Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Lennart Meri esillä telkkarissa

Mieltäni on lämmittänyt, että äsken edesmennyt presidentti Lennart Meri on tulevana viikonloppuna niin hyvin esillä telkkarissa. Hän on sen ansainnut vuosikymmenien työllään suomalais-ugrilaisten juuriemme selvittäjänä ja esittelijänä. Meri matkusteli 70-luvulta saakka paljon sukukansojemme parissa ja teki mm.merkittäviä TV-ohjelmia, joita nähtiin myös suomalaisilla TV-kanavilla. Olisin erityisesti halunnut nähdä "Vesilinnan kansan kansan", mutta se esitetään vain digitaalisella Teema-kanavalla. Toivottavasti jatkossa myös analogisella kanavalla. Meitä on vielä monia, jotka emme ole hankkineet digilaitteita, kun kaapelin ansiosta on muutenkin puolentoistakymmentä kanavaa käytettä'vissä. Vaan eihän tässä ole enää kuin vähän toista vuotta jäljellä...
Erkki Hatakka