pitkämielisyys, ystävällisyys ja hyvyys liittyvät ihmissuhteisiin, kun taas uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen suhteessa itseen. Aidon ilon kokemista toisen hyvästä voidaan pitää kateuden vastakäsitteenä, koska kateuteen liittyy pahansuopuuden tunne toisen hyvän onnen vuoksi. Kateuden vastakäsitteitä ovat kiitollisuus, anteliaisuus ja myötätunto ja onnellisuus.

Työyhteisöissä kateus on ahdistava tunne, joka ilmenee epäluuloisena tai motivoivana toimintana toisen aseman vuoksi. Kateus ymmärretään eritavalla riippuen siitä kenen kateudesta on kysymys. Henkilökohtainen kateus ilmenee pahana mielenä, harmina, ylpeytenä tai onnellisuutena siitä, että toiselle kävi huonosti. Läheisen kateus liittyy nälvimiseen, haukkumiseen ja panetteluun. Yleisesti ymmärrettynä kateus on aggressiivista. Organisaatioissa keskinäinen kateus ilmenee myös epäluuloisuutena, ei-arvostamisena, kilvoitteluna, toisen onnistumisesta vaivautumisena, energian suuntaamisena muuhun kuin työhön, toimeen tulemisena ja ei-ymmärtämisenä. Johtajuuteen liittyvä kateus ilmenee eriarvoisena kohteluna ja tiedottamisen ja keskustelun vähyytenä.

Voimaantumisessa on yhteiskunnallisesti kysymys ihmisen kunnioittamisesta, ihmisarvosta ja oikeudenmukaisuudesta, joka minimoi kateuden. Yksilön kohdalla kysymys on tavasta selviytyä kateudesta, kateuden kohteesta, ryhmien välisestä kateudesta ja vaikutuksesta kateuteen. Työtoverin kadehdittavia ominaisuuksia ovat mm. älykkyys, pitkä käytännön kokemus, taitavuus ammatissa ja esimiesten kiitosten saanti hyvin tehdystä työstä.

Voimattomuus on eteistapahtuma ennen joutumista varsinaiseen kiirastuleen, lopulliseen uupumiseen, masennukseen ja kyvyttömyyteen ohjata omaa elämää. Voimattomuutta voidaan pitää henkisenä tilana, joka on maassamme vahvasti syventynyt rakenteellisten muutosten sekä lamakokemusten mukaan. Voimattomuuden syntymekanismin perusta on yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen epäoikeudenmukaisuus, jonka sietokyvyssä suomalaiset ovat maailman valioita. Epäoikeudenmukaisuus liittyy yleensä oikeuksien loukkaamiseen tai laiminlyömiseen. Elämänhallinnallinen voimattomuus on seurausta epäreilusta palkasta, haasteen ja resurssien epäsuhdasta ja muista työehdoista sekä ns. positiivisen ajatteluun kuuluvasta sopeutumis-vaatimuksesta.

Ihmisen voimattomuutena voidaan yksinkertaisesti pitää kaikkea sitä mikä saa ihmiset unohtamaan, että he elävät itse luomassaan maailmassa ja todellisuudessa, jota heidän on mahdollista muuttaa. Uupumuksen ja voimattomuuden surkeus ja pahoinvoinnin palopesäkkeitä ovat vaikutusmahdollisuuksien puute, työsuhteen epävarmuus, työn hallinnan puute, kiire, jne., tunnetaan, mutta mikä saa aikaan sen, ettei niille mitään tehdä. Ihmisten pitäisi reagoida epäoikeudenmukaisuuteen rohkeasti. Asiat eivät muutu, jos kukaan ei totea: "Mittani on täysi, en kestä enää". Sellainen ohje, että pysähdy kuuntelemaan tunteitasi kohdatessasi sosiopatologisia epäkohtia, on vähintään kyseenlainen.

