Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Pitkä kalastustarina

Pitkä kalastustarina

Ei kannattane lukea ihan loppuun asti ...

Seuraava(t) tarina perustuu (vat) tositapahtumiin. Tarinan ovat kavereiden kertomuksista kooneet J.Mattila ja J.Horppila. Tarinan henkilöiden nimet on kuitenkin muutettu niin, ettei ketään kyetä tunnistamaan.

Se oli kovien jätkien kalareissu

"AAAAAAAAAAARGH! Jalkani jäätyi kiinni avantoon", huusi Reiska. "Odota vähän", huusi Masa takaisin ja singahti paikalle tuuran kanssa. "Mä hakkaan sen irti". "AAAAAAAAAARGH", huusi Reiska isovarpaan irrotessa. Tuuli tuiversi jääkantta pitkin sellaisella voimalla (44 m/s), että irtonainen varvas liukui kovaa vauhtia kohti kaakkoa, eikä sitä enää koskaan nähty. "EI EI EI", huusi Pertsa, "eikös me sovittu, ettei verta jäälle, muut löytävät meitin kalapaikat". Verenvuoto kuitenkin tyrehtyi nopeasti pakkasessa (-38 C) ja Pertsakin rauhoittui. Loppuosa jalasta saatiin irti jäästä ja vasta alkuvaiheessaan oleva pilkkireissu saattoi jatkua.

Reiska, Masa ja Pertsa olivat pilkillä sellaisella kelillä, ettei varmasti muita olisi liikkeellä. Näiden karaistuneiden miesten mielestä sää oli nytkin kohtuullisen leppoisa, mitä kuvaa se, että Masa oli liikkeellä paljain käsin ja Reiska huomasi unohtaneensa piponsa kotosalle, muttei siitä sen kummemmin välittänyt. Ahventa yritettiin jallittaa Pörrholmenin ulkosaariston pakoilta. Isoa parvea ei ollut vielä löytynyt. Pari puolitoistakiloista ahventa oli kyllä jo iskenyt Pertsan tasariin, mutta hän käyttikin pienempää (24 cm) nilkkimallia kuin toiset. Masa kyllästyi tirrien jallittamiseen ja ehdotti siirtymistä matalammalle alueelle, josko vaikka isot ahvenet olisivat nousseet siihen kolmenkymmenenseitsemän metrin pakalle, josta kaverukset edellisenä vuonna vetivät yhdellä reissulla 700 kg saaliin. "Joo, vaihdetaan vaan paikkaa", tuumi Reiska, "eihän sinne ole kuin parikymmentä kilometriä, eikä tästä kerry päivän mittaan varmaan sataakaan kiloa".

Siirtyminen suoritettiin ahkioita vetäen ja tavoitteeseen saavuttiin noin tunnin leppoisan kävelyn jälkeen. Ennen pilkkimisen aloittamista tempaistiin vielä muutamat hileiset keskioluet kävelyn aiheuttaman janon hillitsemiseksi. "No niin eiköhän aloiteta", tuumi Masa ja syljeskeli samalla irronneita hammaskiilteen palasia jäälle, "eiköhän tästä löydy kunnon parvi". Neljätoistatuumaiset kairat puhkaisivat nopeasti avannot kaksisenttiseen jäähän ja tasapainot solahtivat veteen. "Jokohan se aamusyönti ehti mennä", tuumaili Masa, kun vielä kuuden sekunnin pilkkimisen jälkeenkään ei kukaan ollut saanut nykäystä. "Minähän sanoin, että pitäisi lähteä aikaisemmin liikkeelle, nyt kello on jo kolme ja auringonnousuun on enää neljä tuntia". "Älä itke, uutta reikää vaan", kuittasi Pertsa ja heittäytyi samassa silmänräpäyksessä taaksepäin, sillä viisi metriä siimaa sinkoutui avannosta ylöspäin ja uhkasi kietoutua hänen kaulansa ympärille. "LENKKI", hän huusi riemuissaan, mutta unohti samassa varovaisuutensa ja liukastui. Silloin puolitoistamillisen nailonsiiman mutka kiertyi Pertsan kaulan ympärille ja alkoi kiskoa häntä kohti avantoa. Masa ja Reiska totesivat tapahtuneen ja alkoivat kammet hämäränä vintilöidä uusia reikiä lähelle Pertsan avantoa. Pertsa kieriskeli jäällä ja sai lopulta tungetuksi puukon kaulansa ja siiman väliin. Siima katkesi ja Pertsa alkoi taas saada ilmaa. Kokeneena pakkapilkkijänä hän oli taistelun aikana kietonut siimaa nilkkansa ympärille, joten alhaalla tempoileva kala ei päässyt vetämään irtonaista siimanpäätä avantoon. Lyömällä puukon jään läpi Pertsa sai pidettyä itsensä paikallaan ja kieputti samalla siimaa toisella kädellä ylös avannosta. Lopulta jäälle solahti noin kolmekiloinen ajoahven, joka oli iskenyt Pertsan tasarin alla roikkuvaan ultraviolettivärjättyyn madeharaan. "No niin", hän totesi tyytyväisenä, "toiset ne sentään saa kalojakin". Masa ja Reiska eivät olleet kuittailusta millänsäkään, vaan heiluttivat riuskasti kaksimetrisiä erikoismomentti-tasarivapojaan. "Aistiihan se ameebakin valon", tuumi Reiska, suoritti samalla sulavan lenkinväistöliikkeen, ja kiskoi vielä suuremman ahvenen jäälle. Syönti kiihtyi koko ajan, kaverukset kiskoivat ahvenia nopeaan tahtiin ja puolen tunnin kuluttua jäällä oli neljännestonnin verran saalista. Tällöin alkoi ongelmaksi muodostua se, että jää alkoi uhkaavasti taipua saaliin painosta, vaikka Pertsa, Masa ja Reiska aikaisempien kokemustensa perusteella tekivät ahvenista noin kolmenkymmenen kilon kasoja tasaisesti eri puolille pilkkialuetta. Kastuminen ei kavereita huolettanut, sillä kaikilla oli yllään pelastuspuvut, ja kaikki varusteet oli pakattu uppoamattomiin Buster-ahkioihin. Veden ylettyessä polviin saakka siirrettiin myös jo pyydetyt kalat ahkioihin ja onginta jatkui. Tunnin kuluttua vesi oli kuitenkin noussut jo niin korkealle, että tuulen nostattamat jäiset pärskeet löivät silmille, eikä Masa useista sukelluksista huolimatta löytänyt kairaansa, joka oli kaatunut pinnan alle. Kaverukset tiesivät lisäksi, että tuulen mahdollisesti tyyntyessä kiinni jäätymisen vaara olisi suuri. Niinpä päätettiin siirtyä kohti mannerta ja vahvempaa jäätä.

