Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Miten käy Suomen 141-tuen?

Jukka Kivi writes:
Vaikuttaa siltä, että jonkinlainen pidennys nykytilanteeseen on saatavissa neljäksi vuodeksi. Mutta siinä vaiheessa ovat katkolla kaikki EU:n sopimusten mukaiset maataloustuet. Onko täällä kellään tarkempaa tietoa?

Olisi suoranainen ihme, jos maatalouspolitiikassa pystyttäisiin päättämään jotakin neljäksi vuodeksi eteenpäin ;-)

141 -tuki on niin olennaisen tärkeä Etelä-Suomen karjatiloille, että niissä neuvotteluissa ei yksinkertaisesti voi epäoonistua. Mielenkiintoista on vain nähdä kuinka monimutkainen itse sopimuksesta sitten lopulta syntyy. Käytännössähän kyse on vain tuen maksamisvaltuutuudesta eli Suomen omista rahoista ja siten lopulliset tukitasot määräytyvät aikanaan vuosittaisissa budjettineuvotteluissa.

141 -tuen tai sen epävarmuuden lisäksi tulevaisuuden sumuverhoa paksuntaa jo sovitut Agenda -muutokset. Nuo suurta kohua (pyrkimys irrottaa tuet tuotannosta) aiheuttaneet muutokset astuvat voimaan vuoden 2005 alusta.  Mutta kuten kuvioon kuuluu niin mitään tietoa ei tänne ruohonjuuritasolle ole vielä herunut siitä, mitä nuo muutokset tuovat tullessaan. Vaan eipä silti, ei tulevista muutoksista tiedä mitään vielä edes mahtava virkakoneisto. Virkamiehet hikoilevat ja taskulaskimet käyvät tällä hetkellä kuumina (sen lisäksi, että heillä on iso työ selvittää mitä ne politiikot itse asiassa tulivatkaan päättäneeksi) kun lasketaan erilaisten tukimallien vaikutuksia EU-renkien elämään.  Todennäköisesti joskus ensi keväällä näiden hikipisaroiden hedelmät pullahtavat sitten julkisuuteen ihmeteltäviksi. Ja sitten voidaan taas ihmetellä miten ne vaikuttavat mattimeikäläisen elämään.

Maatalouspolitiikka alkaa luonteltaan muistuttaa jo amerikkalaista wrestlingiä; isot miehet, kauhea meteli, näyttävää suunsoittoa ja ennalta sovittu juoni. Viljelijät istuu hölmön roolissa katsomossa kääntelemässä peukkujaan. Kun vaan joku muistaisi käydä lypsämässä lehmät välillä.

t. Esa