Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: maataloustuet julkisiksi

Erkki Piiroinen writes:
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää kummastuttavana sitä, että maataloustuet
halutaan Suomessa yhä salata. Vain maataloustuen julkisuus antaa mahdollisuuden
arvioida kohdistuuko tuki oikein.

Tästä asiasta on tällö palstalla keskusteltu aiemminkin. Suurimpien maataloustukien saaien joukossa väitetään olevan suuren pankinjohtajan sekä monia kaupunkilaisia.

EU:n hallinnosta vastaava komissaari Siim Kallas aikoo Suomen-vieralullaan parin viikon kuluttua ottaa esille maataloustukien salaamisen. Ruotsi, Tanska ja Hollanti ovat jo julkistaneet kaikki tilakohtaiset tiedot maataloustukien saajista. Kahdeksan EU-maata on julkaissut osan tiedoista, yhdeksän miettii julkistamista, mutta Suomi ja neljä muuta maata eivät halua julkaista tilakohtaisia tietoja, Nyt ollaan jo siinä pisteessa, että Suomen on julkaistava tilakohtaisetkin tiedot, vaatii mm. Kauppalehti.

Jukka Kivi