Ahkioiden perään kiinnitettiin nopeasti mukana olleet 35-hevosvoimaiset Yamaha-perämoottorit ja kohta kiidettiin plaanissa kohti mannerta ja kuivaa jäätä. Parin minuutin ajon kuluttua Reiska kuitenkin huusi, "kun nyt kerran tässä ajellaan, niin eiköhän samalla koukata vähän ulompaa ja tempaista tuolta Pärskholmenilta pari tanea". "Sehän on rötösvettä", yritti Masa panna vastaan, mutta teki itsekin tiukan kaarroksen nähdesään kahden muun ahkion suuntaavaan kohti mainittua paikkaa.

Pärskholmenille saavuttiin varttitunnin ajon jälkeen. Heittovavat pantiin nopeasti kuntoon ja uistimet valittiin. Valinta oli syytä tehdä tarkasti, sillä tällä kelillä oli mahdollista tehdä vain pari heittoa ennen välineiden täydellistä jäätymistä. Edes vaparenkaiden 100 W lämpövastukset eivät kykenisi vastustamaan noin -80 C lämpötilaa vastaavia oloja. Reiska tuijotti rävähtämättä Pärskholmenin kuohuja pyrkien valitsemaan mahdollisimman edullisen heittopaikan. Pertsa ja Masa tekivät samoin, sillä silmäluomet olivat ajon aikana jäätyneet kiinni silmäkuoppiin. Lopulta kolme uistinta lensi yhtä aikaa ilmassa ja putosi keskelle nelimetrisiä rantatyrskyjä. Reiska ja Pertsa saivat kelata uistimensa ylös kaikessa rauhassa, mutta Masan vapa taipui tiukalle kaarelle ja kuusikiloinen taimen hyppäsi korkealle ilmaan uistin suussaan. Se oli kuitenkin kalan kannalta selvä virhe, sillä ilmassa taimen jäätyi sekunnin sadasosassa täysin tönköksi ja Masalla oli helppo työ kelata pakastetaimen veneeseen. Sitten olikin jo aika lähteä taas kohti rannikkoa ja reissun varsinaista tarkoitusta, pilkkimistä. Sitä ennen kuitenkin vielä koettiin ne kuusitoista verkkoa, jotka Pertsa oli tullessa laskenut Pärskholmenin luoteispuolelle. Saaliiksi saatiin seitsemän taimenta ja neljä "kaikenlainen kalastus ankarasti kielletty"-poijua.

Kahdenkymmenen minuutin plaanauksen jälkeen saavuttiin jään reunalle ja kymmenen minuuttia myöhemmin vettä oli jään päällä enää niin vähän, että perämoottorit irroitettiin ja matkaa jatkettiin jalan. "Mitäs jos yritettäisiin seuraavaksi tuolta Jynksskärin pakalta", ehdotti Reiska, ja toiset nyökkäsivät hyväksyvästi. Jynksskärin ympärille kairattiin nopeasti viitisensataa reikää, mutta kun tuloksena oli vain muutamia alle kiloisia ahvenia, pilkkiminen lopetettiin ja siirryttiin eväiden syöntiin. "Minusta vähän kyllä tuntuu, että ei se tänään oikein syö", tuumi Reiska pätkiessään moottorisahalla jäistä HK:n sinistä sopivan kokoisiksi annospaloiksi. Jäinen makkara sulatettiin tabascolla laimennetulla Turun napalmsinapilla ja nautittiin keskioluen kera. "Joo, voi olla", myönteli Pertsa, "ei se näin tyynellä yleensä oikein innostu, mutta olisihan se nyt ollut kiva saada edes ahkion pohja peittoon". "Yritetään nyt vielä jostain paikasta ja lähdetään sitten jos ei tärppää". Evästelyn jälkeen siirryttiin kymmenkunta kilometriä länteen Tyrskön vesille. Matka kesti tavallista kauemmin, sillä Reiska hieraisi kävellessään epähuomiossa korvalehteään, joka raksahti irti ja lähti tuulen mukaan. Juostuaan pari merimailia Pertsa sai korvalehden kiinni ja talletti sen taskuunsa myöhempää kiinniompelua varten. Aikaa kuitenkin tuhraantui. "Ottaisit minusta oppia", neuvoi Masa, "minulla on jo kauan korvalehdet olleet vetoketjulla kiinni, ne on helppo irrottaa ja kiinnittää milloin haluaa". "Tämmöisellä kelillä en ota niitä ollenkaan mukaan".

Saavuttiin Tyrskön luo. Varttitunti kalastettiin. "Glaseeraus on jätkät tärkeetä säilyvyyden takaamiseksi", naureskeli Pertsa veistellessään jääkimpaleita Reiskan pään ympäriltä. Reiskalla oli se iänikuinen jäätyneen miehen kestohymy päällä, joka todellakin ulottui korvasta korvaan Pertsan käsittelyn jälkeen. Pertsa sammutti sahan ja tuumasi: "Eiköhän tällä paikalla olla oltu tarpeeksi kauan!" ja samalla hän rapsutteli jäänaskaleillaan Reiskan riekaleita pelastuspukunsa taitoksista. "Selvä juttu, joku on jo tyhjentänyt tämän mestan", Pertsa totesi. "Eiköhän lähdetä veke, niin ehditään sitten hyvin iltapäiväksi matikkapaikoille".

Matikkapaikat mielessä lähdettiin taivaltamaan rantaa kohti. Aamuauringon noustessa kaverukset jo panostivat rannalla mateen viiksikarvan kosketuksesta räjähtäviä, erikoisherkkiä TNTLL-tyyppisiä (trinitrotolueenilotalota) harojaan. Masa käynnisti Vietnamin ylijäämävarastosta ostetun Sikorsky-kuljetushelikopterin. "AAAAAAARGH", huusi Pertsa kaulaliinan kietoutuessa roottorin ympärille. Kuului terävä napsahdus Pertsan nenän sinkoutuessa lähikuusessa sirkuttavan tiaisparven sekaan. "Sattuuhan tuota", totesi Masa nostaessaan koneen ilmaan ja suunnatessaan kohti nousevaa aurinkoa ja Leeviluodon Madeparatiisia.

