Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Uusi järjestyslaki

Uusi järjestyslaki

Ensimmäinen koko maata koskeva järjestyslaki tulee voimaan keskiviikkona. Samalla katkeaa 200-vuotinen kuntakohtaisten järjestyssääntöjen perinne. Uudessa laissa puututaan mm. häiriköintiin ja päihteiden käyttöön sekä kotieläinten kiinnipitämiseen ja siisteyteen yleisellä paikalla. Ennakolta eniten huomiota on saanut seksipalvelujen ostamisen ja maksullisen tarjoamisen kielto yleisellä paikalla. Myös virtsaaminen ja ulostaminen on kielletty, jos ne aiheuttavat häiriötä yleiselle järjestykselle tai vaaraa terveydelle. Lisäksi koirat on vastedes pidettävä taajamassa kiinni, ja lisäksi omistajan on korjattava pois lemmikkinsä jätökset. Järjestyksen valvojan poliisin sanktiokeinoihin kuuluvat pääasiassa huomautus, rikesakko ja päiväsakko. Keskiviikosta alkaen päihdyttäviä aineita ei saa nauttia yleisellä paikalla taajamassa ja julkisen liikenteen kulkuneuvoissa. Lain tarkoittamia yleisiä paikkoja ovat mm. tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, uimarannat, urheilukentät, hautausmaat, yleisön käytössä olevat rakennukset, kulkuneuvot, virastot, toimistot ja ravintolat.

sakko.jpg