Voimattomuus ilmenee kyvyttömyysuskomuksina ja tunteina, mikä näkyy masentuneisuutena, luopumisena ja sosiaalisina sairauksina. Voimattomuus nostaa myös aina varjon esiin omasta tyytymättömyydestämme elämään: siihen kärsimykseen, että joka aamu on noustava ylös, kuskattava lapset kouluun, mentävä töihin tai olla menemättä ja maksettava laskut ajallaan.

Se herättää tukahdutetun halumme luovuttaa ja vapautua kaikesta, joka näkyy mm, pyrkimyksenä päästä eläkkeelle mahdollisimman varhain. Voimattomuuden ulottuvuudet voidaan löytää seuraavista tekijöistä niin yksilö- kuin yhteisötasoiltakin:

1. Päämäärättömyys (Tiedostamaton harhailu, järjestysperiaatteen jäsentymättömyys, ylenmääräinen onnen tavoittelu toisten kustannuksella, vaivannäön ja kärsimyksen hyväksymättömyys elämässä, kohokohtaelämysten etsintä)

2. Kykyuskomukset (Omien kykyjen vähättely, itseään toteuttavat ennusteet, sidonnaisuustulkinnat oman elämän määrittelijänä, reaktiiviset tulkintavääristymät, kuluttavat odotukset)

3. Kontekstiuskomukset: (lat. contextus= yhteys, yksittäisen ilmiön yhteys kokonaisuuteen, jonka osa se on, kontekstuaalinen on sellainen, joka ottaa huomioon tietyn ilmiön suhteen kokonaisuuteen, on kontekstiin kuuluva) Yhteiskunta-, työyhteisö-, perhe-kontekstitodellisuuden tulkinta, kontekstivääristymät, pseudokontekstuaalaisuus, luottamus vs. epäluottamus kontekstiin)

4. Emotionaalinen liioittelu (Affektiivinen reagointitapa, affektiivisuuden vaikutus elämäntavan vääristymiin ja vuorovaikutukseen, affektiivisuuden tuhoavuus ja surun tuottaminen, affektien kontrollointi ja tyyneyden saavuttaminen)

5. Elämänasenteet ja käsikirjoitukset (elämän perusasenne kuvastaa suhtautumista elämään ja on pohjana sille, miten ihminen toimii toisten kanssa. Se on yhteydessä ihmisen arvoihin, ihmiskäsitykseen ja minäkäsitykseen. Jos ihmisen perusasenne on uutta vastaanottava, avoin ja rakentava, hänellä on edellytykset kehittää herkkyyttään ja ennakkoluulottomuuttaan nähdä myös toisissa upeita mahdollisuuksia. Perusasenne on osa elämänkatsomustamme. Se liittyy elämäntulkintatapaan ja taipumukseen nähdä valintatilanteissa joko ongelmia ja uhkia tai piileviä mahdollisuuksia.)

Ihmisen voimien menettämisen taustalla pääosaltaan on 1) Kateus ja pelko, 2) Tahdon puute, 3) Korostunut yksilökeskeisyys ja kilpailu, 4) Huonot ja masentavat oppimiskokemukset, 5) Vallanhalu, psykopatologia, 6) Syrjiminen, 7) Luottamuspula, 8) Yksilön identiteettiä uhkaava tieto ja 9) Yhteisöllinen sosiopatologia ja 10) Epäoikeudenmukaisuus, 11) Ammatillinen osaamattomuus ja jälkeenjääneisyys sekä 12) Havahtumattomuus ja tiedostamattomuus.

Voimaantuneisuus puolestaan sisältää:1) kontrollin omasta elämästä, 2) luottamuksen omiin kykyihin toimia itselleen tärkeissä asioissa, 3) kyvyn tunnistaa tai kehittää toimintavoimaansa, 4) tietoisuutta ja mahdollisuutta valintoihin ja 5) riippumattomuutta muista ihmisistä päätöksenteossa ja toiminnassa. Itse asiassa voimaantumisessa on kysymys ihmisen ehdoista.

