Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Espoonlahti - Keskustelut - Arkisto

Kivenlahden terveysaseman laajennushankke

Kivenlahden terveysaseman laajennushankkeen toteuttaminen vaarassa

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli 25.9.2003 kokouksessaan asemakaavamuutosehdotusta, joka mahdollistaisi Kivenlahden terveysaseman laajennuksen. Lautakunta päätti äänestyksen jälkeen palauttaa kaavaehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaikki parkkipaikat sijoitettaisiin maan alle, josta hisseillä noustaan terveyskeskukseen, rakennettavaan asuntotorniin ja mahdollisesti jo olemassa olevaan Reimarintorniin. Tämä Raija Terhon ( kok.) tekemä ehdotus voi johtaa pahimmassa tapauksessa siihen, että kustannusten kasvaessa Kivenlahden terveysaseman laajennusta ei toteuteta. Se olisi todella ikävää. Myös  kivenlahtelaiset, saunalahtelaiset sekä tillinmäkeläiset tarvitsevat terveysaseman, joka toimii asianmukaisissa ja riittävissä tiloissa. Lisäksi nyt tilapäisesti kivenlahtelaisten käytössä olevat Espoonlahden terveysaseman tilat tarvitaan pian uusille espoonlahtelaisille Amiraalinmäen valmistuttua. Tehtyjen päätösten mukaan tavoitteena on, että Kivenlahteen palautetaan lääkäripalvelut.  
        
Omasta mielestäni ja saamani palautteen perusteella kaavan valmistelijan ehdotus oli lähestulkoon erinomainen. Uudet autopaikat oli tarkoitus sijoittaa parkkihalliin siten, että paikat rakennettaisiin osin pysäköintikannelle ja osin maan alle. Parkkihallin julkisivujen oli tarkoitus olla kevyitä, pääsääntöisesti metallisäleikköä tai –verkkoa. Ehdotuksessa ehdotettiin myös, että Meripoijun varteen jäisi rivi maantasopaikkoja esimerkiksi terveysaseman asiakkaita sekä torilla kävijöitä varten.

Paikoituksen sijoittaminen maanalle kokonaisuudessaan on liian raskas toteuttaa ja kohtuuttoman kallista. Korkeita kustannuksia tulisi maanalaisten töiden lisäksi mm. Reimarintornin hissijärjestelmän uusimisesta. Toisaalta kustannuksiin verraten koko hissijärjestelmästä saatava hyöty olisi mitättömän pieni. Ostoskeskuksen yrittäjätkään eivät varmasti ole valmiita osallistumaan maan alaisesta paikoituksesta tuleviin kustannuksiin.

Kaikkien parkkipaikkojen sijoittamista maan alle puoltavat perustelevat ehdotusta mm. sillä, että maa-alue tulisi käyttää tehokkaasti. Tyhjiä toimistotiloja emme kuitenkaan tarvitse ja asuintalojen tontiksi parkkipaikkatontti ei ole hyvä, sillä tontin vieressä ovat vilkasliikenteiset Kivenlahdentie ja Länsiväylä.

Uuden tornitalon, parkkihallin ja terveysaseman rakentaminen kannattaisi toteuttaa saman aikaisesti. Näin asukkaille rakentamisesta aiheutuvat haitat kestäisivät mahdollisimman lyhyen ajan.

Toivonkin, että kaupunkisuunnittelulautakunta ei pysäyttäisi hyvin edistynyttä ja asukkaiden kannalta erittäin tärkeää Kivenlahden terveysasemahanketta. Jotta terveysasemahanke toteutuisi, lautakunnan tulisi hyväksyä esittelijän aiemmin tekemä asemakaavan muutosehdotus, jonka suuri osa alueen asukkaistakin on jo hyväksynyt.

Johanna Värmälä (sd.)
Kaupunginvaltuutettu, Kivenlahti
p. 040-7270115