FISH HARDER - eli Pertsa, Masa ja Reiska Leeviluodolla

eli Pertsa, Masa ja Reiska Leeviluodolla

Sikorsky - helikopterin roottorien tasainen, lähes unettava ääni kantautui selvästi kopterin sisätiloihin. Pertsa, Masa ja Reiska istuskelivat tavaratilassa eväitään syöden ja päivän suunnitelmia kerraten. Helikopteri oli kytketty automaattiohjaukselle ja kurssi oli jo käännetty kohti pohjoista alun itään suuntautuneen harhautuskoukkauksen jälkeen. Kaverukset puhelivat siitä, oliko kaikki turvajärjestelyt ja peitetarinat hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Mateen ottikausi oli näet niin lyhyt, että kilpailu parhaille paikoille ehtimisessä oli aivan toista luokkaa kuin esimerkiksi ahvenpilkinnässä. Lisäksi mateen mädin arvo oli kohonnut huimiin lukemiin, mikä ennestään lisäsi kiinnostusta tätä kalastusmuotoa kohtaan. Tämän vuoksi kaikki harhautuskeinot oli otettava käyttöön aivan alkeellisimpiakaan huijauksia unohtamatta.

Reissun valmistelu oli alkanut luonnollisesti jo siitä, että kukin oli omassa työpaikassaan äänekkäästi valitellut sitä, ettei tänä viikonloppuna mitenkään ehtisi kalareissulle. Toinen vaihe oli se, että Pertsa ohjelmoi vaimonsa valehtelemaan kyselijöille, että mies makaa kuumeen kourissa sängyssä, eikä kykene tulemaan puhelimeen. Masa ja Reiska, jotka olivat poikamiehiä, jättivät puolestaan valheelliset viestit puhelinvastaajiinsa. Kämpiltä lähdettyään kukin kumppanuksista käytti useita eri julkisia kulkuneuvoja mahdollisten varjostajien karistamiseksi. Oman auton käyttö kotoa lähdettäessä oli ehdottomasti kielletty. Kokoontuminen lumivalkoisen kankaan alle metsikköön kätketyn helikopterin luo tapahtui sekunnin tarkkuudella yhtä aikaa ja lähtö myös mahdollisimman nopeasti. Itse asiassa myös aikaisemmin kuvattu pistäytyminen ahvenpakoille aamuyön aikana oli paitsi mukava pilkkireissu, ennen kaikkea yksi osaharhautus.

"Paljonko aikaa", Masa kysyi lopetettuaan murkinoinnin: "Hetkinen, odotas", Pertsa sanoi ja kaivoi rannekellonsa lumipuvun hihan alta. " Se on nyt 13.27 eli aikaa on 33 minuuttia". "Ali right", Masa kuittasi ja alkoi pakata varusteitaan. Toiset tekivät samoin ja valmistelut sujuivat äänettömyyden vallitessa. Kun kello oli 13.55, Reiska avasi helikopterin sivulla olevan liukuoven. Hyytävä viima iski kopterin sisätiloihin ja lunta tuprusi rajusti Reiskan kasvoille. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä vaan tuijotti tiiviisti alhaalla lumipyryn keskeltä hämärästä näkyvää metsäaluetta. "Siinä se nyt on", hän totesi, "eiköhän mennä". Hän astui oviaukon reunalle, tarkisti vielä varusteensa ja hyppäsi tyhjyyteen. Masa seurasi välittömästi perässä, kuten myös Pertsa työnnettyään ensin yhden Buster-ahkioista edellään ulos.

Laskuvarjot aukenivat kauniisti ja kaverukset putosivat muutaman kymmenen metrin päähän toisistaan tiheän kuusikon keskelle. Ahkio putosi ohjaamattomana hieman kauemmas, mutta löytyi nopeasti. Haudattuaan laskuvarjot hankeen ja hiihdettyään nopeasti kilometrin verran kohti länttä kaverukset pysähtyivät neuvonpitoon.

"Sääli hyvää kopteria", tuumi Masa ja katseli siihen suuntaan, mihin Sikorsky oli kadonnut.

"No, saahan noita kaupasta", Reiska kommentoi samalla kun tarkisti suuntaa kompassistaan.

"Onhan se nyt joka vuosi saatu yksi kopteri ostettua mateen mädillä, miksei sitten nyt".

"Toivotaan niin", Masa vastasi, "mutta katsotaan nyt ensin, onko Leeviluoto pysynyt salassa".

"Jos se on jo korkattu, voipi jäädä kopterit haaveeksi".

Kaverukset nimittäin tiesivät, että huolimatta kaikista mahdollisista ja mahdottomista turvatoimista joku kilpailija onnistui aina pysymään heidän jäljillään ja mahdollisesti haittaamaan reissun onnistumista. Erityisesti Teknopyknikkojen Kalakerhon, TeKa:n jäsenet olivat alituisena riesana. TeKa:n valttina oli erityisesti tekniikan viimeisten saavutusten jatkuva hyväksikäyttö ja kaverukset saivatkin jatkuvasti parantaa suorituksiaan välttääkseen TeKa:n suuntima- ja jäljityslaitteet. "Annetaanpas sitten suihkia", kehotti Reiska, "luodolle tulee ketunlenkit mukaan lukien tuommoinen neljäkymmentä kilometriä matkaa".

Hiihtomatka sujui varsin vauhdikkaasti, sillä sää oli sellainen, ettei jälkien peittelyyn tarvinnut uhrata paljoakaan aikaa. Kolmenkymmenen sekuntimetrin tuuli ja lumituisku pyyhkivät suksien jäljet muutamassa minuutissa näkymättömiin. Vain pari kertaa pysähdyttiin asentamaan tulouralle muutamia latumiinoja, jotka hidastuttaisivat ratkaisevasti mahdollisten seuraajien matkantekoa katkaisemalla suksien kärjet.

Kolmen maissa saavuttiin rantaan, josta oli enää parin kilometrin jäämatka Leeviluodolle. Kolmikko heittäytyi rantapusikon suojaan makuulle ja alkoi tiiviisti kiikaroida jäälakeutta. Näkymä oli juuri sellainen kuin he toivoivatkin, vain lumituiskua ja koskematonta hankea. Toistaiseksi näytti siltä, että paikka oli onnistuttu pitämään salassa. Tähän oli ratkaisevasti vaikuttanut se, että Masa oli kaukokatseisesti jo vuosia sitten soluttautunut kesätyöntekijäksi karttakeskukseen ja sopivan tilaisuuden tullen pyyhkinyt tekeillä olevista merikorteista pois Leeviluodon ja monta muuta vastaavaa paikkaa. Nyt muiden ainoa toivo luodon löytämiseksi oli siis kolmikon kintereillä pysyminen.

