Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: EU ja puolustus

Christian Furubacka writes:
Olen uusi tällä sektorilla kuin kymmenvuotias poika papin hellässä huomassa.

Asiani on kuitenkin tärkeä.

Neuvostoliiton kaatuminen ja Berliinin muurin purku ovat pikku seikkoja sen rinnalla että

Iso-Britannia tänään ilmoitti kannattavansa jonkin asteista EU;n yhteistä puolustusta.

Jenkeissä tapahtui oitis paniikkireaktio.

Israelissa tulee hetken olemaan rauhallisempaa.

Kuunnelkaa ja lukekaa.

Koko EU:n  perustamisen  syy ja tarkoitus on vedenjakajan ohittanut ja eduksemme voittanut.

Kyllä nyt todella alkaa tapahtua. Olen täälläkin aiemmin visioinut, että Eurooppa ja USA muodostavat kaksi rinnakkaista blokkia. Eurooppa on hieman suurempi maailmankaupassa, vaikka sitä käydään vielä dollareissa. Molemmilla pitää olla puolustus. Naton merkitys vähenee, sen nimi voi muuttua, USA:n merkitys siinä vähitellen vähenee, Eurooppa seisoo vähitellen yhä enemmän omilla jaloillaan puolustusasioissa. Tähän voi mennä vielä monta vuotta. Euroopassa on nyt kaksi ydinasevaltiota. Veikkaan, että lähiviikkoina NATOn ja EU:n näkymiä yritetään sovitella. Mutta Euroopan puolustuksen todellisten tarpeiden aiheuttamat jännitteet jäävät pinnan alle.

Jukka Kivi