Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(3): EU-perustuslain käsittelyyn tuloss

Tuula Hölttä writes:
Osaisiko joku arvioida, paljonko Euroopan valtioille aiheutuu ylimääräisiä kuluja, kun konventin työn merkityksen aliarvioinnin seurauksena perustuslakiluonnos joudutaan avaamaan ja ilmeisesti tekemään käytännössä jo kerran tehty työ uudestaan?

Tuskinpa kukaan osaa, sillä mielestäni kysymäsi kustannusarvion kohde on aivan epämääräinen ja irrelevantti. Käsittääkseni konventti teki hyvää työtä aloittaen, sanontaan nyt vaikka tyhjästä ja sai aikaan luonnoksen, joka tyydyttää suuria maita hyvin ja johon pienetkin maat saivat vaikuttaa merkittävästi, paitsi aivan työn loppuvaiheessa. Jatkotyötä ei siis aloiteta tyhjästä, vaan hyvän luonnoksen pohjalta, jonka suuret maat jo voisivat hyväksyä.

Suuret maat ilmeisesti pikemminkin yliarvioivat konventin työn kuvitellen, että 26 pientä maata voisivat sen hyväksyä. Pienet maat haluavat vielä neuvotella lisää. Komissaari Erkki Liikanen on näemmä juuri antanut vinkin, että Suomenkin hallituksen kannattaa nyt panna parannusesityksensä tärkeysjärjestykseen, jotta niitä voidaan käsitellä. Arvattavasti eri maiden hallitukset niin tekevätkin.

Jukka Kivi