"Hyvältä näyttää", Reiska totesi tyytyväisenä, "eiköhän sitten samantien aleta seuraava vaihe".

Tämän sanottuaan Reiska alkoi vähentää vaatetustaan ja heittäytyi kohta lumihankeen yläruumis paljaana. Masa ja Pertsa tekivät samoin.

"Tämä ottaa kyllä vuosi vuodelta enemmän päähän", valitti Pertsa.

"Ennen sentään riitti kun pudotti ruumiinlämpönsä tuonne kolmenkymmenenkahden asteen tienoille".

"Nyt jos vain lähtee tuonne jäälle haahuilemaan ja mittari näyttää piiruakaan yli kahdenkymmenenkahdeksan niin kohta on jo ne perkeleen tekalaiset niskassa".

"Totta puhut", myönteli Reiska, "se niiden uusin lämpökameramalli on kyllä pirullinen".

"Ja nyt kun ne on vielä saaneet sen kiinni siihen satelliittiin, niin ei tässä kyllä muukaan auta kuin tehdä näin".

"Mutta ei anneta sen hyydyttää".

Puolen tunnin kuluttua mittaukset osoittivat lämpötilojen olevan ok. ja niinpä kaverukset keräsivät varusteensa ja sujahtivat jäälle. Tehtyään vielä asiaankuuluvat ketunlenkit ja kairattuaan kolme noin viidensadan avannon harhautustahkojuustoa toisarvoisille suunnille, kolmikko suuntasi lopulta kohti Leeviluotoa. Paikalle saavuttiin juuri illan alkaessa hämärtyä. Vedettyään vielä ansalangan parin sadan metrin etäisyydelle luodon ympärille, alkoivat kaverukset viimeistellä välineitään pyyntikuntoon. "Räjähtävät tarttee varmaan jättää reppuun", arveli Reiska viitaten mukana oleviin TNTLL-haroihin (katso Se oli kovien jätkien kalareissu, Playfish II). "Tällä tuulella ne laukeaa aivan varmasti ennen kuin niitä saadaan ujutetuksi avantoon". "Niin se on", myönteli Masa, "mutta eiköhän näillä perusvälineilläkin saada ahkio täyteen", "On se itse asiassa oikeastaan mukavampaakin kalastella näillä vanhanaikaisilla vehkeillä, niin ei ole sellaista välineurheilun makua tässä hommassa", hän jatkoi ottaen samalla repustaan vanhan Pentium 986-vapansa, johon oli näitä reissuja varten lisätty matikkaprosessori. "Eihän minulla niitä tekalaisia vastaan ole muuten mitään, mutta kyllä se niitten älytön erilaisten varusteiden määrä menee jo överiksi". "Olen kyllä samaa mieltä", Reiska myönteli samalla kun kalibroi 28-tuumaisen madekairansa kierroslukumittaria. "Kyllä esimerkiksi se viimetalvinen täysperävaunullisen rekka-auton tuominen jäälle oli jo liikaa". "Ennen härskeimmät tekivät varauksia jättämällä kairan yhden ja repun toisen avannon viereen". "Nyt on parhaimmillaan moottorikelkka yhden reiän vieressä, helikopteri toisen luona ja rekka-auto kolmannen kupeessa". "Vaan ei onneksi täällä", Pertsa huomautti, "eiköhän lyödä harat kiinni ja ruveta oikein vetämään". Hän otti ahkiosta kolme ankkuria, joihin kuhunkin kiinnitettiin syötiksi parikiloinen tarjouksesta ostettu kirjolohi. Kaverukset hajaantuivat muutaman kymmenen metrin päähän toisistaan ja laskivat ankkurit pohjalle viisimillisen teräsvaijerin varassa. Ei kulunut kuin pari minuuttia, kun Masa karjahti ja alkoi kiskoa vaijeria jäälle. Kohta jäälle nousi rimpuileva made, jonka leuan alle ankkuri oli siististi iskeytynyt. "Sisilisko vain", hän huuteli muille todettuaan kalan painoksi noin kahdeksan kiloa. Kohta syönti kiihtyi ja mateita nousi jäälle tasaiseen tahtiin. Keskipainokin oli mukava seitsemäntoista kiloa. Pertsa nosti toistaiseksi suurimman yksilön, joka painoi arvion mukaan noin kaksikymmentäviisi kiloa. Kun saalista oli kertynyt nelisensataa kiloa ja syönnissä tuli pieni tauko, kaverukset kokoontuivat ahkion ympärille syömään eväitä ja kertoilemaan kokemuksiaan.

Yht'äkkiä sopuisan jutustelun katkaisi Pertsan rannekellon isännälleen antamat säpäkät sähköiskut. Ilmitulovaaran takia äänisummeri oli poistettu ja se oli korvattu kunnon paimenpojalla, joka oli saatu serkun maatilalta lainaan. Oli Pertsan pojan satuhetken aika. "Sattuipas sopivasti juuri tauolle", Pertsa tuumasi ja kaivoi reisitaskustaan vahvistimen, salassapitolaitteen ja GSM-puhelimen ja näpytteli kotinumeronsa. Kaverukset tiesivät kokemuksesta hetken tärkeyden. Pertsan jälkikasvu oli kaikkien yhteinen ylpeydenaihe ja todennäköisesti harrastusten jatkaja. Sen tähden kasvatus ja asenteiden muokkaus oli tärkeää ja iltasadut muodostivat olennaisen osan tästä. "Haloo, onko pikku Henkka? No isi täällä. Olis iltasadun aika!", Pertsa tuumas puhelimeen. "Ei sitte mitään nössöhommia vaan kunnolla verta ja suolia", kuului toisesta päästä hento lapsen ääni. Pertsan silmäkulmaan kohosi kyynel ja muutkin kaverukset kaivelivat trasselituppoja taskuistaan mielenliikutuskyynelien pyyhkimiseksi. Vuosien kasvatus oli tuottanut oivan perillisen. "Olipa kerran Hirmuinen made", Pertsa aloitti varovasti ja kotona Henkka kaivautui sänkyynsä innosta ärjyen. "Ja se made oli alueen kalojen kauhu". "Sen lempipuuhaa oli tarttua valtavalla kidallaan pikkumateiden pyrstöihin ja nuijia niiden päät mäsäksi Raippaluodon kalliojalustaan". "Sen jälkeen se herkutteli niiden suosilla ja ...". Pertsan hellyyttävä kertomus jatkui tovin ja kotoa kantautui Henkan hengityksen rauhallinen tohina. Kului kymmenkunta minuuttia ja kaverukset nyyhkivät kilpaa kuunnellessaan tarinaa. "... ja sen takia oli aivan oikeen sille paskapääsikatursaspähkiösyylävisvalle tarttua isin TNTLL-haraan joka räjäytti sen sairaat aivot atomeiksi Itämeren pohjalle". "Isi joi sen mateen veren ja se oli sen kalan loppu". Henkka oli jo unten mailla nukahdettuaan silakoiden joukkoteurastus-tapahtumaan ja Pertsa lopetti puhelun. Reiska ja Masa ulisivat liikutuksesta. Kaverusten yhteiset kokemukset ja ajatusmaailma näyttivät tällä hetkellä rikkomattomilta, iäisiltä.

