Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Parikkala - Uutiset

Parikkala, Saari ja Uukuniemi yhdistyvät

Parikkala, Saari ja Uukuniemi yhdistyvät

Etelä-Karjalan kärkikunnat Parikkala, Saari ja Uukuniemi yhdistyvät uudeksi Parikkalaksi ensi vuoden alusta. Kunnanvaltuustot ovat hyväksyneet kuntaliitoksen.Uukuniemen valtuusto teki päätöksen odotetusti äänestäen, mutta kallistui yhdistymiseen äänin 10-7.
Vastustusta syntyi ainoastaan Uukuniemi 2000-liikkeessä, jonka edustajat yhtä lukuunottamatta äänestivät ei.
Päätöksestä onkin tulossa valitus, johon ryhmän mukaan on riittävät perusteet. Uukuniemi-liike on vaatinut kansanäänestystä, jonka järjestäminen olisi kunnanhallituksen puheenjohtajan Paavo Tiaisen (kesk) mukaan ollut vaikeaa aikataulun takia.
Uukuniemen Kummun koululaiset olivat valtuuston kokouksessa vaatimassa luvassa olevia investointiavustuksia koulunsa liikuntasalin rakentamiseen. Samoja rahoja havittelee myös Parikkalan Kirjolan koulun laajennus.
Parikkalan ja Saaren valtuustoissa päätös oli yksimielinen. Parikkala pääti myös neljän koulun lakkautta- misesta. Uuden kunnan nimen lisäksi keskustelua on herättänyt vaakuna. Parikkalan nykyistä vaakunaa on vaadittu uudistettavaksi.

Lähde: Jaakko Pihlaja
Helsingin Sanomat