Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Pukinmäki - Uutiset

Hiihtolatu Pukinmäen liikuntapuistoon

Valtuustoaloite 31.8.2005
Hiihtolatu Pukinmäen liikuntapuistoon


Pukinmäen liikuntapuistoa on vähitellen rakennettu valmiiksi noin puolentoista vuosikymmenen ajan. Kokonaisuudesta on muodostunut monipuolinen ja se on ahkerassa käytössä. Varsinkin kesällä on ilo havaita, että kaikilla kentillä tuntuu olevan toimintaa. Kesällä 2004 valmistunut lasten liikuntapaikkakin on löytänyt käyttäjänsä.

Suunnitelmissa oli alkuaan myös hiihtolatu, jonka ajateltiin kiertävän koko alueen. Sitä ei ole vielä toteutettu. Sellaiselle pienimuotoiselle harjoitusladulle, jota myös lähialueen lapset voisivat käyttää, olisi edelleen tarvetta. Lumitalvetkaan eivät ihan vielä näytä loppuvan. Vaatimatonkin talvinen latu-ura edellyttää tietenkin kunnollisen latupohjan ja suunnittelua, jossa esimerkiksi paikalliset urheiluseurat voisivat olla halukkaita auttamaan.

Esitämme, että selvitetään mahdollisuudet aikaansaada Pukinmäen liikuntapuistoon aluetta kiertävä hiihtolatu.

Tero Tuomisto