"No niin paskapäät!" "Nyt riitti nyyhkytykset", karjaisi Pertsa ravistaen itsensä ja muut todellisuuteen tunkien samalla reisitaskuunsa äskeisiä sadunkerrontalaitteistoja. "Eiköhän jäädä tähän vielä yrittämään, eikä lähdetä muualle", sanoi Reiska terästäytyen ja aloitti kirveellä jäätyneiden makkaralenkkien pilkkomisen annospaloiksi. Ruoan lämmittäminen oli näet ehdottomasti kiellettyä liian suuren ilmitulovaaran vuoksi. "Kyllä me tästä saadaan se tavoitteena oleva kaksi tonnia kalaa". Masa ja Pertsa suostuivat tuumaan, vaikka hieman kummastelivatkin Reiskan ehdotusta. Reiska oli näet yleensä aina ensimmäisenä ehdottamassa uusille paikoille siirtymistä. Mutta sopimuksen mukaan onkimista jatkettiin Leeviluodolla. Nyt kuitenkin kaverukset hajaantuivat hieman aikaisempaa laajemmalle alueelle. Pertsa jäi lähimmäs luotoa ja katseli kairatessaan, miten toisten hahmot katosivat lumimyrskyn sekaan. Hän nosti mateen silloin, toisen tällöin ja totesi saalista kertyvän ihan kohtalaisesti. Puolen tunnin kuluttua hän näki tuiskun seasta epämääräisen hahmon siitä suunnasta, mihin Reiska oli kadonnut. Pertsa heilautti kättään ja sai vastaukseksi heilautuksen, ennenkuin hahmo taas katosi myrskyn sekaan. Pertsa tuli mietteliään näköiseksi, keräsi sitten nopeasti varusteensa ja juoksi nopeasti ahkion luokse. Hän kaivoi lumen alta hälytysvarustuksensa, jotka oli poikkeuksellisesti jättänyt niin kauas. Hän juoksi kaartaen kohti Reiskan oletettua olinpaikkaa ja saikin kohta etuvasemmalla näkyviinsä hahmon, joka juuri nosti jäälle suurta, arviolta yli kolmenkymmenen kilon madetta. Mutta samassa Pertsa hätkähti huomatessaan myös kaksi muuta onkijaa. Kumpikaan näistä ei ollut Masa eikä Reiska, sen hän tiesi onkijoiden tyylistä. Samalla hän etsi katseellaan Reiskan asentamaa ansalankaa, jonka piti olla aivan näillä main. Muutaman minuutin etsimisen jälkeen Pertsa oli varma, että mitään ansalankaa ei ollut olemassakaan. Hän asettui kyljelleen lumeen ja antoi tuiskun peittää itsensä. Muutaman minuutin kuluttua yksi tuntemattomista hahmoista nosti onkensa ja alkoi siirtyä Pertsan suuntaan uutta onkipaikkaa etsien. Kun tulija oli aivan vieressä, Pertsa iski salamannopeasti nostokoukun tämän pohkeen läpi, kiskaisi hänet nurin ja iski tätä mateentappokalikalla päähän. Sitten hän nopeasti raahasi tajuttoman sata metriä kauemmas myrskyn suojaan ja kiskoi pois tämän päätä peittävän lumipuvun hupun. Pertsa totesi pahimpien aavistustensa käyneen toteen, tajuttoman poskeen oli tatuoitu TeKa:n kaksipäistä kurnusimppua esittävä logo. Hän mietti pari sekuntia ja lähti juoksemaan suuntaan, jossa arveli Masan olevan. Masa löytyikin puolen kilometrin päästä kaksi metriä korkean madekasan vierestä. Pertsan selostettua nopeasti tilanteen Masa keräsi varusteensa ja kaksikko lähti varovasti suunnistamaan kohti ahkiota, jossa Masan lisävarusteet vielä olivat. Ahkio löytyikin kohta eikä lähistöllä näkynyt muita. Juuri kun kaksikko oli lähdössä kohti tunkeilijoita pelastaakseen Reiskan ja ennen kaikkea häätääkseen TeKa:laiset alueelta lopullisesti, Masa muisti, että Reiska kuljetti madereissuilla usein mukanaan infrapunakiikarilla varustettua kivääriä. Kaverukset eivät yleensä koskaan penkoneet toistensa varusteita, mutta nyt oli hätätilanne ja kivääri saattaisi osoittautua korvaamattomaksi apuvälineeksi. Asetta ei kuitenkaan tahtonut löytyä Reiskan varusteiden joukosta ja Masa penkoi yhä kiihkeämmin. Äkkiä hän jäykistyi, otti käteensä jotakin ja kääntyi Pertsan puoleen. Tällöin Pertsa näki, että Masan kädessä oli TeKa:n hihamerkki kurnusimppuineen. Kaverukset tuijottivat toisiaan sanomattoman ihmetyksen vallassa ja totuus valkeni kavereille. Muutaman sekunnin kuluttua Pertsa sai suunsa auki. "Tässä taitaa nyt olla selitys aika moneen asiaan". "Reiska on luopio". "Tai sitten", Masa henkäisi, "hän on alunperinkin TeKa:n soluttama agentti, jonka tarkoituksena on ollut koko ajan vain vakoilu". "Oli miten oli", Pertsa jatkoi, "tämä kuitenkin selittää Reiskan poissaolot TeKa:n syys- ja kevätkokouksien aikaan, sekä ne monet yllättäen löytymättä jääneet pakat". "Se paska läpimätä porsaankuvatus!" "Nyt loppu kalahommat petturilta meidän seurassa", puuskahti Pertsa kaivaen petturintappo-mhia haalarinlahkeesta. "Hillitse itsesi!" "Paska ei ole puukotuksen arvoinen!" "Jätetään se tänne niiden TeKalaistensa kanssa ja liuetaan me paikalta pyryn suojissa", Masa murahti pidellen kasivarsiensa teräksenlujassa pihtiotteessa Pertsaa, joka rimpuili tappoon lähtöä. Hetken kuluttua Pertsa rauhoittui ja kaverukset alkoivat keräillä kamppeitaan vaivihkaa ahkioonsa.