Ihmisiä on nukutettu voimattomuuteen erilaisilla positiivisen ajattelun ja sisäisen sankarin etsintäkursseilla lähes kaksi vuosikymmentä. Positiivinen ajattelu tunnustaa ilmestykseen perustuvia uskonkappaleita, joilla on sopeutumista vaativa ja pettymyksiä tuottava luonne. Yhteiskunnan ja organisaatioiden ongelmat on käännetty sopeutumisongelmiksi; sosiopatologisia ongelmia ei tunnusteta. Positiivinen ajattelu on poliittisen ja osallistuvan toiminnan vastainen hyökkäys tietoista ajattelua ja havahtumista vastaan; on helpompi sopeutua kuin muuttaa oloja. Kysymys mielenterveydessä ei ole siitä, onko ihminen sopeutunut yhteiskuntaan, vaan siitä, onko yhteiskunta sopeutunut inhimillisiin tarpeisiin: onko ihmisen kehitys ja hyvinvointi sen päämäärä. Positiivisen ajattelun mukaan

Voimattomuus johtaa yksilön sellaisten puolustautumissysteemien käyttöön, jotka johtavat edelleen yhä syvenevään voimattomuuteen. Ihminen invertoi erityisesti elämään ja totuuteen liittyviä käsitteitä, koska hän haluaa nähdä ne itselleen vahingollisina. Sisäiset arvot ovat kääntyneet ylösalaisin: hyvä on kääntynyt pahaksi ja paha hyväksi. "Toimisin oikein ja tekisin hyviä tekoja, mikäli se olisi taloudellisesti kannattavaa."

Seurausetiikan mukaan meidän tulee valita teko, jonka ennakoidut seuraukset osoittautuisivat hyviksi mahdollisimman monille tai tuottaisivat mahdollisimman vähän pahaa mahdollisimman harvoille. Selviytymisstrategioikseen yksilön kuitenkin valitsevat toiminnan tuloksen kannalta ns. huonon uskon strategiat:

Tällaisia ulkoiseen todellisuuteen kohdistuvia hallinnan keinoja ovat muutosten vastustaminen ja jarruttaminen, vihamielisyyden osoittaminen, tilanteiden vältteleminen, passiivinen vastarinta, syntipukkien etsintä ja syyllistäminen, klikkiytyminen ja valtapelit ja vähimmän vaadittavan mukainen toiminta. Nämä käyttäytymispiirteet ilmenevät kaikissa köyhtymis- ja köyhdyttämisorganisaatioissa.

Ihminen kohdistaa myös itseensä sellaisia hallinnan keinoja, jotka aiheuttavat yhä syvempää voimattomuutta. Tällaisia ovat itsen syytteleminen, itsensä kovettaminen, luopuminen, vähätteleminen, taantuminen, sopeutuminen, sosiaalinen vertailu, henkilökohtaisen edun tavoitteleminen, Ihmiseltä katoaa vaikuttavuuden tunne, kykyuskomukset vääristyvät, toiminnalta katoaa tarkoituksellisuus ja tunne valinnan mahdollisuuksista.

Voimaantumisen strategialla tarkoitan hyvän elämän arvoihin nojaavaa tietoista tulevaisuuteen suuntautumista. Se rakentuu perusteltavissa oleville tiedoille, mielekkäille ja toimintakykyisyyttä parantaville tunteille, totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen perustuville arvoille sekä sisäisille ja ulkoisille ammatillisille taidoille sekä minän päämäärättömiä haluja säätelemään kykenevälle tahdolle.

