Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Luonnon hätähuuto

Luonnon ja ihmisen avunhuuto


Meidän on syytä nauttia elämästämme. Elämä on nyt. Luonto ei tule olemaan yhtä kaunis enää elinaikanamme, tai lastemme elämässä, tai heidän lastensa elämässä. Luonto voi pahoin. Niin pahoin, että se vaikuttaa jo meidän jokaisen elämään.

Luontoa parantavien toimenpiteiden aika on nyt. Se alkaa meistä jokaisesta. Ainoa toimenpiteiden tavoite pitää olla luonnon - ihmisen paras - vähenevät sitten valtion verotulot tai liike-elämän voitot. Elintason noustessa hyvinvointi on muutakin kuin taloudellista. Siihen kuuluu, että ihminen ja ympäristö voivat hyvin.

Kaikki poliittiset puolueet ovat yhtä mieltä taloudellisen kasvun autuudesta. Olemme kuitenkin pian tilanteessa, jossa taloudellisen kasvun aiheuttama rahan muodostus on pienempi kuin saman tuotannon aiheuttama luonnon saastumiskustannus. Jälkimmäistä on vaikea mitata ja siksi välittää siitä. Nyt kuitenkin pienelläkin saastumisella on paljon aiempaa suuremmat vaikutukset alueellisesti ja ajallisesti. Heinänkorsi katkaisee liiaksi lastatun kamelin selän.

Yhteiskunnallinen ajattelu pitää laittaa uusiksi. Olkoon se meidän asia – ihmisen asia. Jokaisen oma käyttäytyminen ja valinnat vaikuttavat.  Mutta vain yhdessä saamme muutoksen aikaan.

On mietittävä mikä oikeastaan on elämällemme tärkeää. Olemmeko luoneet ympärillemme lumemaailman, joka on täynnä haluja ja vaateita, joihin liike-elämä kiitettävästi vastaa luomalla itsekin meille tarpeettomia uusia tarpeita? Ja tarpeettomien tarpeiden tyydyttämiseksi tuhotaan luontoa.

Pidämmekö yllä keinotekoista kulutusta, joka todellakaan ei ole elämän säilymiselle tärkeää? Ekologian tulisi olla tulevaisuuden tärkein markkinointikeino. Tarvitsemmeko me todella monenkertaisia pakkauksia, kertapakkauksia, yhä hienompia ja täydellisimpiä esineitä, joka tuutista tulevaa turhia tarpeita luovaa mainontaa. On aika keskittyä olennaiseen.

Onneksi harvinaisen mutta tarpeellisen hyödykkeen hinta kasvaa. Luonnon arvo tulee kasvamaan. Viimeistään kun luonnon pahoinvointi uhkaa elämää maapallolla se ajaa ohi itse luomiemme tarpeiden. Mutta silloin on jo myöhäistä.

Liikkumista on vähennettävä ja pakollinen liikkuminen tulee tehdä niin saasteettomasti kuin mahdollista. Verotus tulee kohdistaa selkeästi saastuttaviin liikennemuotoihin. Niin, että se oikeasti vaikuttaa valintoihin. Halutaan tai ei, valtiovallan on puututtava entistä voimakkaammin myös kaupalliseen toimintaan, joka saastuttaa. On valintojen aika.

En minäkään valtion holhousta rakasta, mutta on pakko etsiä vaihtoehtoisia energioita ja toimintamuotoja.  Se ei tapahdu ilman valtion vero-, tuki- tms toimia. Ympäristön puhtaus ei ole firmoille arvo, vaan kustannus muiden joukossa, joka pitää minimoida. Tuotannon aiheuttamaa saastumista pidetään yhteiskunnan asiana.


Voiton käsite on laitettava uusiksi. Se ei enää voi olla harvojen etuoikeus, joka on saatu aikaan luonnosta välittämättä. Ainoa, joka saa ja voi voittaa on luonto. Ihminen on osa luontoa, halusimmepa tai emme. Ja jos sitä emme usko, tulee luonto näyttämään voimansa.  Se on jo näyttänyt mihin ärsytettynä pystyy lisääntyvinä myrskyinä, sateina, tulvina, kuivuutena riippuen siitä missä päin palloamme asumme. Me jokainen olemme mukana halusimmepa tai emme.

Valintamme aiheuttavat elinkeinorakenteen muuttumisen. Turhien tarpeiden luojat joutuvat työttömiksi. Maataloutta tulee harjoittaa vain alueilla, jossa lannoitteet eivät tuhoa jokia ja meriä.

Yhteiskuntarakennetta on pakko tiivistää. Kaikin julkisen vallan käytössä olevin keinoin tulee puuttua saastuttavaan toimintaan.  Kuntatasolla tulee olla vain yksi tavoite: kestävä kehitys. Se tulee olla mukana jokaisen päätöksen perusteluissa.

Kyse on maailmankatsomuksesta ja arvomaailmasta– onko maailma vain minua ja perhettäni, rahojani tai maatilaani varten, vai meitä kaikkia varten.
Elämän tarkoitus ei olisikaan kokoomus- tai keskustalaisilla oma hyvä, vaan meidän kaikkien hyvä. Myös tulevien sukupolvien.  Me olemme maapallon kaikki elävät olennot samassa veneessä. Meillä ei enää ole varaa vihaan eikä välinpitämättömyyteen.

Juhani Hakala
Espoo