Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Suur-Tapiola - Fakta - Tapiolan demarit- 2012

Toimintasuunnitelma 2012

     
Tapiolan sosialidemokraatit ry
 
TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Poliittinen vaikuttaminen

Tapiolan Sosialidemokraatit osallistuvat vuonna 2012 jälleen aktiivisesti kunnallispoliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon lokakuun 2008 kunnallisvaaleissa saadun mandaatin pohjalta. Tavoitteena on kasvattaa yhdistyksen ja muiden espoolaisten demarien vaikutusvaltaa Espoon politiikkaan vuoden 2012 kunnallisvaaleissa.

Yhdistys ottaa kantaa ja vaikuttaa Espoota ja erityisesti Tapiolan aluetta koskeviin kysymyksiin kunnallisten luottamushenkilöidensä sekä julkisuudessa näkymisen kautta. Tapiolan alueen kehittämissuunnitelmia ja kunnallisten palvelujen toimivuutta seurataan erityisen Tapiola-työryhmän toimesta, joka tarvittaessa valmistelee kannanottoja yhdistyksen päätettäväksi tai ao. päätöntekoelimissä toimiville demarijäsenille välitettäväksi.

Vaalit vuonna 2012

Puolueosastomme tekee voimavarojensa mukaan vaalityötä SDPn presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen tukemiseksi. Vaalityö alkoi Tapiolassa toritapahtumalla 29.10.2011. Vaalityötä jatketaan  jakamalla vaalimateriaalia Tapiolassa ja osallistumalla kunnallisjärjestön ja muiden puolueosastojen järjestämiin vaalitilaisuuksiin.

Presidentinvaalin ensimmäinen kierros järjestetään 22.1. ja tarvittaessa toinen kierros 5.2.2012.

Puolueosasto asettaa mahdollisuuksien mukaan ehdokkaita HOK-Elannon vaaleihin 2012.

Puolueosaston tavoitteena on asettaa lokakuussa 2012 pidettäviin kunnallisvaaleihin SDPn kunnallisjärjestön asettaman jäsenmäärään perustuvan tavoitteen mukaiset 15 ehdokasta.

Puolueosasto järjestää ehdokkaille perehdytystä paikallisiin poliittisiin kysymyksiin sekä järjestää ehdokkaille tilaisuuksia äänestäjien kohtaamiseen Tapiolan toreilla, maalaismarkkinoilla ja yhdistyksen kokousten yhteydessä. Voimavarojen mukaan tuetaan ehdokkaiden kampanjointia ja lehti-ilmoittelua.

Järjestötoiminta

Yhdistyksen järjestötoiminta vuoden 2012 aikana muodostuu vakiintuneeseen tapaan johtokunnan kokouksista ja kuukausikokouksista, joihin pyydetään alustajia ajankohtaisista ja jäsenistöä kiinnostavista aiheista. Toimintavuonna tilaisuuksissa painotetaan erityisesti kunnallisvaaleissa ajankohtaisia kysymyksiä.

Kokouksia tai muita poliittisesti ajankohtaisia tilaisuuksia pyritään järjestämään yhteistyössä Etelä-Espoon muiden puolueosastojen mm. Matinkylän ja Etelä-Espoon sosialidemokraattien kanssa.

Kunnallisjärjestön toimintaan vaikutetaan kunnallistoimikunnassa ja edustajistossa toimivien edustajien kautta.
Uusien jäsenten rekrytointia suoritetaan toritapahtumien, yleisötilaisuuksien ja Internet-sivujen kautta. Johtokunta on velvollinen ottamaan yhteyttä uusiin jäseniin välittömästi näiden liityttyä.

Tiedotus

Yhdistyksen sisäistä tiedotusta hoidetaan jäsenkirjein ja lehti-ilmoituksin. Nopeaan tiedottamiseen käytetään sähköpostilistaa. Tapahtumista ja yhdistyksen tavoitteista tiedotetaan yleisölle lehti-ilmoituksin sekä kunnallisjärjestön internet-sivuilla ja yhdistyksen omilla www.tapiolandemarit.fi -kotisivuilla.