Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Espoonlahti - Uutiset - Uutisarkisto

Kauklahti-päivä onnistui erinomaisesti


----- Alkuperäinen viesti -----

Kauklahti-päivä sunnuntaina 26.08.07 onnistui taas.
Kiitokset mainiolle järjestelytiimille, Kauklahti-seuran aktiiveille. Jokainen teki sovitun osuutensa erinomaisesti ja yhteistulos oli mainio. Ohjelma oli loistava ja monipuolinen. Kilpailut ja esitykset onnistuivat erinomaisesti. Tarjoilu toimin erittäin hyvin, samoin maksullinen grillimakkaroiden ja vohvelien myynti.
 
Kiitoksena saimme hyvin myönteistä palautetta jo eilen kauklahtelaisilta. Tällaisena hetkenä kokee, että Kauklahti-seura on tarpeen.
Iloinen olen myös siitä, että ruotsinkieliset olivat innokkaasti  mukana järjestelyissä ja osanottajina. Meillä oli jo alkukesästä yhteiskokous kauklahtelaisten ruotsinkielisten järjestöjen edustajien kanssa. Tuolloin ideoimme kaikkien kauklahtelaisten yhteistä tapahtumaa, suomenkielisten ja ruotsinkielisten seuran alkuaikojen tapaan. Hienoa, että voimme tänä  päivänä juhlia yhdessä kaikki kauklahtelaiset.
 
Yleisöä oli  PerformanceSirkus -ryhmän aikaan enimmältään 420 ihmistä. Kun osa yleisöstä tuli tämän jälkeen ja osa poistui osanottajia oli yhteensä noin 500.
 
Muutamia ihmisiä tuli Helsingistä saakka ehkä Helsingin Sanomien kokouspalstan ja sotalapsinäyttelyn "pisara suolaista vettä silmissä" johdosta. Näyttelyn nimikirjaan tuli lähes sata nimeä ja näyttelyyn tutustui noin 150 ihmistä lyhyessä ajassa. Kiitokset näyttelyn kokoajille, avioparille Orvo Bogdanoff ja Stina Nygård.
 
Jarkko Rahkonen
Kauklahti-seuran puheenjohtaja