Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Jungner korostaa Ylen julkisen palvelun roolia

Jungner korostaa Ylen julkisen palvelun roolia

Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Mikael Jungner korostaa Ylen julkisen palvelun roolia. Jungner sanoi Ylen radiouutisten haastattelussa keskiviikkoaamuna, että Ylen pitää jatkossakin tarjota palveluja kaikille suomalaisille.

Jungner sanoi haastattelussa, että uusi tehtävä on haasteellinen. Hän vakuutti kuitenkin suhtautuvansa luottavaisesti Yleisradion tulevaisuuteen. Jungnerin mukaan Ylen on kyettävä tarjoamaan tulevaisuudessa uusia palveluja entisten rinnalla. Jungner ei kuitenkaan kertonut, millaisia palveluja Ylen pitäisi olla mukana kehittämässä. Jungner sanoi, ettei hän ole huolissaan Ylen rahoituksesta. Hänen mukaansa Yleisradion toiminta on jo nyt tehokasta. Jungnerin mukaan nykyistä palvelutasoa ei ole syytä supistaa.

Jungnerin viisivuotinen toimikausi alkaa vappuna 2005. Nykyinen toimitusjohtaja Arne Wessberg siirtyy silloin erityistehtäviin. Jungner toimii tällä hetkellä Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana.