Anneli E. Timonen writes: Eilen kaadettiin meidän pihasta koivu. Katkaisukohdastaan halkaisija 80 cm, mutta tyvi on vielä huomattavasti paksumpi se kun on pahkoittunut ja kiven päälle kasvanut. Ihan oikeasti tuli surullinen olo vaikka kyseessä on vain pihapuu. Tytär keinui narukiikulla sen oksasta vielä kymmenen vuotta sitten ja se on ollut ihastelun ja ihmetyksen kohteena, nyt ei ole kuin suuri kanto. Niin sitä on ihminen höperö, että kiintyy vaikka puuhun. Kesäterveisin: Anneli Sellaista on puidenkin elämä. Ensin ne ovat siemeniä, sitten taimia, sitten nuoria, sitten vanhoja ja lopuksi niiden elämä päättyy. Maasta ovat tulleet ja maaksi muuttuvat. Jos nyt istuttaisitte tyttäresi kanssa pihallenne uuden puun, saattaisitte kiintyä siihenkin. Jukka Kivi