Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Backman uudistaisi metsäverotusta

Backman uudistaisi metsäverotusta       
26.01.2003, klo 16.24   

Ympäristöministeri Jouni Backman (sd.) ehdottaa muutosta metsäomistuksen verotukseen. Backman kannattaa kiinteistöveron ulottamista myös metsämaahan.   

Metsämaan verottamisella voitaisiin Backmanin mukaan korvata metsien myyntitulon verotusta. Tämä ei kuitenkaan saisi merkitä metsänomistajien verorasituksen lisäämistä.
Backman perustelee Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa esitystään kahdella seikalla. Toisaalta metsävaltaisille kunnille pitäisi pystyä turvaamaan vakaa ja pysyvä verotuotto.
Kyseisten kuntien verotulot ovat usein vähäiset, koska ne eivät pääse hyötymään yhteisöveron tuotosta.
Toinen veromuutosta puoltava tekijä on Backmanin mukaan puuhuollon vaatima vakaus. Veromuutos helpottaisi metsäteollisuuden tasaista raaka-aineen saantia. Myös metsänomistajille tulisi kiinteän järjestelmän ansiosta halua myydä puuta säännöllisemmin.
- Jos olisi kiinteä, joka tapauksessa maksettava vero, puuvirta olisi tasaisempi, eikä esimerkiksi mahdollinen odotettavissa oleva yhteisöverokannan muutos pistäisi puukauppaa ihan seis, Backman perustelee.
Backman korostaa, että metsänomistajan kokonaisrasitusta ei hänen mielestään tarvitse nostaa.
Metsänomistajilla on 13 vuoden aikana mahdollisuus valita joko pinta-alaan ja metsän kasvuun perustuva tai pelkästään myyntituloon perustuva metsävero. Vuonna 2006 kaikki ovat myyntiverotuksen piirissä. Teknisesti Backmanin malli pelaisi siten, että maksettu kiinteistövero vähennettäisiin myyntivoiton verosta.

Pekkarinen tyrmää ehdotuksen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen tyrmää ympäristöministeri Jouni Backmanin (sd.) esittämän metsäverotuksen uudistuksen. Pekkarisen mukaan keskusta ei aio nyt eikä vaalien jälkeenkään hyväksyä kiinteistöveron ulottamista myös metsämaahan.
Pekkarinen perustelee kantaansa sillä, että metsään kohdistuu jo tällä hetkellä moninkertainen verotus eikä ole oikeutettua muihin verotuksen kohteisiin verrattuna, että sille vielä asetettaisiin lisää veroja.
Pekkarinen katsoo veroesityksen lisäävän verorasitusta Backmanin päinvastaisista vakuuttelusta huolimatta.
Backmanin mallissa maksettu kiinteistövero vähennettäisiin metsän myyntivoiton verosta. Pekkarinen huomauttaa, että esimerkiksi metsän 30-40 vuoden välein tapahtuvasta myynnistä saatavan verohyvityksen aikaväli jää kovin pitkäksi Pekkarinen pitää esitystä mahdottomana jo periaatteellisistakin syistä.
- Ei ole oikeutettua, että samaan verotettavaan kohdistuu monia päällekkäisiä veroja vastikkeetta.
Pekkarinen vertaa tilannetta asunto-osakeyhtiöiden verotukseen. Nekin maksavat vuokratulojen veroja ja niiden lisäksi kiinteistöveroa, mutta saavat jälkimmäiselle vastikkeeksi kiinteistönhoitoa katujen osalta.
STT