Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Sukellusvenehavainnot Ahvenanmerellä

Viime päivinä on tiedotusvälineissä kerrottu matkustajalaivan tekemistä sukellusvenehavainnoista Ahvenanmerellä aivan Ahvenanmaan länsipuolella. Täällä viestialueella Puolustus on lainattu merivartioston tiedotteita. Niiden mukaan merivartiosto ei ole löytänyt omilla järjestelmillään mitään merkkejä, jotka tukisivat matkustajalaivalta tehtyjä havaintoja. Toisaalta ei niitä voida kumotakaan.

Vieraiden valtioiden suorittamat rajaloukkaukset tai rajahärnäykset kuuluvat tunnetusti pelin henkeen. Kun ilmoittamaton lentokone tulee kohti Suomen rajaa, se havaitaan ja kun se on hyvin lähellä, nousee Suomen puolella päivystävä hävittäjä, ellei satu jo olemaan ilmassa, kohti rajaa tunnistamaan kohdetta. Siinä vaiheessa kohde yleensä kaartaa takaisin päin. Suomalaisen ilmatilan valvonnan hereillä olo ja reaktio noteerataan naapurin puolella. Vastaavasti aluevesillä seurataan sekä pintaliikennettä että vedenalaista liikennettä. Peli on samanlaista kuin ilmatilassa.

Voi vaikuttaa oudolta, että merivartiosto ilmoittaa, ettei sillä ole mitään omia havaintoja. Voisiko syynä olla se, että Ahvenanmaan on demilitarisoitu alue? Siellä eivät toimi Suomen merivoimat, vaan ainoastaan merivartiosto. Lisäksi kerrotaan, että tunnistamaton kohde ei ole ollut missään vaiheessa Suomen sisäisillä aluevesillä eikä Ahvenanmaan demilitarisoidulla alueella. Ehkei noilla ulkopuolisilla alueilla ole tarpeenkaan tiedottaa julkisuuteen mahdollisesti tunnistetuista kohteista.

Jukka Kivi