Aleksis Kivi on ilmaissut asian omalla ainutkertaisella tavallaan seuraavasti: ”Jo on aika viisastua, on aika panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se, joka tuo hyötyä, vaan ei sitä joka makeimmalle maistuu. Nyt viipymättä rakentamaan taloamme kunnialliseen kuntoon taas!” (Aleksis Kivi)

Havaintojen teon ja havahtumisen tueksi. hyviä ja paljastavia kysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat: Kenen ajatuksia ajattelen? Kenen tunteita tunnen? Ajattelenko näin, koska yleisesti ajatellaan näin? Onko minulla tästä asiasta omaa kokemusta? Mihin uskomukseni perustuvat? Ovatko havaintoni totta? Ymmärtäminen tapahtuma-sarjana kulkee kaaoksesta kysymykseen - kysymyksestä ahdistukseen - ahdistuksesta havahtumiseen – havahtumisesta oivallukseen - oivalluksesta iloon ja ilosta harmoniaan. Havahtumista on paljon siellä, missä on ollut paljon ihmettelyä. Havahtumista ei ole päivittäisen elämän tuolla puolen. Valon välähdykset, todellisuuden kokeminen eivät ole sidotut mihinkään uskontoon tai aaterakennelmaan, ei mihinkään aikaan eikä paikkaan. Ne saattavat välähtää esille missä tahansa - aina tässä ja nyt.

, toivorikkaus, herkkyys, uteliaisuus ja ihmettely heräävät. Ihmiselle syntyy tunnetietoisuus siitä, että jotain pielessä. Tästä voi seurata riskinotto haasteiden vastaanottamiseen; havahtuminen voi johtaa kriisiin mutta kriisi voi avata myös uusia näköaloja ja mahdollisuuksia. Havahtuminen voi johtaa perusarvojen tarkasteluun ja minäkäsityksen uudelleen arviointiin. Havahtumisesta tulee intoa ja energiaa mutta se voi myös johtaa muutostarpeeseen, johon ei siinä yhteisössä ole mahdollista päästä. Yritys estää ”huonoja” pyrkimyksiä tulemasta esiin on aiheuttanut ihmisille sekaannuksen sen suhteen, mikä on torjuntaa ja mikä poissaoloa: toisin sanoen, ihmiset ajattelevat vielä, että tietämättömyys ongelmasta olisi tae siitä, että se ei tulisi esiin.

• pitää tärkeänä tunteiden huomioimisen valmiuksia ja erityisesti esimiesasemassa olevien herkkyyttä aistia tunneilmaston väreilyt ja muutokset, sekä tunteiden hyödyntämistä ihmisten yhteisten kokemusten ja kasvun prosessissa

• painottaa mahdollistavan työkulttuurin merkitystä jatkuvan muutoksen hallinnassa, ja siihen liittyen vastuullisen vapauden sekä positiivisen oman osaamisen ja työn kehittämiskulttuurin merkitystä ja pitää tärkeänä sitä, että ihminen voisi olla aidosti omana itsenään työssään

• painottaa työhyvinvoinnin ennakointia osana työorganisaation perustehtävää, yrityksen liiketoimintaideaa, strategista suunnittelua, osaamista ja toimintatapaa, sekä näihin liittyen henkilöstön hyvinvoinnin yhteyttä työorganisaation ja yrityksen menestymiseen

• auttaa eri tasoisia johtajia uudistamaan henkilöstön johtamista; auttaa työntekijöitä luomaan itselleen jaksamista vahvistavia ohjelmia; antaa työryhmille ideoita uudenlaisten vaikuttamismahdollisuuksien käyttämiseen

• pitää tärkeänä kannustamista moniulotteiseen yhteistoimintaan työtovereiden, työyksiköiden, lähivaikuttajien ja muiden keskeisten yhteistyökumppaneiden kanssa näköalojen laajentamisen, voimavarojen yhdistämisen ja kommunikaatiovalmiuksien kehittymisen vuoksi

• on kiinnostunut laaja-alaisesti ihmisen ja yhteisön voimaantumisprosessiin yhteydessä olevista osaprosesseista pitäen tärkeänä työn suunnittelussa mielikuvien luomista ja tulevien tilanteiden ennakointia

