Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(4): EU-perustuslain käsittelyyn tuloss

Jukka Kivi kirjoittaa:
Suuret maat ilmeisesti pikemminkin yliarvioivat konventin työn kuvitellen, että 26 pientä maata voisivat sen hyväksyä.
Sanoisin niin, että suuret maat yrittivät kovalla painostuksella lamaannuttaa muut maat käyttämästä oikeuksiaan. Kyllä suuretkin maat, kaikki maat, tiesivät että yksikin maa voi kaataa konventin työn tuloksen olemalla erimieltä (yksimielisyysvaatimus), johon kullakin on okeus. Suomessa tämä haluttiin unohtaa kun oli niin kiva syyttää Suomen hallitusta virhearviosta.

Konventin tehtävänä oli koota hajallaan olevat perussopimusten ainekset yhdeksi kokonaisuudeksi tavallisen eu-kansalaisen ymmärtämällä kielellä. Konventin tehtänä ei ollut mennä politikoimaan joitakin maita suosivilla uudistuksilla. Konventin tuli esittää ehdotuksensa HVK:lle päätettäväksi.
Suomen hallituksen ja eduskunnan käsittelyn perusteella konventin työstä on noin neljä viidesosaa sellaisenaan hyväksyttävää. Suomalaisia on osallistunut konventin työhön Suomen hallituksen edustajien lisäksi useita ja vielä useampia eduskunnan suurenvaliokunnan ja muiden valiokuntien kokouksissa seka valtioneuvostossa vielä usemmat henkilöt. Vaikutettu on ja nyt tämä kokemus on käytössä kun lopullinen esitys tehdään HVK:ssa. Konventin perustyö ei siis ole mennyt hukkaan.