Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Kirjastot yksityisiksi ja maksullisiksi

KIRJASTOT MAKSULLISIKSI JA YKSITYISIKSI?

Opetusministeriön ja Suomen kirjastoseuran järjestämässä Aleksis Kiven päivän seminaarissa aamupäivän ainoina ulkopuolisina alustajina olivat ent. Uuden Suomen päätoimittaja Johannes Koroma ja ent. Kauppalehden päätoimittaja Arto Tuominen. Jälkimmäinen oli mukana myös järjestämässä seminaaria ja oli päivien puheenjohtaja. Heidän viestinsä oli selvä: kirjastomaksut käyttöön ja kirjastolaitos pitää kilpailuttaa ja yksityistää. Edellisen kerran maksullisuuskeskustelun aloitti Sauli Niinistö. Epäilin olevani kokoomuksen vaalitilaisuudessa.

Tuominen sanoi, ettei ole käynyt viimeiseen 20 vuoteen kirjastossa ja epäili, että Koroma on käynyt lähes yhtä usein. Heillä on varaa maksaa kirjansa. Käymättömyyttä epäiltiin syyksi miksi päättäjät eivät puolusta kirjastoja. Niiden arvoa ei nähdä, eli ei siis arvosteta. Tosin nuorena ja vähävaraisempana (osanottajan huomautus)Tuominenkin käytti aktiivisesti kirjastoa.

Olin pitänyt Kirjastoseuraa epäpoliittisena etujärjestönä. Tässä suhteessa ei ehkä kuitenkaan kannata kantaa huolta. Kirjastoväki oli yhdessä rintamassa herrojen esityksiä vastaan. Mutta kuitenkin? Miksi näin poliittinen painotus? Ehkä tarkoitus oli tuoda esiin konkreettisesti kirjastolaitoksen uhkia? Tai maksoiko joku muu seminaarin?

Eivät Koroma ja Tuominen oikeastaan esittäneet kirjastomaksuja ja yksityistämistä. He vain kysyivät ja jos vastapuoli provosoitui, ei se ole heidän vikansa. Tosin he kyllä kiitettävästi ja moneen otteeseen puolustivat ja perustelivat kysymyksiään.

Jäin ihmettelemään mitä Tuomisen kiihkeä palopuhe vapaasta kilpailusta teki kirjastoseminaarissa. Hänen mukaansa lähes kaikki muut julkiset kunnan palvelut on kilpailutettu paitsi kirjastoja. Tuominen on Kuntakanavan hallituksen puheenjohtaja. Yhtiön on tarkoitus avata kirjastokanava. Monikohan kirjasto lähtee mukaan toimintaan, joka on näin ideologisesti latautunutta ja kirjastoväen tavoitteiden vastaista?

Yksityistämisestä

Yritystoiminnasta sanoi iltapäivän alustaja vuorineuvos Tauno Matomäki selkeästi: ”yritysten ainoa tavoite on tuottaa voittoa”. Julkisten palvelujen määrää ja laatua koskeva lainsäädäntö ja asetetut tavoitteet koskevat vain kuntia, ei yksityisiä yrityksiä. Jos palvelu on yksityistetty, on vastuu kuitenkin kunnan, joten pitää rakentaa valvontakoneisto. Sekin maksaa. Esim. Espoo sai valtiovallalta jatkuvia huomautuksia lain rikkomuksista, kun se yksityisti päiväkotitoimintaansa. Kaupunki ei voinut vaikuttaa palveluverkoston määrään, laatuun eikä suunnitella sitä. Palvelua oli, jos löytyi palvelun tarjoajia.

Kuntaan verrattuna yksityinen maksaa verot, sillä on korkeammat lainan korot, vuokrahuoneisto, riski pitää rahastaa ja voittoakin pitäisi saada. Entäpä kirjavarasto? Se on nyt viime kädessä asukkaiden omistuksessa, joten sitä ei voi siirtää ilmaiseksi yksityiselle. Ja jos yksityinen maksaa varastosta, joutuvat asukkaat maksamaan kirjansa kahteen kertaan. Yksityistäminen ja kirjastomaksut kulkevat käsi kädessä.