• painottaa voimaantumisprosessien merkitystä vahvan sisäisen voimantunteen kehittymisessä, ja sitä kautta sitoutumisen, osaamisen ja ammatillisen uudistumisen kehittymistä riskinottovalmiuksineen

tunteiden, toiveiden, osaamisen, kommunikaatiotilanteiden, onnistumisten ja epäonnistumisten sekä muutostarpeiden analysoinnissa, ja yksilöiden oman äänen kuulemisen yhteyttä yhteisön muiden jäsenten ymmärtämiseen ja keskustelukulttuurin kehittymiseen

Voimaantuminen on ihmisestä itsestään lähtevä prosessi, jota jäsentää päämäärät, kykyuskomukset, kontekstiuskomukset ja emootiot sekä näiden sisäiset suhteet. Voimaantumisessa on kysymys:

2. Päämääriin suuntautumisen prosesseista (mm. ilmapiiri, turvallisuus, luottamus, kunnioittaminen, arvostus, tuki, toimintavapaus, avoimuus, vuorovaikutus, sosiaalisuus, osallistuminen, itsetehokkuus, emootiot ja hallinnantunne)

3. Toiminnan seurauksena saavutettavasta tilasta (mm. hyvinvointi, toiveikkuus, tyytyväisyys, myönteisyys, ilo, luovuus, optimaalinen kokemus, itsetietoisuus, itsetunto, itseluottamus, minäkäsitys, kompetenssi, sitoutuminen ja vastuu)

4. Ei perustu mihinkään yksittäiseen teoriaan, vaan muodostaa joustavan teoriarakennelman, joka koostuu useista empowerment- ja motivaatioteorioista sekä johtamisen, oppimisen, sitoutumisen, arvo-, stressi-, hyvinvointi-, organisaatio- ja kulttuurin muodostumisen teorioista (ks. Siitonen 1999; Siitonen & Robinson 1998).

Voimaantumisessa on kyse ilmiöstä, jota jäsentävät ihmisen suhde itseensä, päämääriinsä, tunteisiinsa ja ympäristöönsä. Sen vastakohtaa ilmentävät käsitteet voimaton, avuton, kykenemätön, pystymätön ja tehoton. Voimattomat ihmiset ovat masentuneita, loppuun palaneita, opitun avuttomia, vieraantuneita, elämänkontrollinsa menettäneitä ja monin tavoin kyvyttömiä.

Voimaantuneisuus on jatkuvan varuillaanolon ja vieraantuneisuuden tunteen vastakohta. Tunne voimaantuneesta elämästä on sitä merkityksellisempi, mitä harvempia tilanteita me pidämme väistämättömänä, ja samalla mitä päättäväisemmin me myönnämme välttämättömyydet, joita ei voi väistää. Kukaan ei tule maailmaan valmiiksi voimaantuneena, vaan voimaantuminen rakennetaan tietoisen ajattelun ja valintojen kautta. Voimaantuneisuus on jatkuvaa havahtumista, tietoisen elämän tarkistamista, jonka toiminnan tuloksena ihminen voi ottaa vastaan kuoleman elämästä kyllikseen saaneena eheytyneenä persoonallisuutena.

Voimaantuneisteoriaan liittyy monia filosofisia, teoreettisia, periaatteellisia ja käytännöllisia ongelmia, kuten kysymys ihmisen hyvästä, kyvykkyydestä ja osaamisesta, pasiiviisuudesta, vapaudesta, sitou-tumisesta, kateudesta ja yhteisöllisyydestä. Itseasiassa voimaantumisessa on kysymys ihmisarvoisen elämän taistelusta, joka edellyttää perustavanlaatuista havahtumista kriittiseen itseymmärrykseen niin yksilöiltä, organisaatioilta kuin kansakunnaltakin. Emme voi löytää tapaa toimia voimaantuneesti, ellemme kokoonnu pohtimaan asioita arkikäytäntöjä käsitteellisemmällä tasolla ns. metatasolla.

