Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Vakoiluyhteistyötä lännen kanssa

Tv 1:n sunnuntai-iltainen dokumentti "Salainen sotilastie länteen" oli huomattava dokumentti. Olli Ainolan johtama MOT-ryhmä toi suomalaiseen historiankirjoitukseen merkittävän lisän kertomalla kylmän sodan aikaisesta yhteistyöstä puolustusvoimiemme ja USAn sotilastiedustelun kanssa. Tiedossahan oli , että 70-luvun komentaja kenraali Sutela oli uraaltaan tiedustelumies, joka joutui vetämään kovia salaisia neuvotteluja puna-armeijan kanssa kanssa. Mutta että oli myös länsitiedustelun yhteistyön keskeinen henkilö, oli uutta. Myös UM:n poliittisen osaston legendaarisen päällikön tri Risto Hyvärisen saaminen haastatteluun entisenä tiedustelumiehenä oli ns.miehen teko toimittajilta. Sutelahan ei itse tullut julkisuuteen tässä yhteydessä, kenraali Valtanen vastaili taitavasti kaikkien entisten komentajien puolesta.
Toimittajat pohjustivat hyvin paljastuksensa kertomalla suomalaisen tiedustelun sota-ajan saavutuksilla ja Stella Polaris-  operaatiolla. Ruotsin läheinen länsiyhteistyöhän on saanut viime vuosina uutta valaistusta.
Ohjelmassa väitettiin, ettei poliittinen johto tuntenut näitä operaatioita - ainakaan käytännön toteutuksen osalta. Sutelan elänkertahan jo aikanaan paljasti, ettei presidentti Koivistolle koskaan kerrottu 70-luvun salaisista neuvotteluista N-liiton kanssa. Mielenkiintoista. Viikonvaihteen TV-tapaus.

Erkki Hatakka