Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Ikääntyvien kohtelusta

PeuraniemiAaro.jpgIkääntyvien kohtelusta

Meille merkittävä ja keskeinen asia on ikääntymistä ja
ikäihmisiä koskeva yhteiskunnallinen asenne-ja arvo-ajattelu, joka puolestaan vaikuttaa siihen saammeko tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen kohtelun elämämme eri tilanteissa.
Etenkin vallitseva yleinen vanhuskäsitys vaikuttaa siihen, miten  nuoremmat  suhtautuvat  ikäihmisiin arkipäivän eri tilanteissa ja yhteiskunnan päätöksenteko-organisaatioissa. Tästä esimerkkinä 90-luvulla tehdyt eläkepolittiset ratkaisut,  jotka suunnattiin ikäihmisiin eläkkeiden leikkauksina,  indeksisuojan heikennyksinä ja verotuksen kiristyksenä, riippumatta siitä, että meidän eläke - optio - on kerätty vuosikymmeniä kestäneen työn ja yhteisvastuun tuloksena. Ei ahnehtien, vaan koko kansaa ajatellen siten, että työmme ja  taistelujen kautta  on luotu tämä  ns. pohjoismainen  hyvinvointivaltio, joka  antaa myös uusille  sukupolville mahdollisuuden  pitää  tätä  yllä ja kehittää edelleen omaksi hyväkseen.

Tapahtunutta

On todettavissa, että  yli kahdeksan  vuotta sitten,  pääasiassa eläkkeellä oleviin kohdistettu säästöpäätös,  jolla leikattiin kuudessa erässä kansaneläkkeen pohjaosaa, oli kansanedustajilta suuri eläkepolittinen virhe, jonka seuraukset me tunnemme jo tällä hetkellä ja ne edelleen heijastuvat kielteisesti pitkälle tulevaisuuteen. Leikkausten kohteeksi joutui 410 000 eläkkeensaajaa.

Tapahtunutta yritettiin korjata

Vuoden 2003 alusta astui eduskunnan päätöksellä voimaan laki, jonka mukaan aikaisemmin tehdyt leikkaukset osalle hyvitettiin 1.10. 2003 alkaen. Korvaukseen olivat oikeutettuja vain ne eläkkeensaajat, joiden työeläkettä oli ensin vähennetty kansaneläkkeen pohjaosan takia ja joilta oli sittemmin poistettu myös maksussa ollut kansaneläkkeen pohjaosa. Ehtona lisäksi, että työeläkkeen maksu oli alkanut 1.7.1975 - 31.12.1995 välisenä aikana. Korvaus koski sekä julkisen että yksityisen puolen työeläkkeitä. Oikeutettuja korjaukseen oli yhteensä noin 115 000.

Suurimman hyvityksen saajia oli noin 50 000, heille tuli vuoden 2003 lokakuusta lähtien 50 euroa kuukaudessa lisää. Noin 65 000 sai 5 euroa tai enemmän työeläkkeen suuruudesta riippuen. Korvaukset liitettiin osaksi työeläkettä.

Vastaavasti 300 000 pientä työeläkettä saavaa ja valtaosaltaan naisia jäivät edellämainittujen ehtojen vuoksi leikkaushyvityksen ulkopuolelle -?

Tapahtuneet ovat edelleen vaikuttamassa

Eläkkeensaajien Keskusliiton laskelmien mukaan matalat indeksikorotukset syövät edelleen eläkkeensaajien ostovoimaa, jääden kaikilla lasketuilla tulotasoilla miinusmerkkiseksi. Esimerkkitapauksista 728 euron ja 949 euron kokonaiseläkkeen tasoilla ostovoima alenee vuonna 2005  0,4 prosenttia. 1295 euron eläkkeen ostovoima alenee 0,5 prosenttia, 1725 euron eläkkeen 0,7 prosenttia ja 2159 euron eläkkeen 0,6 prosenttia.

Entä esille tulleet EVAN johdon ajatukset ja  suunnitelmat?

Eläkkeellä olevilta pois äänestysoikeus? Ikärasismia törkeimmillään? Miksi näin on päässyt käymään? On syytä kysyä, johtuuko tämä meidän eläkeläisten vuosikymmen 1994 - 2004 esillä olleesta passivisuudesta? Potkitaanko meidät kaikki ikääntyneet pois vaikuttamisfoorumeilta? Hyvät ikätoverit - Herätkää todellisuuteen ja tulkaa mukaan edunvalvontaan!

Toivoo

Aaro Peuraniemi
Vanhusneuvoston pj.
Kaupunkivaltuutettu
Kirkkovaltuutettu
Vanhusjaoston varapj.
Terveysjaoston varapj.

Yläkaupinkuja 1 D 22, 02360 Espoo
puh. 09 - 801 7007 ja 0400 - 747 339