Kirjaston tehtävänä on tasa-arvon edistäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Kirjastomaksu toimisivat tasan päinvastaiseen suuntaa. Koroman ”kirjastoklubiin” pääsisivät vain ne, joilla on varaa maksaa eliittiklubin jäsenyydestä. Nyt 80 % kansasta käyttää kirjastoa. Mikä muu toimiala voi ylpeillä näin korkeista käyttöluvuista? Koroman mukaan maksullisuus lisää kirjaston arvoa asukkaiden silmissä. Minusta se on kyllä maksuttomuus. Kaikkea ei voi mitata rahassa. Niin kuin sivistystä ja koulutusta.

Seminaarissa kaikkien yhteinen huoli oli miten saada kuntapäättäjät tajuamaan kirjaston arvo ja merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa ennen, nyt ja jatkossa. Kulttuurilautakunnassa pitempään istuneena totean, että lautakunnat kyllä tajuavat kirjastojen merkityksen, mutta kaupungin virkamiesjohto ja valtuusto eivät tajua ja se näkyy budjetinteossa.

Sitä minkälaisista summista on kyse, kuvaa hyvin Tuomisen lausahdus: ”Fortumin optioilla olisi hoidettu Suomen kirjastolaitos kuntoon”.

Esimerkkinä Espoo – kuinkas muutenkaan

Tosin meillä Espoossa on aivan oma ongelma tässäkin asiassa. Lautakunta ei ole taistellut valtuutettujen kanssa vaan oman toimialajohtajansa ja kaupunginjohtajan kanssa. Espoossa on 14 kirjastoa, joista 11 lähikirjastoa maksoi 2,5 milj € ja kolme isoa 6 milj. €. Kaupungin virkamiesjohto lähti siitä, että kun tulee yksi iso kirjasto, tulee sulkea neljä pientä kirjastoa. Näiden nimet toimialajohtaja päästi joka syksy julkisuuteen lautakuntaa edes informoimatta. Seuraus oli, että asukkaat kirjoittivat aktiivisesti lehtiin, allekirjoittivat adresseja ja perustivat Kirjaston ystävät-yhdistyksiä. Tämä taas vaikutti valtuutettuihin. Kansalaisaktiivisuuden seuraus on, ettei Espoossa ole suljettu yhtään kirjastoa.

Espoossa, niin kuin kuulemma monessa muussakin kunnassa, lähdetään siitä, että uutta pitää tulla, mutta lisärahaa ei tule. Esim. henkilökunnan palkkaamiseen Sellon uuteen kirjastoon saatiin rahat vasta valtuuston päättävässä budjettikokouksessa. Espoo on kasvanut keskikokoisen kunnan verran joka vuosi ja kaupungin virkamiesjohdon ainoa tavoite on supistaa palveluja.

No me voitimme kirjastotaistelun, mutta seuraavaksi rahat vietiin Työväenopistolta (20 % vuodessa: 170 kurssia ja 5000 oppilasta vähemmän) ja lasten kulttuuriavustuksista (-25 %), joiden piti vision mukaan olla keskeisimmät Espoon painopistealueet. Se Espoon strategisesta johtamisesta.

Useiden tiedemiesten mukaan elinkaarimallit, palvelujen rakenneuudistus, ulkoistaminen jne ovat kalliimpia kuin kunnan oma tuotanto. Näin väittää vuosittain myös Espoon tarkastuslautakunta – yksimielisesti ja edellyttää luotettavaa vertailutietoa. Kunnan tuotannon ja ”elinkaarimallin” kustannuseroja ei ole haluttu selvittää, koska tiedetään lopputulos. Materiaalia yksityistämisen laboratoriossa Espoossa olisi vaikka minkä verran. Niin kauan kun vertailua ei tehdä väitän, että kunnan oma tuotanto on halvempaa ja oikeisto yrittää ulkoistamista vain ideologisista – ei taloudellisista syistä.

Juhani Hakala

Espoon kulttuurilautakunnan

puheenjohtaja (sd)