Tutkimuksellisesti tärkeä kysymys liittyy siihen, mitkä ovat ihmisen ”omat” voimat ja mitkä ovat ne voimat, jotka tulevat muualta. Yleensähän katsotaan, että ”omat” voimat ovat peräisin ihmisen omista tarpeista ja ”muualta tulevat voimat” ympäristöstä. Mikä sitten tukahduttaa ihmisen ”omat” voimat ja miksi ympäristö tuottaa niin vähän voimaannuttavia impulsseja, että seurauksena on voimaantumat-tomuus ja uupuminen?

Kriitisen itseymmärryksen kannalta on välttämätöntä pohtia ONTOLOGISELLA otteella mikä on totta, mitä todella tapahtuu, mitkä ovat asiaintilat milläkin tasolla, mitä ovat illuusiot, fantasiat, uskomukset ja kollektiiviset valheet. EETTISESTI meidän on arvioitava arvojamme, arvostuksiamme ja ihanteitamme, vastuullisuuttamme ja valintojemme seurauksia. Muutoksen murroksessa olemme mukana METODOLOGISESSA kaaoksessa, jossa kykymme ja taitomme joutuvat ankaraan arviointiin. Muutokseen sopeutumista helpottaa, jos ymmärrämme niitä tekijöitä, joista maailman liike nousee. Meidän on yritettävä selvittää EPISTEMOLOGISELLA tasolla mitä on mahdollista tietää ja mitä tiedoistamme seuraa.

Ensimmäisen asteen voimaantumiskysymys kuuluu: ”Miten haluan elämäni elää?” ja ”Mitä voimavaroja tai eväitä tarvitsen?”. Toisen asteen kysymyksiä sitten ovat: Mitä oivalluksia tai tietoja tarvitsen, jotta pääsen lähemmäs tavoitettani? Mitä taitoja minun täytyy hankkia, jotta pääsisin sellaiseen asemaan tai tilanteeseen, joka on minulle merkityksellinen? Millaiset arvot tai asenteet palvelevat minua parhaiten? Mitä mahdollisia tulevaisuuksia minulla on? Voinko nähdä itseni ”keskeneräisenä, tekeillä olevana projektina”? Miten voin ymmärtää paremmin ympäristöä, jossa elän, ja olla sen kanssa paremmin vuorovaikutuksessa? Mitä rajoituksia tielläni on? Voinko voittaa ne? Miten? Otanko vastuuta tekemisistäni ja ratkaisuistani? Onko elämäni kaunista vai rumaa, hyvää vai pahaa, vastuullista vai vastuutonta?

Juhani Räsänen: Voimaantumisen oikeus ja välttämättömyys, Ammatillisen voimaantumisen edellytykset ja käytäntö. Julkiviestintä Oy, Suomen Työvalmennusakatemia, III painos, 2000 (Opetusministeriön kustannustuella toimitettu teos)

Juhani Räsänen: Sinä poljet- kuka ohjaa, Voimaantumiseen havahtuminen, Elämänhallinnasta elämän-strategiaan - elämäntyylistä elämän ehtoihin, Valmisteilla olevan teoksen käsikirjoitus, 2005

Siitonen J. Repola H ja Robinsson H. (2002) Havahtuminen työhyvinvoinnin mahdollistamiseen. – Empo-werment-kulttuuri työhyvinvoinnin edistämisessä: tutkimuksen tulosten esittelyä. 2. korjattu painos, Oulun yliopisto, Oulu 2002

Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikön julkaisuja B16, Siitonen J & Robinson H (2001a) Pohdintaa voimaantumisesta. Teoksessa: Järvisalo, L. (toim.) Muutoksen kautta kasvuun. Kotilo ry:n julkaisuja. Pieksämäki: RT-Print Oy , 2001