Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Re: Mikä pelastaisi meidät nousevilta erikoissairaanhoito kuluilta?


	Sirpa Heiska writes: Hei! Täällä Pohjois-Pohjanmaalla melkein poikkeuksetta joka vuosi budjetit ylittyy sos-terv.puolella erikoissairaanhoidollisista kuluista. Tiedän että siihen vaikuttaa monet muutkin asiat kuin se, että olemme sairaanhoitopiirin jäseniä, mutta kuitenkin...Ne menot tuntuvat olevan kiinnisaamattomia? Veikko Simpasen ajatuksia lukiessa. Heräsi ajatus josko porrastuksen poisto perusterv. ja ers. väliltä olisi ratkaisu?Herääkö keskustelua tähän asiaan liittyen?Ja lisätietous ei olisi pahitteeksi. Olisiko hyvä "kunnallivaali-ase" :) Terv. Sirpa Heiska. Erikoissairaanhoidon budjetit paukkuvat kaikkialla. Ilmiö ei ole OYS-keskeinen. Erikoissairaanhoidon kustannusten ylittymiset ovat pienempien kuntien vakioselitys ”yllättäville” alijäämille. Terveydenhuollon menojen alibudjetointi on varsin yleistä, myös suurissa kaupungeissa. Tämä on tietoista pään laittoa pensaaseen, budjetteja tasapainotetaan että saadaan rahat laskennallisesti riittämään urheiluhalleihinkin. Sosiaali- ja terveystoimen menot ovat kunnasta riippuen 60-80 % käyttötaloudesta. Erikoissairaanhoidon osalta useimmilla kunnilla ei ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa kustannuksiin, sairaanhoitopiirit ovat valtioita valtiossa ja elävät kuin siat horsmikossa. Jotkut kaupungit ovat säilyttäneet vanhat aluesairaalat omina erikoissairaanhoidon yksiköinään ja pystyneet niiden avulla merkittävästi pudottamaan kustannuksia. Erikoissairaanhoidon ja yleensäkin terveydenhuollon kustannuksia nostavat sekä ns. medikalisaatio (termi Kuopion yliopiston dosentti Markku Myllykankaan) että uusien, kalliiden hoitomuotojen kehittyminen. Medikalisaatiolla tarkoitetaan lääketeollisuuden vahvaa valtaa. Kuopion yliopistossa on tutkittu mm. kolesterolilääkityksen vaikuttavuutta. Siitä hyötyy vain yksi (1) prosentti lääkittävistä (ja tietenkin lääketehtaat). Silti kolesterolilääkitys lisääntyy kaiken aikaa. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Kalliit uudet hoidot, joilla pitkitetään ihmisen elinikää keinotekoisesti ovat toinen iso kustannusten kohottaja. Pitäisikö painopistettä hoidoissa siirtää ennenaikaisten kuolemien ehkäisyyn elämän keinotekoisen pitkittämisen sijaan? Elämästä ei kuitenkaan kukaan selviä hengissä. Onko jotenkin arvokkaampaa tai inhimillisempää kuolla dementoituneena syöpään kuin täysissä järjissään sydänkohtaukseen? Teennäinen jako erikoissairaanhoitoon, perusterveydenhoitoon ja vielä sosiaalitoimen alaisiin kotihoitoon, kotisairaanhoitoon ja vanhusten huoltoon on ilman muuta yksi kustannuksia kohottava ja tehottomuutta aiheuttava tekijä. Hoidon porrastus ei toimi kitkatta. Hoidon tarvitsijat saavat usein kallista laitoshoitoa silloinkin kun avohoito, kotisairaanhoito tai tuettu asuminen riittäisivät. Liian raskas hoito voi jopa johtaa huonompaan hoitotulokseen. Vanhasen ykköshallituksen aloittama ja kakkosen nyt jatkama PARAS-hanke on sekoittanut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen täysin. Laissa asetettu, täysin hihasta vedetty 20.000 asukkaan väestöpohjavaatimus tuottaa teennäisiä yhteenliittymiä, ulkoistaa palveluja (ehkä tämä olikin tavoite?) ja lisää kustannuksia. On hyvin toivottavaa, että tämä pelleily jää lyhyeksi välivaiheeksi siirryttäessä toimivaan malliin. On täysin järjen vastaista, että verovaroja kierrätetään sosiaalitoimeen ja terveydenhuoltoon kuntien kautta. Kunnasta riippuen valtio maksaa nyt kustannuksista 60-90 %. Rahaa hukkaantuu noin 400 toimijan hallintoon merkittävästi. Hallinto on lisäksi suurelta osin turhaa siksi, että noin 80 % sosiaali- ja terveyspalveluista on tiukasti lakeihin sidottua eikä kuntakohtaista harkinnanvaraa ole. Rakenteesta seuraa myös alueellista eriarvoisuutta palvelujen saatavuudessa ja laadussa. Peruspalvelut tulisi järjestää suoraan valtion budjetista rahoitettuina, alueellisina palveluina. Lähes sopiva aluejako olisivat nykyiset maakunnat, jotka ovat nyt lähes poikkeuksetta myös sairaanhoitopiirien alueita. Väestömäärältään suuret maakunnat, kuten uusimaa, olisi todennäköisesti järkevää jakaa pienempiin kokonaisuuksiin. Kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut sisältävät yksiköt olisivat sekä kustannustehokkaita että hyviä, tasapuolisia palvelujen tuottajia. Ne myös ratkaisisivat syrjäisempien alueiden henkilöstöongelman. Tk-lääkäreillekin avautuisivat samat mahdollisuudet ja he saisivat saman kollegiaalisen tuen kuin sairaalalääkärit. VmH