Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: AKT:n lakko ja työnantajan neuvotteluhalut

AKT jatkaa lakkoa, joka on todettu jo neljä kertaa yksiselitteisen laittomaksi työtuomioistuimessa.
Lakkokenraalit vain naureskelevat langetuille sakoille eivätkä piittaa tuomioista, koska seuraamukset
laittomuudesta ovat todella pieniä aiheutettuihin vahinkoihin nähden.
Maassa, jossa on tavattoman korkea työttömyys, olisi ensiarvoisen tärkeää
säilyttää ja lisätä kaikkea mahdollista työtä. Myös osa-aikaisia.
Miksi ei ole kysytty näiltä n. kuudeltakymmeneltä osa-aikaiselta, mitä he ovat mieltä.
Miten käy niiden, jotka haluavat tehdä osa-aikatyötä ? Potkutko ?
Miksi ei anneta sijaa paikallisella sopimiselle ?
Miksi aiheutetaan muutenkin rankassa tilanteessa hankaluuksia koko yhteiskunnalle ?
Miksi halutaan, että kaikki työ on vain ja ainoastaan kokopäivätyötä.
Minulla ja monella muulla riittä kysymyksiä, niitä  olisi tuhansittain lisää, mutta en mitenkään voi ymmärtää,
Miksi hyväpalkkainen työntekijä syö sen ainoankin ansiomahdollisuuden  osa-aikaiselta työntekijältä.
Mahtaako olla taas kerran kyse siitä, että jossain on riittävän suulas ja pahansisuinen tyyppi, joka on onnistunut
Manipuloimaan koko joukon lakkoherkkiä, omanarvontuntoisia "kenraaleita" liikkeelle ?



Olisi hyvinkin ymmärrettävissä, että joku joskus  kokeilee "kepillä jäätä",
etenkin jos  ymmärtää ensimmäisen tuomion jälkeen, että laittomuus on syytä lopettaa.
Tuolloin pieni sakko on paikallaan. Erehtyminen on inhimillistä.
Anteeksianto sallittua. Luonnollisesti.

Jos laiton toiminta jatkuu, tulisi rangaistuksen koventua ja seuraamusten moninkertaistua.
Komannen kerran tulisi olla "katto" vähän samaan tapaan, kuin tieliikenteessä
ylinopeussakkoja tiheään tahtiin keräävältä.
Häneltä  yleensä otetaan kolmannen kerran jälkeen ajokortti pois määräajaksi,
koska henkilön kohdalta tämä katsotaan vakavaksi piittaamattomuudeksi.

Neljä tuomiota samasta asiasta parin viikon sisällä on jo aivan mahdoton tilanne.
Tulisi olla ankarien toimenpiteiden aika. Laittomuutta suosivat tulisi
tuomita  ankariin henkilökohtaisiin rangaistuksiin, laittoman lakon pystyttänyt
ammattijärjestö menettämään oikeutensa ajaa työntekijöiden asioita vähintäänkin määräajaksi ja
tukilakkoihin osallistuneet henkilöt ja ammattijärjestöt  tuomita  tuntuviin sakkoihin
sekä kaikki laittomuutta suosineet osapuolet korvaamaan aiheuttamansa vahingot  täysimääräisinä.

Suomessa on nähty aivan liikaa pienten avainryhmien aiheuttamia, vakavia
työmarkkinahäiriöitä.
Tilanne on näin pienen kansantalouden kohdalla kestämätön.


Lauri Suomaa