Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(2): Hallituspuolueet ahdistavat eläkkeensaajia

Vanha ns. 50 / 50 indeksi olisi antanut tälle vuodelle vielä toteutunuttakin heikomman indeksikorotuksen. Elinkustannusindeksi oli korkeampi kuin palkkaindeksi laskentajaksolla. Tämä johtui siitä, että palkkoihin ei tullet yleisesti korotuksia 1.10.2006 - 30.9.2007. Vasta vuonna 2009 eläkeläisten kuritus jatkuu indeksin johdosta, jos hallituspuolueet eivät täytä äänestäjille ennen vaalia antamiaan lupauksia indeksin korjaamiseksi palkkakehitystä paremmin seuraavaksi.
Nyt vuonna 2008 eläkeläisväestön ahdinko syntyy hallituksen vero- ja maksupolitiikan johdosta, Kataisen petoksesta jättää valtion rahoituksella tukematta kuntia palkankorotusten maksamiseksi, kyvyttömyydestä hillitä inflaatiota jne. Hallitus on itse toimenpiteillään suorastaan kiihdyttänyt inflaatiota.
Kyllä tässä tilanteessa hallituksen olisi pitänyt inflaation karattua sen käsistä  turvata käytettävissään olevilla keinoilla vähintään eläkeläisväestön reaalisen ostovoiman säilyminen. Päinvastoin hallitus erityisesti sairaanhoitoon kohdistetuilla omavastuiden lisäämisellä leikkaa rahaa eläkeläisiltä.
Veikko Simpanen