Jouko Kavander

Tietotori

esittely

Oma teksti : Olen mielestäni nuorenmielinen 65-vuotias, äidinkieleni on suomi, puhun myös tyydyttävästi ruotsia kuten Hangossa pitääkin.
asun avoliitossa Maritan kanssa,äitini 93v. ja isäni 92v. elävät salossa omakotitalossa, lapsia minulla on kolme, 44-34 v.
Lapsenlapsia viisi 17-2v.
Uskon tämän perhetaustan antavan minulle sellaiset lähtökohdat kunnallispoliitiikassa, samoin kuin työtaustan. 10 vuotta yksityisen palveluksessa,
13 vuotta kuntien palveluksessa ja 22 vuotta yrittäjänä, että pystyn tasapuoliseen ja epäkohdat huomioivaan asioiden hoitoon, sekä
ajamaan kaikkien ikäryhmien palvelujen ja harrastusmahdollisuuksien kehittämistä.
Erityinen huomio tällä hetkellä tulee kiinnittää talviliikunnan kehittämiseen Hangon oloissa, tarkoittaa lähinnä jääliikuntaa ja jäähallia.