Ennen liikkeellelähtöä Masa otti repustaan mustan laatikon, minkä kannessa oli fosforoiduin kirjaimin SUUNNITELMA B. Masa ja Pertsa katsoivat vakavasti toisiaan hetken. Kumpikin tiesi hetken vakavuuden; paluuta entiseen ei ollut. Pertsa nyökkäsi hitaasti, Masa tipautti laatikon kairanreiästä veteen ja laatikko hävisi näkyvistä. Kaverukset ottivat suunnan kompassistaan poikavuosien salaiselle viiden tonnin paikalle, mistä Reiska ei ollut myöhemmin porukkaan tulleena päässyt selville. Lumipyry peitti pakenevien miesten jäljet ja hahmot pian näkyvistä.

Noin viiden minuutin kuluttua Masan ja Pertsan lähdöstä Reiska havaitsi syönnin loppuneen varmalta tonnin reiältä hieman oudon nopeasti. Reiska kumartui epäilyksen aatos mielessään lähemmäs kairanreiästä pilkottavaa veden pintaa ja tunsi vedestä nousevan jopa poskilihaksia nipistelevän voimakkaan värähtelyn.

"Voi helevetin helevetti SUUNNITELMA B!!!!", välähti Reiskan aivoissa ruhjovan kivun murskaavalla voimalla.

"AAAAAAAAAAARRRRRRRRRGGGGGGGGGHHHHHHHH !!!!!!!!!!!!!", Reiska ulvoi 150 dB:n voimalla paljastumisensa ja tapahtuman koko karmeuden selvitessä hänelle. SUUNNITELMA B oli kehitelty juuri kalapaikan paljastumisten varalta. Laatikossa oleva hypervärähtelijä aikaan saa n. 5 km säteellä hyvin epämiellyttävän resonanssin juuri mateiden otoliiteissa, jolloin ne taatusti hylkäävät ko. alueen. Lisäksi laatikossa oleva DURACELL-voimanlähdeparisto limnologisine virityksineen takasi vajaan kymmenen vuoden häiriöttömän toiminnan. Leeviluodon madesaaliit olivat historiaa. Vaimea ulvaisu pimeässä lumipyryn keskeltä ilmaisi jäällä lönkytteleville Masalle ja Pertsalle Reiskan raivon.

"HA!" "Vain muutaman ahvenen tähden", puuskahti Pertsa, joka piti itsestään selvänä Reiskan petturuuden aiheutuneen TeKalaisilta vastineeksi saaduista ahvenpakkojen sijantikoordinateista.

Kaverit jatkoivat taivallustaan sileällä jääkannella vielä noin kolmen tunnin ajan, kunnes Pertsa tarttui Masan käsivarteen kysyen: "Muistatkos?".

He seisoivat hiljaa tuulen humistessa korvissa ja lumen kinostuessa hartioille. Lapsuusajan muistot valtasivat mielen tutun paikan selvitessä molemmille. Pertsa hieraisi jalkateräänsä tuntiessaan haamusärkyä ensimmäiselle 30 kg mateelle menetettyjen vasemman jalan pikkuvarpaiden kohdalla. Kala oli puraissut samalla puolet turvasaappaasta kitaansa. Masa muisti elävästi hänen koko yläkroppansa oli ollut loukussa hirmuisen mateen kidassa useita tunteja pimeällä jäällä. Pertsa oli pelastanut Masan loukusta. Muistojen käväistessä mielessä miehet tarttuivat toisiaan kädestä ja vannoivat kaveruuden nimeen. Edessä lumipyryn keskeltä häämötti terävä kallionnypykkä maamerkkinä tutusta paikasta.

"On tuhlattu jo liiaksi aikaa turhanpäiväisiin höpinöihin! Ruvetaan hommiin ettei mene koko reissu harakoille", sanoi Masa ja lähes samassa paikan jääkansi oli reikiä täynnä tehokkaiden kairojen suristessa osaavissa käsissä. Kaverit laittelivat tuossa tuokiossa kamat kuntoon ja pian olivat jo ensimmäiset mateet kiemurtelemassa }jääkannella. Kalaa tuli tasaiseen tahtiin ja yön pimeyttä oli vielä runsaasti jäljellä. Miehet pitivät lepotauon ja kessuttelivat lihaksiaan lepuutellen. Kaikki sujui kuin unelmaa vain. Pian Reiskan petturuuden mukanaan tuoma pettymyksen karvauskin häipyi kaverusten mielestä yön pimeyteen mateiden läiskähdellessä tasaiseen tahtiin jäälle saalista kartuttamaan.

"NO NYT ON ISO KIINNI!!", karjaisi Pertsa alkaen liukua kohti 28 tuuman avantoa teräksisen siiman vetäessä armottomasti miestä mukanaan.

Pertsa niittasi jokaisen kovan kalamiehen varustukseen kuuluvat saappaiden avantoonliukumisesteet tiukasti jäähän pysähtyen vain muutaman sentin päähän hyytävän avannon reunasta. Ja sitten... Pertsan vapa katkesi napsahtaen katkaisten samalla siiman ja mies kaatui selälleen raskaan painon vapautuessa. Pertsa löi päänsä jäähän halkaisten kymmenien metrien railon liki puolimetriseen jäähän.

"Mitä helevettiä??", manaili Pertsa kömpiessään jaloilleen.

"Se olis ollut mun ja meidän porukan suurin otus kautta aikojen!"

"Mähän tarkistin kaikki kalavehkeeni ennen reisuun lähtöä eikä tällainen voi olla mahdollista vapa- ja siimamateriaali huomioiden!"

Mies oli ensimmäistä kertaa elämässään näin pettynyt. Masa jatkoi kalastustaan kätkien halunsa nauraa ja riemuita toisen epäonnesta haalarin kauluksen suojaan. Pertsan ajatukset pyörivät turman ympärillä syitä epäonneen etsien. Sitten Pertsalle alkoi valjeta. Muita mahdollisuuksia ei kerta kaikkiaan ollut. Voi surkeutta! Masa!

"Sinäkin Brutukseni! ", ärjäisi Pertsa.

Siinä samassa Masa kääntyi Pertsaa kohti ja yön pimeydessä hän näki kertasingon tumman möhkäleen ilmestyneen Masan olkapäälle singon tähtäimen fosforipisteen luodessa heikkoa hohdettaan aseen pintaan.

