Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Saksassa talous kääntyy vihdoin kasvu

Pekka Juntunen writes:
Tänään oli Saksassa taloustutkimuslaitoksen tiedote, että kolmannella neljänneksellä talous kasvoi 0,1 %. Myös Saksan keskuspankki on jo aikaisemmin ollut samalla kannalla. Myös viimeisellä neljänneksellä talous kasvaa, arviolta ehkä 0,3 %. Ensi vuodeksi veikkaukset ovat 1-2 %. Miksihän meidän vientiteollisuus wei vielä ole kääntynyt nousuun. USA:ssa kulutus, mainonta ja lehtien sivumäärät kasvaa, paperin kysyntä pitäis elpyä nopeasti. Saksan viennin kasvu on nopeinta Kiinaan,  ja uusiin EU-jäsenmaihin sekä Venäjälle.

Nousun merkkejä on muitakin, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Suomessakin laaksonpohja on ilmeisesti ohitettu ja nousu on käynnissä. Kasvun voimakkuus on vielä kunkin arvioitavissa. Toivossa on hyvä elää!