TIE JA TOTUUS Ensi vuonna on jälleen seurakuntavaalien aika. On todella tärkeää, että sosialidemokraattinen liike on niissä näkyvästi mukana. Eikä näin ole pelkästään vaalituloksen kannalta. Tuloksesta kuitenkin se taktinen seikka on syytä painokkaasti huomioida, että vähäiselläkin äänimäärän lisäyksellä saamme suhteellisesti paljon edustuksellista vaikutusvaltaa. Ovathan seurakuntavaalien äänestysprosentit olleet häkellyttävän alhaisia. Mutta entäpä muuten? Aidosti ja näkyvästi on kamppailtava juuri siksi, että kristinuskomme keskeiset opit löytyvät myös oman liikkeemme arvomaailmasta. Lähimmäisrakkaus, anteeksianto, vähempiosaisen auttaminen, ihmisten tasa-arvo ihonväristä tai asuinsijasta riippumatta, väkivallan vastustaminen; lista on pitkä. Miksi emme haluaisi olla niitä ajamassa myös vuosituhansia vanhan instituution sisällä? On selvää, ettei kirkko meidän äänillämme muuksi muutu, vaikka arvosteltavaakin sen toimissa näkisimmekin. Hallituskautenamme pyrimme Euroopan unionin ytimeen, kirkossakin siihen on todellinen mahdollisuus. Muut ovat jo riittävän kauan hurskastellet kirkon siipien suojassa. Harva asia onkaan loukannut tuntoani enempää kuin leimaava ajatus siitä, että vain porvarillinen ajatustapa olisi kristitylle synnitöntä ja Suomen Keskusta rp:n jäsenkirja jopa virsikirjaa tärkeämpi. Valtaennemmistö väestöstämme haluaa kuulua kristillisiin kirkkoihimme. Kuinka siis yli kolmannes heistä esivanhempineen voisi olla niin sokeita, etteivät huomaisi ristiriitaa? Ei - , jokaiselle meistä usko on henkilökohtainen, ainutkertainen ja lahjaksi saatu asia. Se ei ole koskaan kauppatavaraa! Kirkkomme kuuluu kaikille. Itse ole tullut poliittiseen liikkeeseemme hieman poikkeuksellista tietä. Aikuisiän kynnyksellä pohdiskelin syvällisesti etsien linjaani elämään. Vakaa päätelmäni oli, ettei yhteiskuntaa voi muuttaa paremmaksi ja oikeudenmmukaiseksi vain kirkossa toimimalla. Yhteiskuntaan on vaikutettava sen omien valtarakenteiden kautta. Sitä varten ovat puolueet. Ja niistä juuri sosialidemokraateilla on materialismia väistävä, kirkon eettiset opit paljolti sisältävä ideologiansa. Olemme tavallaan kirkon opin julistajia yhteiskunnan mekanismissa. Kirkkoa itseään ei tarvita maallisen vallan käyttäjänä. Siitä historia sisältää riittävästi karmaisevia ja varottavia esimerkkejä. Mutta meitä tarvitaan kirkon sisällä! Menkäämme siis teille ja aitovierille julistamaan yhteistä sanomaamme. Useimmat tiet päättyvätkin lopulta jonkun kirkkorakennuksen eteen ja kirkon ovethan ovat avoinna jokaiselle! Pekka Simpura Soukka