Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Atun sillan rakentaminen käynnistyy

Atun sillan rakentaminen käynnistyy

Aikataulu
Tiehallinnon Turun tiepiiri aloittaa rakentamistyöt Atun lossin korvaamiseksi sillalla, Paraisten kaupungissa, tulevan elokuun aikana. Parantamistöiden arvioitu valmistumisaika on lokakuu 2003. Hanke kuuluu ns. sillottamispakettiin ja rahoitus tulee kyseiseen teemaohjelmaan kohdennettuna.

Teknisiä tietoja
Atun silta rakennetaan 5-aukkoisena jännitettynä betonisena palkkisiltana, jonka kokonaispituus on 308 m ja keskimmäisen aukon vapaa-aukkoleveys on 64 m ja sillä tulee olemaan vähintään 20 m leveydeltä 8,50 m:n vapaa korkeus. Sillasta tulee Turun tiepiirin viidenneksi pisin vesistösilta. Sillan hyödyllinen leveys on 7,00 m. Silta rakennetaan nykyisen lossin kohdalle, joten työnaikaisen lossiliikenteen hoitaminen edellyttää myös väliaikaisten lossipenkereiden tekemistä ja ne tehdään nykyisen lossin ja tulevan sillan länsipuolelle.

Kustannukset ja toteutus
Hankkeen toteutuksen kokonaiskustannukset ovat n. 2,5 M€. Hankkeen kannattavuus on erittäin hyvä koska hyötykustannussuhteeksi on saatu yleissuunnitteluvaiheessa 2,89.

SR-urakkakilpailun voitti Tieliikelaitos, joka toimii siten työn toteuttajana. Hankkeeseen kuuluu myös kauppamerenkulun ja purjeveneiden liikennöinnin turvaamiseksi Hirsalön 3,00 metrin väylän syventäminen 3,30 metriin Mielisholman pohjoispuolella ja se toteutetaan Saaristomeren merenkulkupiirin toimesta.

Yhdyshenkilöt
Lisätietoja hankkeesta ja sen toteutuksesta antaa Turun tiepiirissä sillan rakennuttaja insinööri Jari Nikki puh. 0204 22 4545 tai tieinsinööri Pauli Laivo puh. 0204 22 4671.