Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Re: Nollakasvun taloudelle ei ole toimivaa teoriaa


	Viljo Heinonen writes: Nollakasvun taloudelle ei ole toimivaa teoriaa Anneli Timonen haikaili luomukeskustelun ohessa nollakasvutalouden perään, koska jatkuvan kasvun talous on uhka luonnolle ja viimekädessä myös ihmiselle. Saapihan sitä haaveillä. Kova tosiasia on vain, että jos tuotanto tai palvelujen järjestäminen ei tuota voittoa, se loppuu kokonaan. Tappiolla ei kukaan, eikä mikään yhteisökään pysty pitkään toimimaan. Valtio ja kunnat tarvitsevat myös tuloja, joilla katetaan esimerkiksi opintotoiminnan sa terveyshuollon kulut. Ilmaisia aterioita ei ole, kuten amerikkalaiset asia määrittävät. Nollakasvu on puhdasta haavetta myös siksi, ettei kaikki kasvu edes vaadi lisää materiaalin käyttöä. Uutuudet, voivat ja kulutustottumusten muutokset voivat olla myös luontoa säästäviä ja sitä suojelevia. Maailmanlaajuínen esimerkki uudesta mahdollisuudesta on mm. se, että maailman metsävarannot ovat kääntyneet kasvuun. Sademetsiä tuhotaan vielä, mutta Kiinassa ja Intiassa metsittäminen onnistuu jo. Syykin on yksinkertainen. Kehittyväll yhteiskunnalla ei ole tarvetta tuhoavaan metsien käyttöön. Sama koskee lähes kaikkea tuotyantoa. Iskusana on kierrätys. Malmia ei tarvitse louhia, ei ainakaan niin paljon kuin aikaisemmin, kun raaka-ainetta saa edullisemmin romusta. Samaan aikaan löytyy myös uusia materiaalin käyttötapoja. Nollakasvuun liittyy usein myös ajatus ennallaan säilymisestä. Se vasta tuhoisa malli olisi. Silloinhan meidän pitäisi säilyttää myös saastuttava teollisuus, kun samoja ja parempia materiaaleja, voidaan tuottaa tehokkaammin ja luontoa säästävämmin. Olennaisinta tässä on, mihin kasvua suunnataan. Ei kaikki, mikä tuntuu hyvältä ja sellaisena meille kaupataan, sitä ole. Okein hyviä esimerkkejä tästä ovat biopolttoaineet ja tuulivoimalat. Molemmat ovat koko tuotantoketju huomioon otettuna eittäin luontoa kuluttavia, kalliita ja vielä maisemaa tuhoavia. Sitten on vielä alue, jonka kasvuista ei ole mitään vaaraa. Se on kulttuuri. Kun nykyisin ihmisen elämiseen tarvittava materiaali voidaan tuottaa entistä vähemmällä työllä, jää ihmisille lisää vapaa-aikaa. Työaika on lyhentynyt. vieläkin enemmän muutos tuntuu siinä, että palveluammatit ovat vallanneet alaa varsinaisilta tuotantoammateilta. Se, mille ei ole kasvun rajaa, on elämystuotanto. Sitä on kaikenlainen retkelyjen lisääntyminen laskettelu ja luontoretket. Siinäkin on hyvää että pahaa. Moottorikelkkareiteissä en näe muuta puolustettavaa kuin, että eivätpä tuhoa koko metsää, kun pysyvät reiteillään. Muuten se on täysin tarpeetonta ja vieläpä epämukavaa meluamista. Muitakin näkemyksiä on. Vaan se kulttuuri. Teatterit, laulu- ja myyt harrasteryhmät, niillehän on tilausta. Ainoa haitta on, että lisääntyvä matkustaminen myös tuhoaa luontoa. Esimerkiksi yhden ryhmän lennättäminen Suomesta Thaimaahan, kuluttaa polttoainetta, mikä riittäisi noin kymmenen omakotitalon lämmittämiseen koko vuoden. Lyhyesti: unohtakamme nollakasvu. Pohtikaamme sitä, mihin tuotantoa ja muita toimintojamme suunnataan tai me itse suuntaamme. Mielenkiintoista tuo nollakasvu. Kyllähän sillekin voisi kehittää teoriat tai sitten soveltaa muita kasvun teorioita niin, että kasvun arvo olisi kokonaisuudessaan nolla. Taloudellisen kasvun tekijöitä ovat klassisten pääoman ja työn lisäksi teknologia. Nykyaikana voidaan arvioida esimerkiksi 4.5 % BKT:n kasvulla, että nuo kolme komponenttia osallistuisivat jokainen noin 1.5 % -yksikön osuudella. Nollakasvuun päästäksemme pitäisi voida vähentää noista kolmesta sopivasti. Pitäisikö pääomia käyttää tyhmemmin, jotta se tuottaisi vähemmän. Hyödyllisiä investointeja pitäisi ilmeisesti välttää. Töitä voitaisiin varmasti tehdä vähemmän. Teknologiakomponentti kasvaa tutkimuksen, koulutuksen ja oppimisen kautta. Ihminen ei hevin suostu tylsistymään ja välttämään ajattelua ja oppimista. Nollakasvussa jakopolitiikka tulee kipeästi vastaan. Olisi hyväksyttävä, että puolella kansalla euromääräiset palkat ja eläkkeet laskevat, jotta ne joillakin voisivat nousta. Hyvinvointipalvelut myös useimpien kohdalla heikkenisivät, jotta ne joillakin voisivat parantua. Jos nollakasvua olisi vain Suomessa, saisimme seurata sivusta, kuinka kilpailukykymme muihin maihin nähden hiipuu ja painumme vähitellen alas kohti kehitysmaiden joukkoa. Siis haluammeko kehittyä vai tyydymmekö nollakasvuun? Jukka Kivi