"Se oli sulle ihan oikein!" Masa kuulosti katkeralta ja Pertsa huomasi hämmästyksekseen murhanhimoisen ilmeen Masan kieroon hymyyn vääntyneiltä kasvoilta.

"Määhän olen pitänyt porukan suurimpien kalojen rekisteriä jo vuosikaudet ja kuule Pertsa, nyt sun aikas meidän tilastojen ehdottomana ykkösenä on lopussa !".

Pertsa tunsi kuinka vuosikausien katkeruuttaan julkituova mies, mies jota hän oli pitänyt rehtinä ystävänään, oli tosissaan ja kauhun hienoiset puistatukset kulkivat pitkin selkää, sillä kukaan ei ole niin murhanhimoinen kuin toiseksi jäänyt kalamies ja Pertsa tiesi sen. Masan ote singosta tiukkeni ja laukaisin alkoi painua sormien puristaessa yhä tiukemmin.

"PPPRRRMMMM" Miehet hätkähtivät tunnistaessaan Reiskan moottorikairan äänen aivan takaansa. Reiska ilmestyi pimeydestä lähes hullun ilme kasvoillaan, niin kuin petturilla vain olla, kairan jyristessä huippukierroksilla. Reiska läheni vakain askelin Masaa, joka käänsi singon osoittamaan lähestyvää petturia. Pertsa huomasi tilaisuutensa tulleen ja tempaisi esiin repustaan kalojen loimutusta varten mukanaan pitämän suuritehoisen liekinheittimen sytyttäen salamannopeasti esiliekin. Liekinheitin kohosi osoittamaan kohta ehkä hyvinkin entisiä kavereita. Oli välien selvittelyn aika!

DORSOVENTRAALIA TOIMINTAA

Lyhyt kertaus: Pertsa, Masa ja Reiska jäivät viime osassa sangen kiperään tilanteeseen synkällä ja pimeällä merenjäällä luopio Reiskan lähestyessä moottorikaira tanassa ja huippukierroksilla katkeraa Masaa, joka tähtäsi Reiskaa kertasingollaan Pertsan sytyttäessä aivan lähistöllä tulet liekin-heittimeensä. Välit selviksi suhilla toiminnalla, made mateesta ja ahven ahvenesta................

"Voi Pertsa, etkö muista opetuksiani? Älä koskaan kärvennä kavereitasi liekinheittimellä liian läheltä ainakaan, sillä voit kärventää itsesikin ja mikä pahinta rikkoa pelastautumispukusi", hempeä äitikullan haamu supatti Pertsan korvan juuressa. Pertsa pysähtyi hetkiseksi liekinheittimen esiliekin luodessa aavemaista kajastustaan ympäristöön. Sitten hän kohotti naapurin kissasta tehdyllä pilkki-rukkasella peitettyä kouraansa ja huitaisi varottavan kuvajaisen syrjään murahtaen itsekseen "Se oli sitä aikaa äitikulta. Päivän sana on BURN OUT" ja samalla Pertsa kytki jälkipolton päälle liekinheittimen lieskan pidetessä samalla kymmenmetriseksi ärjyväksi helvetintuleksi. Sen loisteessa Pertsa huomasi Reiskan moottorikairoineen lähestyneen Masaa jo arveluttavan lähelle, Masan oikean käden laukaisusormien puristuessa yhä tiukemmin kertasingon laukaisunappia vasten.

Siinä samassa Pertsan kouraan oli jo ilmestynyt sokaton armeijan savukranaatti, minkä Pertsa sinkosi Masan ja Reiskan väliin. Sekunnin kymmenysosien sisällä Pertsa oli myös suunnannut liekinheittimen lieskan Reiskan kulkureitille sulattaen jäähän Reiskanmentävän aukon. Savupilvi levittäytyi nopeasti ja sen sisältä kuului loiskahdus ja moottorikairan vaimeneva ääni Reiskan vajotessa hyytävään veteen.

Pertsa napsautti jälkipolton päältä ja esiliekin loisteessa huomasi Masan ilmestyvän savun seasta suunnaten kulkunsa Pertsaa kohti - singon levätessä varmistettuna vasemmalla käsivarrella. "Pelasta se kurja", Masa tokaisi synkästi. Pertsan kasvoille kohosi pieni virnistyksen poikanen, mikä tarttui myös Masan uurteiseen naamantapaiseen. Vielä oli toivoa. "Jeh", Pertsa murautti tiputtaen ylimääräisen varustuksen yltään ja napaten repustaan suhian 5 litran pirtusäiliöstä tulevan letkun suuhunsa, sillä hänelle oli kymmenien vuosien kovien kalareissujen saatossa kehittynyt ruutanamainen alkoholista happea vapauttava fysiologinen ominaisuus. Pertsa ryntäsi avannon reunalle, minkä syvyyksistä kuului enää vaimea moottorikairan korina. Imien kiivaasti pirtua elimistöönsä Pertsa loikkasi avantoon sytyttäen valon Mag Lightiinsa vajoten nopeasti pimeään hyhmään. Viiden minuutin kuluttua Masa kuuli pulpahduksen avannosta. Masan lähestyessä Pertsa oli jo sinkauttanut säkinomaisen mytyn jäälle heilauttaen itsensä ylös sen viereen. "Perkale kun meinas pirtu loppua", kuului hengästynyt huohotus. "Joo, piti sitä vielä kalauttaakki, kun se heilu järkeä vailla pohjalla sen kairansa kanssa". Masa nyökkäsi ymmärtäväisenä. Reiska oli aina ollut sisukas jätkä. Ja niinhän se Reiska virkosi.

