Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Julkinen ja yksityinen terveydenhuolto pi


	Ahti Puumalainen: Julkinen ja yksityinen terveydenhuolto pidettävä visusti erillään Kirjoitus on muutamaa riviä lyhyemmässä muodossa julkaistu Helsingin Sanomissa 14.6.2002. Keskustelussa terveydenhuoltopalvelujen turvaamisesta on tukeuduttu helppohintaiseen, mutta suunnattoman kalliiseen ja vastuuttomaan ratkaisuun - yksityisten palvelujen ostamiseen julkisin varoin. Mielestäni ratkaisu on luonnoton ja vastoin käsitystäni markkinaehtoisista yksityisistä palveluista, joiden todellakin tulisi rakentua yksityiseen, ei julkiseen kysyntään, eikä varsinkaan malliin, jossa kansalainen käyttää palveluja, mutta lasku lähetetään kuntaan. Tällaisessa mallissa kukaan ei hallitse järjestelmää, hinnoittelulla ei ole mitään rajaa ja kokonaisvastuuta kansalaisten palveluista ei ole kellään. Maksuvelvollisuus sellaisenaan ei palveluja lisää, mutta sillä jaetaan markat uudelleen ilman, että kansallinen terveydenhuolto siitään tehostuisi. Kun kansanterveyslaki 1970 -luvun alkupuolella säädettiin, sillä oli erittäin myönteiset vaikutukset terveydenhuoltopalvelujen turvaamisessa ja tason nostamisessa maan niissäkin osissa, missä yksityisiä palveluja ei juurikaan ollut tarjolla. Järjestelmän toimivuus taattiin kuntien ja valtion yhteistoimin ja valtionosuudella ohjaten hyvinvointia ulotettiin ennen kaikkea sinne, missä tarvittiin kansallista yhteisvastuuta asian hoitamiseksi. Kelan sairausvakuutusjärjestelmällä puolestaan kannustettiin luomaan ja ylläpitämään yksityisiä palveluja ja kansalaisen maksuosuutta tasattiin vakuutuksenomaisesti niin, että palveluja on ollut taloudellisestikin järkevää ja mahdollista käyttää. Kelan korvausjärjestelmä on ollut sopiva kontrolli sille, ettei yksityisissäkään palveluissa kustannustaso karkaa älyttömyyksiin. Kaikki on toiminut näihin saakka hyvin ja jokainen palvelun tuottaja ja käyttäjä on vastannut omaan huutoonsa. Julkinen ja yksityinen järjestelmä ovat toimineet rinnakkain, toistensa palveluja täydentäen ja kansalainen on aidosti saanut valita, mitä palveluja hän käyttää. Yksityinen sektori on puhdasoppisesti joutunut kilpailemaan asiakkaistaan , aivan niin kuin muillakin ammatinharjoittajilla normaaliin toimintatapaan kuuluu. Jos yksityiset palvelut eivät ole toimineet, kansalainen on voinut turvallisin mielin luottaa julkisiin palveluihin. Toisaalta yksityiset palvelut ovat kasaantuneet vain sinne, missä väestöpohja on ollut suotuisa vapaalle yrittäjyydelle ja ammatinharjoittamiselle. Muualla maassa terveyskeskusjärjestelmä on ollut perusterveydenhuollon ydin. Nyt kaikki koettu hyvä ollaan kaatamassa kertaheitolla. Yksityisistä palveluista ollaankin tekemässä julkisten palvelujen takuumiestä ilman yksityisten palvelujen aitoa omaa kustannusvastuuta. Sielläkin, missä yksityiset palvelut perinteisesti puuttuvat ja ovat matkalaukkumiesten varassa . Ts kunnat asetetaan kansalaisten käyttämien yksityisten palvelujen maksumieheksi ilman että siihen vanhan hyvän sv-järjestelmän kokemusten myötä on mitään syytä . Laskutuksen hinnasta on jo karmaisevia esimerkkejä, eikä ole epäilystäkään, etteikö tilaisuuden tullen yksityisen monipoli-yrittämisen pahimmat puolet - taloudellisen tuloksen maksimointi - syö kohtuuttomasti julkisen terveydenhuollon perusresursseja. Kunnan vastuun lisäämisen myötä Kelalle avautuu mahdollisuus vetäytyä sille kuuluvasta rahoitusroolista, koska kunta ei voi saada Kela-korvauksia. Kierre sen kun pahenee. Se ,jolla on rahaa, maksaa kovaa palkkaa ja vie lopunkin työvoiman ja tuota pikaa olemme takaisin ajassa ennen kansanterveyslakia. Sitäkö maassamme nyt tavoitellaan yksityisen terveydenhuoltojärjestelmän aseman pönkittämiseksi? Onko yksityisellä sektorilla todellakaan aidosti antaa asian hyväksi muuta kuin syntyneessä pelitilanteessa jakaa kortit uudelleen - ja laskuttaa työlle entistä kovempi hinta. Epäilen suuresti palvelujen paranemista esitetyin keinoin ja yksinomaan hoitovastuuta lisäämällä, jollei lääkäreiden määrää/ tehtäviä saada nykyistä parempaan tasapainoon. Esimerkiksi: Siirretään työterveyshuolto pois terveyskeskuksista ja yksityinen sektori huolehtii siitä yhdessä työnantajien kanssa. Määritellään vakuutusyhtiöille, eläkelaitoksille, oikeusistuimille, ajoneuvohallintokeskukselle, puolustusvoimille ja työnantajille annettavista terveyskeskuksen palveluista (miljoonat todistukset ja tutkimukset) täyden korvauksen periaate, jolloin lääkäreiden työn sisältö todennäköisesti ohjautuisi olennaiseen taikka annettakoon nämä tehtävät yksityisen sektorin hoidettavaksi, jolloin terveyskeskus voisi keskittyä tärkeinpään - sairaanhoitoon. Lopetetaan terveyskeskuksissa aikavastaanotto kolmea lähipäivää pidemmältä ajalta ja keskitytään päivystysluonteiseen työhön. Taataan kansalaisille näin pääsy välittömästi sairaanhoitojärjestelmän piiriin, mutta jätetään suoraan yksityisen sektorin hoidettavaksi ne, jotka eivät ole akuutin hoidon taikka sitä seuraavan välttämättömän hoidon tarpeessa. Olen työskennellyt koko kansanterveyslain voimassaoloajan alueilla, joissa kansalaisten terveydenhuoltoon on ollut saatavissa vain julkisia palveluja. Minun on mahdotonta käsittää, että täällä elämisen tasavertaiset edellytykset voisivat säilyä muutoin kuin turvaamalla terveyskeskuksille ja terveyskeskuslääkäreille mahdollisuus keskittyä perustehtäväänsä - sairaanhoitoon. Parhaiten siihen päästään miettimällä tehtävät, vastuut ja velvollisuudet uusiksi ja pitämällä visusti kiinni siitä, ettei julkisen terveydenhuollon taloudellisia voimavaroja hukata yksityisten palvelujen rahoittamiseen. Mielestäni suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on niin verraton, ettei sitä pidä pilata loputtomassa yksityistämisen huumassa. Julkinen terveydenhuolto on jokaisen kansalaisen perusturvaa, ja sitä minä haluan pian 30 vuoden kunnanjohtajakokemuksella paitsi arvostaa myös puolustaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö yksityisiä palveluja tarvita, mutta ne on tuotettava aidosti markkinaehtoisesti ja ilman julkisen vallan täydellistä kustannusvastuuta. Ahti Puumalainen kunnanjohtaja JUUKA