Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Ruttokelloista ja Ebola-Helsingistä

Kummallisen paljon julkisuutta ja mediatilaa on viime kuukausina saanut Remeksen uusin jännäri Ruttokellot.Meinaan,ettei se ole kaiken rummuttamisen väärtti. Kirjan tyyppi matkii aika vahvasti Clancyn ja Forsythin tapaa tehdä kansainvälispoliittinen thrilleri.Tuntuu kuin tekijällä olisi vain kiire rahastaa Suomessa hankitulla maineella.Esim.ruotsalaisen Jan Guilloun vastaanvantyyppiset kirjat 90-luvulla olivat paljon vetävämpää tekstiä. Niistä jäi parhaimmillaan sellainen olo kuin tarina olisi voinut salassa tapahtuakin,niinkuin Clancyn parhaissa.
Luin - paljon muun ohessa - jouluaikaan toisenkin suomalaisen jännärin: Taavi Soininvaaran Ebola- Helsinki-nimisen. Siinä on vetoa niin,että se oli luettava pari iltana läpi. Ei ole saanut julkisuutta läheskään niin paljon kuin Remeksen kirja,mutta on minun mielestäni paljon vetävämpi.Ei hassumpi.
Todellinen syksyn helmi on kuitenkin espanjalainen Perez- Riverten" Rummunkalvo".Suosittelen!
Erkki Hatakka