Vahvat epäilykset entisistä kavereistaan olivat kuitenkin edelleen Pertsan mielessä. Pertsa arvioi tilanteen ja laskelmoi, että paras ratkaisu olisi paeta paikalta ja jättää Masa ja Reiska tekemään selvää toisistaan. Hän tarvitsisi kuitenkin muutaman ylimääräisen sekunnin kymmenyksen saadakseen tavaransa kuljetuskuntoon. Niinpä Pertsa karjahti äkkiä "NYT ON ISO", jolloin Masa ja Reiska jähmettyivät alkaen suorittaa vaistomaisia pilkin ylöskelausliikkeitä. Kun he huomasivat hämäyksen, Pertsa oli jo kymmenien metrien päässä katoamassa pimeyteen. Pertsa tiesi, että tässä vaiheessa hänellä ei enää ollut hätää, koska hän oli selvästi kolmikon kovakuntoisin ja Reiskaa vaivasi vielä hypotermia. Pertsa oli jo viitenä vuonna peräkkäin voittanut kaverusten leikkimielisen thriatlonkisan, johon kuului kahden kilometrin jääsahaus, tuhannen avannon kairaaminen venäläisellä kairalla ja taitolajina sadan verisolmun tekeminen pesäpalloräpylät käsissä. Pertsa oli kolmikosta ainoa, joka pystyi jäätä sahaten ohittamaan väylällä kulkevan Silja Symphonyn, Masan ja Reiskan yltäessä vain Viking Linen nopeuksiin. Alunperin sahausmatkana oli ollut viisi kilometriä, mutta siitä oli luovuttu sen jälkeen, kun Masa oli harjoitellessaan vahingossa sahannut Santahaminan edustalla irti neliökilometrin kokoisen jäälautan, jolle oli jäänyt kymmeniä pilkkijöitä. Ehkä jatkuvat tappiot tälläkin saralla olivat osaltaan kasvattaneet Masan katkeruutta.

Pertsa taivalsi nopeasti kolmisenkymmentä kilometriä, kunnes saapui alueelle, jossa tiesi sijaitsevan erään komikon salaisista madepaikoista. Riskistä huolimatta Pertsa päätti kokeilla, olisivatko mateet syönnillään. Hän saikin heti muutamia kymmenen-viidentoista kilon painoisia mateita ja uppoutui niin pilkkimiseen, että havahtui vasta, kun huomasi Pertsan ja Masan ilmestyvän pimeydestä muutaman metrin päässä. Nämä olivatkin yllättäen liittoutuneet Pertsaa vastaa. Pertsa kuitenkin tiesi, että tässä vaiheessa ei ollut hätää. Ja aivan hänen odotustensa mukaan, nähtyään mateet jäällä Masa ja Reiska ryhtyivät pilkille unohtaen kaiken muun. Pertsa oli kuitenkin koko ajan varuillaan tietäen toisten iskevän heti kun mateiden syönti loppuisi.

AAAAAAARRRGHHH, VOI TÄTÄ SIELUN TUSKAA! huusi Reiska äkkiä ja mateiden syönti loppui siihen. Masa ja Pertsa tajusivat äkkiä Reiskan hädän suomuisten kyynelten virratessa poskien uurteisissa kanjoneissa. Ilman sanaakaan aseet heitettiin läjään madekasan viereen. Välienselvittelyn aikana kaverukset olivat toiminnan ohessa tajunneet yhteisten kalareissujen kokonaisvaltaisen merkityksen elämässään. Ne olivat enemmän kuin pelkkiä kalareissuja.

Rauhanomaisessa jutusteluissa selkisi Reiskan teollisuuspamppuvaltainen suku, minkä painostuksesta hän oli ollut pakotettu tekemään luopion työnsä Teknopyknikkojen hyväksi. Samalla puhuttiin selviksi katkeruutta aiheuttaneet asiat. Yhtämieltä oltiin myös tulospaineen vaikutuksesta vääristyneisiin ja katkeroituneisiin asenteisiin. Lopuksi kaverukset läiskäisivät kouransa päälletysten sovun merkiksi ja sitten kuivateltiin liekin-heittimen loisteessa. Täst`edes kalastettaisiin ilman tulosvelvoitteita, ilman tekniikan ihmevempeleitä, reilusti ja hyvää mieltä tavoitellen.

Eväiden syönnin jälkeen (raakaa ahvenfilerullaa sisällä madetta suolineen ja mäteineen), heppulit jättivät roiman kasan teknisiä laitteitaan kasaan virittäen aikapommin sen keskelle. Päällimmäiseksi reppuun viritettiin perintöpilkkivehkeet. Sukset sitaistiin saappaisiin ja lähdettiin kohti isien varmoja kalamestoja. Suksien suhistessa eteenpäin takaa kuului tussahdus ihmelaitteiden räjähtäessa atomeiksi. Eivätpähän olisi kateuden ja eripuran luojina muillekaan. Matka taittui ja välillä heitettiin vitsiä, mitä säesti roimat ja remakat naurun purkaukset.

LEGENDA:

Oli tammikuun loppupuoli ja Heiskasen isipappa 13-vuotiaan poikansa kanssa oli madepilkillä Porkkalan tunnetuilla kutupaikoilla. Tähdet loivat kilpaa valoaan muuten pimeälle jäälle. Kaukaa kuului pöllön huhuilua ja jäätelöauton torven-toitotusta. Vierestä kuului äkkiä pojan kuiskaus: "Isä, isä. Ootko huomannut noi tyypit ?". Todellakin, juuri hämärän rajamailla erottui kolmen kookkaan henkilön hahmot vain muutaman metrin päässä toisistaan. Samalta suunnalta tasaiseen tahtiin toistuvat läiskähdykset yhä uusien mateiden siirtyessä kartuttamaan saaliita osoittivat kyseessä olevan tekijämiesten. Isä siristi silmiään tarkentaakseen näköään ja hahmojen luota kuuluvat ajoittaiset naurunremahdukset varmistivat tunnistuksen. "Kuules poika. Käyppäs pyytämässä nuo kaverukset rommiteelle.", virkkoi isä pojalleen sytyttäessään valoa myrskylyhtyynsä. Pojan kysyvän ilmeen seurauksena isä jatkoi: "Niiden tarinasta voisit vaikka oppiakkin jotain !!!!!". "Onks nää nyt ne elävät legendat ?", pojan retorinen kysymys kuului hänen kääntyessään juoksuun hahmoja kohti ja hetkisen jälkeen kuului hyväksyvää murahtelua hahmojen luota pojan esitettyä kutsunsa. Järkälemäiset hahmot ja poika ilmestyivätkin kohta myrskylyhdyn valopiiriin. Isä sävähti hieman miesten karkeita ja osittain torsoisia kasvonpiirteitä, mitkä näkyivat haalareiden huppujen aukoista. Ensimmäisen rommiteen ja pojan kaakaon jälkeen Porkkalan jäältä kaikui kuitenkin melkoinen meteli ja lyhdyn valon hehkussa kauempaa näkyi kolmen hahmon vauhdikas esitys, heidän kertoessaan tarinaansa pienelle katsojakunnalleen ja välillä huiskuttaessaan kohti taivasta TeKa:n vakoilusatelliitille. Näillä kavereilla oli siihen varaa.

Että semmosta...........

Lähde: AKATEEMISTEN TYRSKYN TURSKAAJIEN (RY) SIVUT.