Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(2): eläkepommi, onko sitä

Jukka Kivi kirjoittaa:
Erkki Piiroinen writes:
Jatkuvasti käydään keskustelua siitä, että on tulossa eläkepommi. Sillä tarkoitetaan sitä, ettei olisikaan tarpeeksi varoja maksaa tulevien eläkkeelle jäävien sukupolvien eläkkeitä. Ei ainakaan nykyisessä laajuudessa eikä nykyisellä koostumuksella. On puhuttu erilaisista keinoista,  joilla ongelmat voitaisiin välttää. Eläkeikärajaa halutaan vahvasti nostaa. Mutta myös rahoituksen järjestämisestä on puhuttu. Jopa niin, että jokaisella olisi vastuu omasta eläkkeestään.

Suuret ikäluokat ovat olleet rakentamassa nykyisen kaltaista eläkejärjestelmää. Se muodostuu  Kelan tuottamasta peruseläketurvasta ja erilaisten työeläkelaitosten tuottamasta työntekoon liittyvästä eläketurvasta. Järjestelmä on ollut varsin hyvä. Ainahan siitä tietysti puutteita ja korjattavaa löytyy, mutta pääpiirteittäin toimiva ja hyvä.

Nykyisellään eläkerahastoissa lienee varoja noin 75 miljardia €uroa.  Summa on huomattava.(ei edes valtion vuosibudjetissa ole tuollaisia rahoja, ei edes kahden vuoden) Sillä luulisi eläketurvan rahoitettavan, varsinkin, kun sen pitää osin lisääntyä, mutta ainakin pysyä ennallaan. Mieluummin
lisääntyä.

Joitakin vuosi sitten eläkeyhtiöt saivat oikeuden sijoittaa tietyn summan kertymistä eri yhtiöitten osakkeisiin. Ne saivat oikeuden ikään kuin pelata eläkemarkoilla, jotka me kaikki omistamme. Ne ovat meidän rahoja, joilla on tarkoitus turvata vanhuutemme. Jokainen on osaltaan niitä kerryttänyt työnteon kautta. Voisi sanoa, että eläke on siirrettyä palkkaa tai yrittäjätuloa. Nyt kuitenkin noiden varojen vartioilla, eläkeyhtiöillä on oikeus pelata noilla varoilla.

Tällä hetkellä tilanne on hyvä, koska työeläkelaitokset keräävät työntekijöiltä ja työnantajilta enempi varoja mitä ne maksavat eläkkeinä ulos.

Ovatko eläkerahamme turvassa nykyisin. Vuonna 2001 ulkomaisten pörssikurssien laskun seurauksena eläketurvastamme katosi 2 miljardia €uroa. Lisäksi kotimaisten vastaavien kurssilaskujen seurauksena miljardin verran. Vuonna 2002 taivaan tuuliin on lentänyt noin 4 miljardia. Edelleen €uroina. Yhteensähän se tekee 7 miljardia, vai mitä.
Tuona aikana ei ole saatu edes nollatuottoa sijoitetulle pääomalle. Meidän yhteisiä varoja on mennyt taivaan tuuliin. Vuonna 2003 lienee tapahtunut niin, että kurssinousut ovat lieventäneet tappioita miljardin verran. Ilmeisesti osakkeita on osteltu kalliin hinnan aikana. Siis juuri päinvastoin kun olisi pitänyt tehdä.

Surkuhupaisaa tilanteessa on se, että joku pelaa meidän rahoilla, meidän tappioksi.

Minusta on aihetta huolestuneisuuteen. Tästä kulmasta katsottuna huoli liian aikaisesta eläköitymisestä on turha. Huolta pitäisi kantaa siitä, kuinka eläkerahoja käytetään. Ei ihme jos nuoretkin ovat huolissaan tulevaisuudestaan.

Olemassa on jo varoittava esimerkki Eläkekansan konkurssin myötä.  Eikö siitä ole opittu mitään. Milloin on edessä seuraava, jopa isompi katastrofi. Kun isot pojat vain pelaa. Tietysti yhteiskunnan valtaeliitin suosiollisella myötämielisyydellä.

Eläkepommistahan puhuttiin paljon joitakin vuosia sitten. Kaikki olivat huolestuneita. Mutta lakeja muutettiin vastikään ja tilanteen pitäisi olla hallittavissa. Olen kuullut jonkin rauhoittavan seminaariesitelmän asiasta, joka vaikutti vakuuttavalta. Voisiko joku asiaa tunteva kertoa tarkemmin.

Jukka Kivi

Helmikuussa 2003 hyväksytyillä eläkelainsäädännön muutoksilla tavoitellaan erityisesti eläketurvan rahoituksellista kestävyyttä. Työeläkemenojen ja –maksujen nousua hillitään mm. karsimalla varhaiseläkevaihtoehtoja ja kannustamalla työntekijöitä pysymään työelämässä nykyistä pitempään.  Tässä ei ole puututtu millään lailla eläkerahastojen sijoutustoimintaan.

Erkki Piiroinen