Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Energialähteiden kannattavuus

Veli-Matti Hurskainen writes:
Mitä ovat kannattamattomat energiamuodot? Kenen kannalta kannattamattomat? Entä luonnon ja ympäristön kannalta? Mikä on kannattavuuslaskennan aikaväli, neljännesvuosi, neljännesvuosisata vai neljännesvuosituhat?

Millainen muu tuki olisi tehokkaampaa ”maaseudun” tukemista? Pinta-aloihin, siis omistukseen perustuva maataloustuki?

Tämä on mielenkiintoista. Kannattavuudella tarkoitan kyllä ihan raadollisesti liiketaloudellista kannattavuutta. Ja mielessäni ajattelin energiantuotannon ja maaseudun tukemista, joka voisi olla esimerkiksi maataloustukea tai aluepoliittista tukea.

En tunne mainitsemaasi luonnon ja ympäristön kannattavuuden määritelmää. En varsinkaan, kun kyselet sitä esimerkiksi neljännesvuosittain. Voitko valaista.

Muistelen edesmenneen pilapiirtäjän Kari Suomalaisen piirrosta, jossa oli kaksi hiekkakasaa ja kaksi lapiomiestä. Kumpikin lapioi omasta kasastaan toisen kasaan. Kasat pysyivät ennallaan samanlaisina, mutta molemmilla oli työtä ja saivat palkkaa tukiaisena. Tuotannon kokonaisarvo oli nolla ja kannattavuus myös.

Minusta kaiken tuotannon pitäisi olla kannattavaa. Energian tuotannon pitäisi olla kannattavaa ilman askartelu- ja sosiaalitukia. Verovarojen käyttökin maaseudulla saisi olla mahdollisimman kannattavaa tai ainakin vaikuttavaa. En kannata mainitsemaasi omistukseen perustuvaa maataloustukea. Pikemminkin kannatan verovarojen käyttöä ihmisiin. Kansalaisten kouluttamiseen kannattaa panostaa. Ja väestön hyvinvointipalveluihin.

Jukka Kivi