Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Ylen pressaehdokkaitten tentti parempi kuin edellinen

Erkki Hatakka on torstai 22. joulukuu 2005 at 10:04 +0200 wrote:
Eilinen TV 1:n presidenttiehdokkaitten tentti ja keskustelu oli selvästi parempi kuin edellinen jänkkäminen.  Nyt ehdokkailta kyseltiin, heitä kilpailutettiin keskenään ja käytiin jonkin verran yhteistä keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Keskustelu piti hereillä, ja se oli kohtalaisen tasapuolinen ehdokkaille.
Samaa mieltä. Mutta toistensa päälle puhuminen jaksaa harmittaa. Ja usein kamera seurasi päälle puhujaa eikä varsinaisen puheenvuoron pitäjää.

Oman arvioni mukaan Tarja Halonen piti puolensa ihan OK ja lienee selvä voittaja vaaleissa. Vanhanen on petrannut alkusyksystä, Niinistö ei. Tämä kolmikko on aika suvereeni muihin ehdokkaisiin nähden.
Minusta Kallis ja Lax ovat seuraavat, joidenkin muiden mielestä varmaan myös Hautala.
Sopivan jouluinen keskustelu jouluviikolle, pyhien jälkeen tunnelmat vielä kiristyvät.
Erkki Hatakka
Mielstäni Halonen oli vahvin kokemuksellaan ja tiedoillaan, mutta malttoi olla riittävästi hiljaa, vaikka olisi ollut paljon sanomista. Vanhanenkin pärjäsi pääministerin tiedoillaan. Hän tosin hieman taisi vuotaa salaista tietoa puhuessaan venäläisten hävittäjien rynnäköinnistä kohti Viron rajaa ja mainitessa, että Suomen tiedustelulla oli tilanne haarukassa. Halonen malttoi pitää tässä asiassa pokkansa. Hautala esitti taas virkistäviä toisenlaisia omia näkökulmia, jotka olivat hyviä. Kallis esitti opettavaiseen tyyliinsä ihan hyväksyttäviä asioita.

Jukka Kivi