Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Parikkala - Uutiset

Parikkalan pojat voittivat Avain yrittäjyyteen -kilpailun

Parikkalan pojat voittivat Avain yrittäjyyteen -kilpailun
Parikkalan Kirjolan koulun oppilaat Jari Laari, Vesa Naukkarinen ja Esko Tynkkynen ovat voittaneet Avain yrittäjyyteen -kilpailun, sanomalehti Etelä-Saimaa kertoo. Pojat suunnittelivat ja toteuttivat useita päiviä kestäneen tietokonepelitapahtuman.

Pojat hoitivat täysin itsenäisesti tapahtuman suunnittelun, sponsoreiden hankinnat, organisoinnin ja tapahtuman järjestelytehtävät. Kolmipäiväisessä tapahtumassa osallistujilla oli mahdollisuus pelata ja kilpailla tietokoneilla kellon ympäri. Kirjolan koulun opettajan mukaan koulun osuudeksi jäi lähinnä vain oppilaiden ilmoittaminen kilpailuun.

Alempien luokkien sarjan voittaja, Takamaan koulu Pyhtäältä, keräsi rautaromua yhteistyössä valkealalaisen Rautavarasto Lempisen kanssa. Projektiin kuului romunkeräystä, tutustuminen jäteaseman toimintaan ja ympäristökasvatusta. Romunkeräys oli niin tuottoisaa, että sillä saatiin alkuun kouluvuodesta kertovan dvd-levyn teko.

Avain yrittäjyyteen -kilpailuun osallistui kaikkiaan yksitoista työtä Kaakkois-Suomesta. Aiemmin vain Kymenlaaksossa pidetty kilpailu ulottui nyt myös Etelä-Karjalaan.

Lähde: Tietoyhteiskunta.fi