Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(16): Ulkoministeriön salaisten asiakir

Jäätteenmäen oikeutta puhua ulkopolitiikasta en ole nähnyt kenenkään ehdottavan rajoitettavaksi. Sen sijaan on vaadittu, että salaisiakin asikirjoja käytetään oikein totuutta karttamatta. Salaisista pöytäkirjoista on jokaisen nähtävissä, että Lipponen ei ollut liittämässä Suomea Irakin vastaiseen sotaliittoon eikä Bush sitä edes esittänyt. Samoin po paperista näkyy, että Lipponen ei luvannut mitään rauhanturvjoukkoja Suomesta, vaan osallsitumista sodan jälkeiseen humanitaarieesn työhön YK:n päätösten mukaisesti. (Vaalikampanjan aikana keskustan kannattajat levittivät Juntusen tässäkin esittämää väitettä. Juntunen älä sinäkään enään jatka väärää huhua)

Vielä kerran -- poliittisesti Jäätteenmäkeä on arvosteltu siitä, että hän antoi tahallaan vaalitaktisista syistä väärän todistuksen Lipposen ja Bushin neuvottelusta , VAIKKA JÄÄTTENMÄELLÄ OLI SALAISET PÖYTÄKIRJAT KÄYTÖSSÄÄN, JOISTA NÄKYY SELVÄSTI LIPPOSEN EDUSTANEEN KAIKESSA SUOMEN HALLITUKSEN VIRALLISTA LINJAA JA MATKAN ALLA TEHTYÄ TUORETTA SUOMEN HALLITUKSEN PÄÄTÖSTÄ.

Keskusta työvaliokunnan pöytäkirjan julkistaminen puolueen jonkun johtoon kuuluvan toimesta, viittaa siihen, että johdossa on myös joku rehdisti ajatteleva, joka näin haluaa vaikuttaa Jäätteenmäen ulostuloon vihdoin avoimesti ja rehellisesti. Mikäli näin ei tapahtu keskustan sisäinen opposiitio kasvaa ja puolueen sisällä on omatekoinen katasrofi. Suomen ja hallituksen muiden puolueiden etu on, että itsepäinen Jäätteenmäki taipuu nykyaikaiseen avoimeen tiedonvälitykseen. Siis minusta kepun valtataistelu haittaa ulkopuolisiakin.

Mitä arvelette Jäätteenmäen pääavustajan Laanisen viittauksen Hesari 10.6. sekä IS 10.6 hallitusvaihdokseen vaikuttavan Jäätteenmäen ja keskustan hallitusasemaan.