Varoitus - Älä ota kesämiestä !
Myös ns. kesämiehen ottamista tulisi välttää. Kesän jälkeen hylätty mies villiintyy ja kyvyttömänä huolehtimaan itsestään se voi olla vaaraksi itselleen ja ympäristölleen. Miehellä on vahva laumavietti ja se pyrkii muodostamaan ns. miesporukoita. Kuitenkaan ei ole syytä ottaa kahta miestä lemmikiksi samoihin tiloihin, koska tällöin ne alkavat ärhennellä ja uikuttaa. Sopivin etäisyys on muutama kilometri.
Miehelle kelpaa tavallinen kotiruoka oivallisesti, eikä se juomienkaan suhteen ole nirso. Jotkut ovat saaneet miehensä juomaan jopa vettä ja se on todella edullista. Mies on heti alkuunsa syytä totuttaa oksentamaan samaan paikkaan, mihin se toimittaa muutkin tarpeensa. Siihen se yleensä oppii yhtä helposti kuin kissa. Vahinkojen sattuessa ei ole syytä ankaruuteen, vaan lempeä asenne on tuolloin oikea asenne.
Lapsiperheiden tulisi myös tarkoin harkita, onko heillä mahdollisuus pitää miestä jatkuvasti. Eräät mieslajit hermostuvat helposti lasten ilakoinnista ja ärsyyntyneenä karjahteleva mies on vastenmielinen ympäristölleen, joten voi suositella tällaisen miehen lopettamista tai luopumista siitä muilla keinoin.
Mies oppii yleensä helposti koko joukon hauskoja temppuja, joita se mielellään esittää yleiseksi hauskuudeksi vieraille. Silloin se kertoilee juttuja Pikku-Kallesta, käyttelee latinankielisiä sitaatteja ja eräät yksilöt hoilottavat jopa venäjänkielisiä laulujakin. Tällöin on tietysti kysymyksessä erittäin oppiva ja arvokas yksilö. Tuollaiset suoritukset tulisi ehdottomasti palkita ylimääräisillä herkkupaloilla ja silityksillä, joista mies erityisesti pitää. Sitä vastoin eräissä yksilöissä esiintyy taipumusta kertoa sota ja/tai kalajuttuja, tämä taipumus tulisi karsia heti alkuunsa lempeän tiukalla ankaruudella.
On huomattava, ettei erityistä veroa miehen pitämisestä ole säädetty, joten koiravaihtoehdon kanssa mies on varsin kilpailukykyinen. Miehen pito on kaiken kaikkiaan vaativa, mutta erittäin antoisa harraste ja miesten emännillä on totta tosiaan loputtomiin hupaisaa kerrottavaa tavatessaan toisiaan.
(tekijä tuntematon)
|