Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Rock

Ilmari Kivi kirjoittaa:
Kyllä ne vanhat miehet osaavat!
Näino. Ja ikiteinit kuuntelevat=)
Toisaalta wanahojen miesten kunniaksi on mainittava, että Aaseedeesee on kuljeskellut jo valovuosia omia polkujaan riippumatta trendeistä, joita on tullut ja mennyt. Bändillä on erittäin tunnistettava ja omaleimainen äänellinen jälki. Olisi tietysti joskus kiva kuulla, millainen ääni vokalistista pääsisi silloin, jos hän kerran vaihteeksi kokeilisi selvittää kurkkunsa etukäteen ennen konserttia=)

Toisiin wanahoihin miehiin: viime aikoina cd-pyörityskoneessani on viihtynyt ELO:n uusin Zoom-levy. Tosin enemmän kuin vanhaa viulunvingutus- ELOa, kyseessä on Jeff Lynnen soololevy, jonka myymisessä hän käyttää ELO:n nimeä ostettuaan 50 % osuutensa nimestä bändin ex-rumpali Bev Bevanilta. Syksyksi suunniteltavalla kiertueella on tosin mukana 8-henkinen soittajaryhmä.

Mukana soittamassa ovat olleet mm. slide-kitaristi George Harrison ja rumpali Ringo Starr. Aikaisemmin tyypilliset jousisessiot on karsittu minimiin – vain Suzie Katayaman sello ja muutama orkestraatio mukana – ja biisit on puristettu kolmeen minuuttiin. Näissä kappaleissa ei ole ainuttakaan turhaa kohtaa. Suosittelen varauksetta.

Lisätietoja osoitteessa


jossa myös paljon kivaa pientä ELO-sälää iloksi ja imuroitavaksi sekä varsin näyttävät tehosteanimaatiot.


+Mikko++