Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Kansainvälinen sailausvakuutus

Nyt kun Sailaksen paperi on kertaalleen lukaistu ja heti lonkalta hyläksytty niin kannattaisi kaiken varalle yhtä laajoin yhteistuumin käynnistää kassavarantoamme kansainvälisiltä markkinoilta ratkaisevasti lisäävä pysyväisohjelma. Ja kun patenttilääkkeiksi ei enää hyväksytä de/revalvaatiota, pörsseihin listautumisesta ja optioista odotettavia lottopotteja eikä oikein isoja korkopäätöksiäkään niin jäljelle taitaa jäädä vain kansainväliseen menestymiseen rakentava yhteistyö (etten suorastaan sanoisi yhteistyönilo).
Voi nimittäin kaiken kaikkiaan olla niin, ettei Suomen maankamara pystykään tuottamaan sisäisiä nappuloidensiirtojamme ja kaikinsuuntaista hyvinvointinälkäämme ruokkivaa lisäarvoa.
Pelkkä ylimalkainen kansainvälistyminenkään ei riitä ohjesäännöksi, sillä se tuottaa haasteiden kasvaessa vain yhä uusia paineita siirtää tuotantoyksikköjä ja sitä rataa kokonaisia tuotannonaloja toisensa perään kokonaistaloudellisesti paljon edullisempiin maihin. Eikä tuotannon ja päämarkkinoiden sijaitseminen muualla silloin oikein houkuta kierrättämään rahastustakaan Suomen kautta.
Halpavientimaatakaan meistä ei enää saada edes kirveellä.
Tietenkin voimme kaikki päättää muuttaa makeamman elämän piiriin ulkomaille ja roudata sitten parin vuoden kuluttua rikastuttuamme vanhuksemme ja sairaamme luoksemme nauttimaan paremmista oloista - mutta missä kaikki sitten olisi tarpeeksi paljon paremmin?
Ja mahtaisiko oman onnensa huomaan luonnontilaan pohjoisen ulottuvuuden Natura-alueeksi jätetty Suomi sitten varmasti tuottaa meille kaikille vaivanpalkaksi akseptaapelit sivutulot eeuulaisten luontoturismista (ellei heitä siihen Naturan jatkodirektiivillä nimenomattain velvoiteta)?
Eli vaikka tässä nyt miten kierrellään ja kaarrellaan kuin kissa kuumaa puuroa niin lopulta (ja oman itsemme vuoksi nyt saman tien) meidän on päästävä varsinaiseen menestyksemme sailausvakuutukseen, joka on...
Suomen kansainvälinen bisnesidea!
Siihen meidän "maailman ainoana maana joka maksoi sotakorvauksensa" on kyettävä yhteistuumin vaikka sitten saunan, sisun, sipeliuksen ja perkeleen avituksella.
Jo paljon parjatuilla ja tällä hetkellä omaehtoisessa lamassa olevilla EU-sisämarkkinoillammekin (ulkopuolisesta naapuristostamme ja maailmasta puhumattakaan) on sentään yhden istuman etäisyydellä jo 400 miljoonan asiakkaan potentiaali. Ja netti toimii päänavauksiin jo aivan siedettävästi (kunnes itse olemme myyneet tilalle paremmat tietoyhteiskuntalaboratoriomme testaamat verkkoratkaisumme).
Kansainvälisellä tasolla asiakkaiden tajunnanvirran mukaisesti toimivat tuotteet, palvelut ja logistiikat olkoot yhteisen kehitysharrastuksemme kohde - ja tieto jo 5% paremmuuden riittävyydestä valintakriteeriksi yhteisen laatuajattelumme innoite.
"Pure Finnish Quality" voisi olla petrattavaksi ponnistusalustaksi riittävä haasteteemamme - muistaen, että se Q tarkoittaa vastaavuutta vaatimuksiin.
Nyt jos jokainen meistä tekisi pitkän listan kansainvälisistä vaatimuksista ja sitten kunkin vaatimuksen viereen oman parhaan ratkaisunsa sen täyttämiseksi niin meillä olisi joka tapauksessa oikeansuuntainen aivojumppa menossa ja keskustelunaiheita vaikka millaisiin hallitusneuvotteluihin.
Samanaikaisesti voimimme toki myös vaivihkaa ruveta katselemaan itse totuutta silmiin. EU-tasolla n. 15% siitä eli 670 miljardia €/v löytyy unionin julkisten hankintojen tarjouspyyntötietopankista palvelut.tieke.fi/tati/ , jonka kansainvälisen Suomen liittymän hallitus toivottavasti ensi töikseen tajuaa ostaa avoimeksi (10 000 euron kolehti riittänee). Jos tuolta sitten alkaa puskea niin isoa keikkaa etteivät omat rahkeet meinaa riittää niin samaiseen tietopankkiin voi jo nyt jättää ilmaiseksi oman laajalevikkisen alihankinta- tai verkostoitumistarjouspyynnön. Ja kun jo oletusalojen valikoima on melko kattava (tietotekniikka, ohjelmat, elintarvike, energia, kemikaali, kiinteistö, koneet, laite, liikenne, lvis, painotuote, paperit, rahoituspalvelut, rakentaminen, sairaala, suunnittelutyö, tekstiili, teletekniikka, toimisto, ympäristö) niin eiköhän tuostakin melko monelle löydy juonenpäätä.
Sailaksen paperiin verrattuna tällä pirun paperilla (tai rehellisyyden nimissä sen aikaansaavan työryhmän alustavalla kokoonkutsulla) tuskin heti kättelyssä on aivan yhtä suurta kansansuosiota - vaikka yhteisen etumme nimissä tietenkin toivoisin, että tähän alustukseen tulisi edes muutama painava kannatuspuheenvuoro ja konkreettista likoonpaneutumista. Onhan Espoo sentään "The Brain Capital of Finland."



Yhteistyöniloa!

Kurre
puh. +358 500 704464