Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Kinnula - Uutiset

Digiaika tuli Kinnulan valtuustoon

Digiaika tuli Kinnulan valtuustoon
Kinnulan kunnanvaltuusto on siirtynyt tiettävästi ensimmäisenä valtuustona Suomessa täysin sähköiseen esityslistakäytäntöön, sanomalehti Keskisuomalainen kertoo.

Valtuutetut nostivat torstain kokouksessa perinteisen paperinipun sijaan pöydälle eteensä salkkumikron ja yhdistivät koneensa kunnantalon langattomaan WLAN-verkkoon. Esityslistan asioita päättäjät seurasivat kannettavan tietokoneensa ruudulta. Samalla yhteydet olivat auki aikaisempiin päätöksiin, lautakuntien listoille ja internetin kautta koko maailmaan.

Yleisölle esityslista heijastettiin projektorilla valkokankaalle ja päätökset kirjattiin nähtäville reaaliajassa.

Sähköpostilla digimuodossa kulkevat esityslistat ovat kuntakentälläkin pikavauhtia yleistymässä laajakaistayhteyksien kehittyessä.

"Järjestely säästää euroja ja henkilöstön työtä postituksessa ja kopioinnissa. Säästö Kinnulan kokoisessa kunnassa on arviolta 10 000 euroa vuodessa", kunnanjohtaja Juha Urpilainen kertoo.

Lähde: Tietoyhteiskunta.fi