Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Suur-Tapiola - Uutiset - Tapiolan demarit- 2005

Kysymys Kilon sosiaali- ja terveysasemahankeesta

TÄMÄN KYSYMYKSEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN VALTUUSTORYHMÄ ESITTI JO 11.10.!

Kysymys Espoon Kaupunginhallitukselle

Espoon Sosialidemokraattinen Valtuustoryhmä esittää että, Kaupunginhallitus selvittää yksityiskohtaisesti, minkälaisin päätöksentekoprosessein ja perustein Kilon sosiaali- ja terveysasemahanke kasvoi moninkertaisiin mittasuhteisiin hyväksyttyyn tila-arvioon verrattuna vuosina 2000 – 2002.

YIT – rakentajaksi päätetty tontinomistaja - laati esisuunnitelman vuonna 2000 tilaohjelman mukaisesti. Espoon tulevaksi vuokravastuuksi arvioitiin tuolloin 305.000 euroa vuodessa. Kun lopulliset luonnospiirustukset hyväksyttiin, oli rakennuspinta-ala kasvanut lähes kaksinkertaiseksi ja kaupungin vuokravastuu lähes kolminkertaiseksi.

Kuinka on mahdollista, että rakentajan ja tontin omistajan laatimassa esisuunnitelmassa tilalaajennusta perusteltiin syillä, jotka eivät olleet eivätkä ole olemassa.
Mitä Espoo aikoo tehdä tiloilla, joita se ei tarvitse, mutta joista se joutuu maksamaan kallista vuokraa lähes sukupolven ajan?

Lisäksi on selvitettävä, millä perusteella syntyivät rakennusoikeuden muutokset kaavan hyväksymään rakennusoikeuteen ja käyttötarkoitukseen. YIT:lle muutokset merkitsivät suurta lisäarvoa ja Espoolle lisälaskua.

Kenen päätöksellä alkuperäisestä merkittävästi muuttuneen yhteistyöhankkeen luonnospiirustukset hyväksyttiin vuoden 2002 alussa?

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä katsoo, että Kilon sosiaali- ja terveysasemahankkeen vaiheiden selvittäminen on myös erityisen tärkeää mahdollisesti tulevia yhteistyöhankkeita ajatellen.

Myös muiden tähänastisten yhteistyöhankkeiden selvittäminen olisi tärkeää opiksi Espoolle ja kaupungin kanssa yhteistyötä tekeville rakentajille.

Samassa yhteydessä olisi valmisteltava selkeä ohje kilpailuttamisesta ottaen huomioon lakien asettamat vaatimukset sekä hyvä kunnallinen hallintomenettely.

Espoossa, 11.10. 04
ESPOON SOSIALIDEMOKRAATTINEN VALTUUSTORYHMÄ